Legendaarinen Helmut Newton

17

Photography

17.10.2013

Lupasin kirjoittaa Berliinin valokuvamuseosta (Museum für Fotografie) ja siellä olleesta Helmut Newtonin näyttelystä muutaman sanasen. Tiedän, että näyttely jakaa vahvasti mielipiteitä, mutta minuun näyttely teki vaikutuksen. Valokuvaukseen intohimoisesti suhtautuvana, se totta kai kosketti taidemuotona, mutta olin muutenkin haltioissani. Olin ajatellut jo pitkään, että maailmankuulu Helmut Newton on todella kiinnostava valokuvaaja, mutta nyt se on yksi suosikeistani.

Helmut Newton syntyi Berliinissä ja eli pääosin Kaliforniassa, jossa hän kuoli vuonna 2004 auto-onnettomuudessa ollessaan 83-vuotias. Näyttelyn yksi osa koostui Newtonin elämään liittyvistä asioista. Alakerrassa oli kokoelma hänen vaatteitta, työvälineitä, kuvausauto sekä huone, joka oli kopio hänen toimistostaan. Parasta oli kuitenkin taitelijan ottamat valokuvat.

Helmut Newtonhan on tunnettu mustavalkoisista muotikuvista, jotka esittivät naisia huomiotaherättävissä tilanteissa ja asennoissa. Ymmärrän, että monet feministimieliset saattavt ärsyyntyä näistä eroottissävytteisistä kuvista. Itse ajattelen kuitenkin niin, että Newton on ollut varmasti paitsi huikea kuvaaja, myös hyvä tyyppi. Mallina tiedän, miten paljon valokuvaajan luonne ja asenne vaikuttaa siihen, miten mukavaksi tuntee olonsa kameran edessä. Nämä naiset Helmutin kuvissa ovat selkeästi vetäneet samaa köyttä valokuvaajan kanssa. Sitä paitsi, jotain kertoo ehkä sekin, että Newton oli naimisissa vaimonsa Junen kanssa 55-vuotta. 🙂

Newton valokuvasi runsaasti mm. Vogueen, Harper’s Bazaariin, Elleen ja Playboyhin. En ole varma pidänkö juuri noista ronskeista alaston kuvista, mutta pidän kuvaajan rohkeudesta. Ja on Newton kuvannut paljon muutakin kuin noita provokatiivisia alastonkuvia, jotka nyt vain sattuneesta syystä ovat hänen tavaramerkkinsä.

Inspiroiduin hurjasti Newtonin kuvakulmista ja rajauksista. Valo ja varjo ovat silmiini täydellisiä ja jokainen kuva on mielenkiintoinen. Kuvilla on tarina. Olisipa hienoa, jos aina muotilehtien editorialit voisi irrottaa kuudeksi tai kahdeksaksi yksittäiseksi taideteokseksi…

Mielestäni näyttely oli hieno kokemus.

Alla olevat Newtonin kuvat ovat tunnetuista henkilöistä otettuja henkilökuvia.

Rakastan museoiden yhteydessä olevia museokauppoja ja tässä paikassa se oli aivan omaa luokkaansa kaikkine valokuvauskirjoineen… Jos yhtään kuvaaminen tai valokuvaustaide kiinnostaa, niin suosittelen!!! Itse ostin kortteja ja tuon polaroid-kuvakirjan. Toinen valokuvauskirja, jossa esitellään luovia valokuvausprojekteja, tarttui mukaan Urban Outfitteristä.

Muista Berliinin nähtävyyksistä kirjoitin täällä. Tulossa ainakin reissusta vielä ravintolapostaus!

xVilma