Tänäänkin toivepostauksen vuoro, sillä joku aika sitten sain mielenkiintoisen kommentin/ postausehdotuksen:

”Sellainen tuli mieleen mallina olemisesta ja valosta, että mitäs jos malli ei kertakaikkiaan pysty johonkin, mitä häneltä pyydetään?

Olen katsonut kaiken maailman huippumallin etsimiskisoja (no ne nyt ovat vähän sellaisia), mutta niissä aina välillä nousee hirveäksi ongelmaksi, jos malli ei esim. saa pidettyä silmiä auki auringossa. Ja silloin sanotaan, ettei malli yrittänyt tarpeeksi tai osoittanut asennetta tms. Itselläni on ainakin niin tosi herkät silmät, että ne vuotavat ja kirvelevät aina kirkkaassa valossa, eikä se ole asenteesta silloin kiinni, pystynkö pitämään niitä auki vai en, vaan se on mielestäni mun ominaisuus. Sama voisi tulla kyseeseen esim. kovassa tuulessa tai veden alla kuvattaessa. Postausehdotuksena siis haastavat poseeraustilanteet ja -ympäristöt mallin työssä, miten niistä selvitään ja miten mahdolliseen ”epäonnistumiseen” erikoisissa kuvauksissa suhtaudutaan omasta kokemuksestasi”

Alkuun haluan todeta, etten laske enää itseäni malliksi. Viime vuoden tammikuussa irtisanoin itseni tai jäin pois kaikilta mallitoimistoiltani. En tästä koskaan kirjoittanut blogiin, mutta vähensin tosiaan mallintöitä jo radikaalisti silloin, kun kolme vuotta sitten muutin Englantiin.Käytännössä en edes siis huomannut muutosta. Kuvauksissa toimin kuitenkin yhä silloin tällöin mallina blogin kautta. Henkisesti mallitoimistoista lähteminen oli kyllä silti oli iso juttu minulle – yhden aikakauden päätös. Ehdin tehdä mallintöitä kymmenen vuotta. Se on ollut todella iso osa elämääni. En varmasti olisi tässä ilman niitä kokemuksia ja ihmisiä, joita mallintyöt toivat elämääni. Eniten ikävöin juuri kuvaus- ja näytöspäiviä kollegoiden takia.  Mutta vastaan kysymykseen omien vanhempien kokemusteni pohjalta. Jollain muulla (varsinkin mallina kokeneemmalla) voi olla aivan eri fiilis aiheesta. 🙂

Sen myös sanon, että bloggaajana on myös se ero tehdä kuvauksia, että voin sanoa omiakin toiveita, ideoita ja mielipiteitä – ja usein niitä kysytäänkin. Esimerkiksi henkilöjuttuihin on ollut tosi outoa, kun itse olenkin voinut vaikuttaa esimerkiksi meikkiin ja hiuksiin. Enää en myöskään suostu kaikkeen, koska minulla on myös oma ”henkilöbrändi” blogin kautta. En mainostaisi alkoholia tai epäeettisiä asioita kasvoillani. Mallina sitä yleensä menee kuvauksiin ja tekee, mitä käsketään. Enää en näe itseäni myöskään tekemässä alusvaate- tai bikinikuvauksia, saati tanssimassa minimekossa turkkilaisten muusikoiden musiikkivideoilla. Mallin työn haaste on siinä, että se aloitetaan niin nuorena.

Ei minulla ollut 15-vuotiaana käsitystä, mikä kuuluu automaattisesti mallin työhön ja mistä voin kieltäytyä. Esimerkiksi Milanossa tv-mainoksen viimeisessä otossa minun piti suudella vastanäyttelijääni, enkä tiennyt tästä etukäteen. Tein työtä käskettyä, vaikka olin vähän ihmeissäni. (Onneksi en seurustellut). Moni nuori malli varmasti myös poseeraa vaikka yläosattomissa, ”koska kaikki muutkin”, vaikka oma ajatus asiasta olisi eri. Nuorena sitä ei ehkä kyseenalaista alan auktoriteettejä tai käytäntöjä – tai sitten ei ole vieraassa maassa pokkaa väittää yksin vastaan.

