Miten tietää, mitä haluaa tehdä?

♥16

Beauty

22.08.2014

Tuntuu, että varsinkin syksyisin monet miettivät omaa tulevaisuuttansa, sitä opiskeleeko oikeaa alaa ja mihin edetä urallaan.

Muistan, kun vielä pari vuotta sitten itse tuskailin vaihtoehtojen edessä. Olin aikaisemmin lopettanut teollisen muotoilun opinnot, koska kaipasin akateemisuutta, syvempää tutkimusta, tieteellistä tietoa ja kirjoja. Nyt reilu vuosi teoreettista filosofiaa oli takana ja ahdistuin taas, koska halusinkin tuottaa, luoda ja tehdä. Nähdä käden jäljen. En nähnyt itseäni kummankaan opinahjon tuomassa ammattinimikkeessä, vaikka kummankin alan kursseista pidin. Ne eivät vain yksistään riittäneet. Aloin lukemaan taas pääsykokeisiin. Samalla kun sain tietää tulleeni valituksi lukemaan sosiologiaa valtiotieteelliseen, alkoikin pääaineen vaihtoon mielenkiinto hiipua. Hiipua, koska aloin saada unelmieni töitä. Ilman opiskeluja ja sattumalta.

Sattumalta, tai sitten ei. Uskon alitajuntaan. Uskon, että valintani olivat pikkuhiljaa kuitenkin ohjanneet minua oikeaan suuntaan. Joskus on oikeasti eri asia, mitä kirjoitamme paperille, ja mitä päässämme pyöritämme. Omille ajatuksilleen ei aina ole rehellinen. Tavallaan kun asetun nuoremman minäni saappaisiin, voin hyvin kuvitella itseni tähän pisteeseen. En vain olisi osannut kuvitella. En tiennyt vaihtoehdoista, ennen kuin näin ja koin. En nykyään usko, että tulin tähän sattumalta.

Miksi menneitä unelma-ammattejani pikkutytöstä aikuisikään ovat elämässäni olleet parturi-kampaaja, opettaja, joogaopettaja, lääkäri, toimittaja, malli, graafinen suunnittelija, kalustemuotoilija, hyvinvointivalmentaja.. Ennen ajattelin näiden kaikkien olevan täysin ristiriidassa keskenään, mutta nyt kun olen saanut viimeisen vuoden aikana ensimmäistä kertaa jonkun sortin suunnan siitä, mitä haluan elämässäni työkseni oikeasti tehdä, huomaan näiden eri ammattiryhmien minua kiinnostavimmat puolet. Luovuus, ideointi, vinkkien jakaminen, opettaminen, visuaalisuus, käsillä tekeminen, taustatutkimus jne…

Mutta ennen kaikkea olen tajunnut sen minulle tärkeimmän ominaisuuden, jota työltäni haluan. Sama syy on sen taustalla, miksi jatko-opiskelu ei olekaan niin maistunut, vaikka lukion loppuun asti pidin koulusta eikä opiskelu koskaan tuottanut minkään sortin ongelmia. Peruskoulussa ja lukiossa oli kaikkea liikunnasta, kuvaamataitoon ja kaikkia mahdollisia reaaliaineita. Ilmankos pidin siitä. Nyt jatkossa olen keskittynyt vain yhden alan opiskeluun. Ja siinä on se ongelma. Monet puhuivat lukion jälkeen, että jatkossa on helpompaa ja kivempaa, koska saa keskittyä vain siihen mikä oikeasti kiinnostaa. Menin samaan ajatteluun mukaan, kunnes olen nyt oivaltanut ihan viime aikoina, että minulla tilanne on päinvastainen. Minua kiinnosti lukiossa ja peruskoulussa kaikki. Minua kiinnostaa monipuolisuus. En ole yhden asian suhteen kovin pitkäjänteinen, koska innostun koko ajan uudesta. Jatkokoulutus valmentaa spesialistiksi yhdellä alalla. Mutta kun minua kiinnostaa osata ja tietää mahdollisimman monesta asiasta edes vähän. Mikä on sellainen koulutus, jossa opetetaan monipuoliseksi?

Olen huomannut, että siinä mielessä blogini on kouluni. Kahden vuoden aikana tämä on opettanut valtavasti. Olen tarkistellut  eri lähteistä niin paljon hyvinvointijuttuja, treenifaktaa ja ravinto-arvoja, etsinyt matkakohteista ja kirjoittamistani elämyksistä tietoa, olen opetellut kuvaamaan videoita ja editoimaan niitä, olen opetellut valokuvaamaan ja käsittelemään kuvia, keksinyt uusia respetejä, olen viilannut tekstitaitoa ja kielioppia, olen tavannut inspiroivia ihmisiä, joilla on paljon annettavaa, olen opetellut sosiaalisen median markkinointia, atk-taitoja, olen kulkenut silmät auki etsien materiaalia. Ja olen huomannut, että tämä on miksaus entisiä haaveammattejani.

