My Every Day Smoothie
Ajattelin, etten julkaisisi enää yhtään vihersmoothiereseptiä blogissa… Mutta, poikkeus vahvistaa säännön. Nyt on kyseessä nimittäin erityistapaus, kaikkien aikojen eniten tekemäni smoothieresepti. Olen tehnyt tätä smoothieta noin sata kertaa – melkein joka päivä usean kuukauden ajan! Valmistamisessa ei ole yhtään ärsyttävää/sotkevaa vaihetta, joten valmistaminen on aika nopeaa ja kivaa. Smoothie sisältää paljon lehtivihreää ja koko setti takaa jo reilut kolme kourallista kasviksia päivässä. Jos hedelmät laskee mukaan päästään melkein jo siihen suositeltuun kuuteen kouralliseen. Lisäksi kasvispainotteisuudesta huolimatta, maku on hyvä. Terveellinen, mutta raikas ja täysin nautittava.
Lemppari vihersmoothie
1/3 tuoretta ananasta
1 sitruuna
1 banaani (tai mangoa)
kourallinen pakaste pinaattia
iso kourallinen lehtikaalta
romainesalaattia (tai tuoretta pinaattia)
3 varsisellerin vartta
vettä
Leikkaa ananaksesta 1/3 osa, kuori ja paloittele pienemmäksi. Kuori terävällä veitsellä myös sitruuna ja poista banaanista kuoret. Laita kaikki hedelmät blenderiin ja lisää pari desiä kylmää vettä. Pyöräytä tasaiseksi. Lisää pakastepinaattia, kourallinen lehtikaalia (poista lehtiruodit) sekä romainesalaattia. Pese ja paloittele varsisellerin varret. Pyöräytä kaikki ainekset tasaiseksi smoothieksi ja lisää vettä tarvittaessa. Jos käytät vain tuoretta pinaattia, lisää jäitä.
I thought that I wouldn´t publish any more green smoothie recipes on my blog. But…! I’ve done this smoothie about a hundred times – almost everyday for several months! So I have to share this easy recipe with you. So much greens but the taste is still good! 🙂
Favorite green smoothie
1/3 fresh pineapple
1 lemon
1 banana
a handful of frozen spinach
a large handful of kale
romaine lettuce (or fresh spinach)
3 celery stalks
water
Blend everything until smooth. 🙂
3 Comments
Heippa!
Nyt tulee tollo kysymys haha! Tarkoitatko tuolla palastepinaatilla niitä pakastekuutioita vai pakastettuja lehtiä? 😀
Moikka Josefiin! Ei olle yhtään hölmö kysymys! Molempia voi varmasti käyttää, mutta itse käytän kuutioita. 🙂 Isoja kuutioita laita 3-4 ja pienempiä sitten sellaisen kourallisen… Voi aluksi laittaa vähemmän (esim. 2 kuutiota) ja nostaa määrää, jos tuntuu että maku pysyy hyvänä edelleen. 🙂
Vihersmoothiet on kyllä parhaitta ! Itse kiireisenä aamuna teen supernopean smoothien ja huitaisen sen massuun. Mun juoma vaan ei ole ihan noin hieno kuin sun ! Itse laitan smoothieen puolikkaan kurkun, banaanin, purkillisen ananasta (mehuineen) ja chiansiemeniä ! Joskus vaihtelun vuoksi vaihdan kurkun appelsiiniin (:
Ohje löytyy myös blogistani; http://www.hentturiina.blogspot.fi