Tämä lähti nyt vähän lipsumaan aiheen viereenkin, mutta siis 99,5% minulla on vain hyviä kokemuksia. Mallin ei tarvitse käyttää turkiksia, tehdä alusvaatekuvauksia tai suudella kuvauksissa – jos ei halua. Tässä kohtaa televisio mielestäni (luonnollisesti) vähän dramatisoi asioita. Ihmisiä kuvaustiimi ja asiakkaatkin ovat ja useimmiten todella ihania. Varsinkin Suomessa mallista pidetään erinomaista huolta.

Mutta kyllä. Oma sietokykyni on pari kertaa meinannut ylittyä esimerkiksi kylmyyden takia kuvauksissa. Yhdet kuvaukset Saksassa ja yhdet Lapissa ovat jääneet vahvasti mieleeni sen takia, että olen ollut niin syväjäässä, etten ole meinannut pystyä edes hengittämään. Olen miettinyt kuvauksia vain tyyliin, kunhan kestän vielä minuutin. Toisaalta tiedän myös itse, että kuvauksissa olen usein aika sitkeä. Pystyn olla epämukavuusalueella enkä luovuta, koska haluan itse vähintään yhtä kipeästi hyvän ruudun kuin asiakas. Olen roikkunut vaijereilta katossa, niin että lonkkani ovat olleet verillä, olen tehnyt piruetteja putkeen pyörtymiseen asti, olen tehnyt sporttikuvauksia murtuneella jalalla ja näytöksiä kengillä, jotka ovat saaneet jalkani täysin vesikelloille ja rakoille…

Varsinkin urheilukuvauksia paljon tehneenä, jotkut kuvaukset ovat olleet tosi rankkoja, mutta niistä saa myös onnistumisen tunnetta. Eniten minua harmittavat ne kuvaukset, joissa syystä tai toisesta otetaan vain muutamia ruutuja, eikä kiireessä ole aikaa hioa ja panostaa ja odottaa sitä täydellistä ruutua. Toki joskus se on se ensimmäinen ja sitten on turha hinkata, mutta tosiaan itse olen valmis tekemään kirjaimellisesti sen eteen töitä, että lopputulos olisi mahdollisimman hyvä. Mallina kannattaakin ennen kaikkea harjoittaa kärsivällisyyttä. Ja heittäytymistä, kykyä ”nolata” itsensä nolostumatta.

Mitä tulee esim. silmien pitämiseen auki kirkkaalla, niin onhan se varmasti kaikille vaikeaa. Mutta ensin katsotaan alas ja sitten hetkeksi ylös niin, että kuvaaja saa otettua kuvan. Se, että silmät vuotavat tuulessa tai kirkkaassa säässä on aika normaalia, mutta onneksi yleensä riittää yksi onnistunut otos. Ja kyllä, olemme varmasti kaikki erilaisia ja meillä on eri ominaisuudet. On kaikkien etu, että työhön bookataan malli, joka pystyy hoitamaan tilanteen, joka sopii kyseisiin kuvauksiin. Hevosten kanssa kuvauksiin malli, joka osaa ratsastaa, avantokuvauksiin malli, joka on tottunut veteen ja uimiseen jne… 🙂

Silti sanoisin, että jos mallin urasta tosissaan haaveilee, niin kannattaa muistaa ja tiedostaa, että kilpailu on kovaa. Vaikka olisikin hyvä syy välttää jotain duunikeikalla, voidaan se nähdä nirsoiluna tai diivailuna. Mitään ei missään nimessä pidä tehdä omia arvoja vastaan, mutta haastavia olosuhteita ei pidä valittaa. Tiedän muutaman alalla menestyneen, jolla on päinvastainen mentaliteetti. He sanovat, että ovat tanssineet balettia, vaikka tosiasiassa he eivät ole koskaan pitäneet kärkitossuja jalassa. Ja jos bookkaus tulee, he menevät ja opettelevat seisomaan kärkitossuilla ja poseeraamaan ikään kuin balleriina. Muotikuvaus voi olla myös illuusiota… Ammattimalliksi haluavan voi olla hyvä sisäistää ajatus, että esitä että osaat, kunnes osaat. 😉

ps. Toi Fit-lehti, josta kuvat on, pitäisi olla vielä ainakin tällä hetkellä kaupoissa. Siitä löytyy myös minihaastattelu musta. Ainiin, ja kyseisten ulkokuvausten aikaan alkoi sataa rakeita. Ylimmän kuvan uikkarikuva on otettu sateessa. Tiimi oli ennätysnopea, enkä ehtinyt kuitenkaan tuntea tälläkertaa kylmää. 😉