Joskus yksinkertaisesti aika on paras apu löytää oma juttunsa. Ei sitä väkisin vääntämällä löydä. Ehkä päin vastoin, silloin kuin ei pinnistele löytääkseen. Tyhjä tila ajatuksissa, voi saada valaistuksen aikaan. Se että vain menee ja kokeilee, tutustuu ihmisiin, sanoo ääneen (minun kohdallani auttanut monesti eteenpäin), kuuntelee muita, on herkkä ympäristölle. Kyllä se joku päivä valkenee, mitä haluaa tehdä.

Toisaalta uskon, että moni tietää jo, mitä haluasi tehdä työkseen, jos ei tarvitse miettiä rahaa, arvostusta tai muiden mielipiteitä. Toinen kysymys sitten on, uskaltaako sitä lähteä yrittämään. Oma kantani on aika suora: kannatan aina yrittämistä ja omiin unelmiin uskomista. Meillä on vain yksi elämä, hitto vie. Asioita ei kannata koskaan etukäteen tuomita. MUTTA, jos ei oikeasti itsekään usko itseensä, on asia vähän eri. Toisia ihmisiä ei saa vakuutetuksi, jos ei itsekään ole. Joten suurin kompastus voi olla se, uskotko itseesi ja ideaasi tarpeeksi. Se voi olla myös suurin voimavara, jos uskot, saat muutkin uskomaan. Tästä monessa asiassa on mielestäni kyse.

Toki on niitä, jotka nyt ajattelevat, että helppohan toisilla on. Helpompaa ehkä joillain, ei kuitenkaan helppoa kenellekään. Älä kadehdi ennen kuin tiedät taustat ja minkä polun toinen on kulkenut -kelpo sanonta. Aina tulee vastustusta ja epäonnistumisia. Varsinkin, jos haluaa tehdä jotain normista poikkeavaa, rohkeaa tai uutta.
Minun lähipiirini on täynnä koulutettuja, perinteisiin ammatteihin kuuluvia henkilöitä ja muutenkin pikkukaupungin tunnelma on usein tiettyyn ajatteluun kannustava… Kyllä minullekin on pyöritelty päätä, kun olen ilmoittanut ensin yrittäväni elättää itseni mallina. Sen jälkeen perustin blogin, ja sanoin, että teen sitä niin, että joku päivä vielä työllistyn sillä edes osittain. Ja sittemmin olen päättänyt työllistää itseni myös valokuvaamalla ja kirjoittamalla. Jep, voin kertoa, että on minullekin yritetty ”takoa järkeä” päähän.

Miten siis tietää, mitä haluaa tehdä? Etsimällä, kokeilemalla, mutta ennen kaikkea kuuntelemalla itseään. Antamalla aikaa itsetutkiskelulle. On oltava myös rehellinen itselleen. Se unelma-ammatti voikin olla jotain täysin odottamatonta. Jos sydämessäsi jo tiedät, mikä työ tekisi sinut onnelliseksi, tee kaikkesi, että alat uskoa siihen itse. Usein olemme itse omia suurimpia esteitämme. Esimerkiksi kympin koulutyttönä minunkin on pitänyt vähän väliä vakuutella itselleni, että voin tehdä jotain mihin kouluarvosanoilla ei ole väliä, jos niin haluan.
Nämä tämän postauksen kuvat ovat pieni pala sitä onnistumisen tunnetta, kun tuntuu että alkaa löytää kanavan toteuttaa itseään.. Milanon mallitoimistoni oli jokin aika sitten postannut yhden kuvista sosiaaliseen mediaansa tyyliin ”Vilma P. :n uudet upeat beauty-kuvat”. Kotona hihittelin, että tietääköhän toimisto, että nämä olivat kyllä yhden naisen ”kuvaukset”, jossa valokuvauksen, meikin, hiukset ja tyylin hoiti malli itse.

Edelleen olen vasta aivan matkani alussa ja aika pihalla välillä. Edelleen tuntuu, etten ymmärrä ja osaa läheskään tarpeeksi. Oikeilla jäljillä oleminen on kuitenkin helpottavaa. En halua edes urani olevan päämäärä vaan matka. En stressaa enää sitä mitä haluan tehdä, vaan kuinka saan haluamani toimimaan. Joskus tai aina tärkeintä on vain uskoa itseensä. Muistaa, että kukaan ei osaa kaikkea heti. Tärkeämpää on halu oppia, innostuneisuus, aktiivisuus ja ahkeruus.

Vai mitä mieltä te olette?

Ihanaa viikonloppua! 🙂

xVilma