Kuka Sinä olet?
Olen jo pidempään miettinyt, että haluaisin tietää, kuka Sinä olet. Sinä, joka luet blogiani, ehkä päivittäin, ehkä kerran puolessa vuodessa. Haluaisin tietää mistä tulet, missä asut, minkä ikäinen olet. Mitä teet työksesi tai mitä opiskelet, mitä harrastat, miten käytät mieluiten vapaa-aikasi. Sen, miten löysit aikoinaan blogini – onko siitä viisi vuotta vai viikko. Sen, mitä Sinulle kuuluu.
Haluaisin tavata teidät kaikki… Tuntuu, että vuosien saatossa olen jakanut teidän kanssa niin paljon. En oikein välitä siitä, mitä google analytics kertoo teistä blogini lukijoista, vaan mielummin haluan kysyä teiltä asiaa suoraan. Olen miettinyt jo pidempään tätä, joten miksi ei. Toivon, että jätät kommentin, jossa kerrot jotain itsestäsi. Edellä luettelemiani asioita tai jotain ihan muuta. Tietenkään ei ole pakko sanoa mitään, mutta minusta on aina kiva saada kommentteja, jossa pääsen lähemmäs teitä. Tosi mielelläni kuulisin juuri Sinusta. 🙂 ♥ (Kuvat ovat viime toukokuussa Zadarissa, Kroatiassa otettuja ja arkistoihin tähän päivään asti unohtuneita.)
I have been thinking that I would like to know who You are. You, who are reading my blog, perhaps daily, perhaps once every six months. I would like to know where you come from, where do you live, how old are you. What do you do for work or what you study, what are your hobbies, how do you prefer to use your free time. I would like to know how did you find my blog – whether it was five years ago or a week ago. And how are you?
I’d like to meet you all … It seems that over the years I have shared with you so much. I don’t really care about what Google Analytics tells me about my blog readers, but rather I want to ask you questions directly. I’ve been thinking about this for some time, so why not. I hope that you leave a comment, telling me something about yourself. The things above or something else. Of course, you don’t have to say anything, but I think it is always so nice to get comments, where I get closer to you. I really love to hear just of You. 🙂 ♥ (Photos are taken last May in Zadar, Croatia)
175 Comments
Moi,
Pakko vastata kun niin nasevasti kysyit. Löysin blogisi en-tiedä-kuinka-monta vuotta sitten, muistaakseni kun sua oli haastateltu jossain lehdessä. Ihastuin heti oivaltaviin kirjoituksiin ja kauniisiin kuviin. Ja edelleen seuraan, vaikka olen tiputtanut monia blogeja pois lukulistaltani näyttöaikaa vähentääkseni.
Olen päälle kolmekymppinen ja vaikuttaisi että jaan kanssasi monia intohimoja kuten jooga, rakkaus hyvään kasvispainotteiseen ruokaan ja maailman monet kolkat.
Elämässäni tärkeää on pyrkimys palata tähän hetkeen, siihen mikä on totta ja ottaa jokainen hengenveto niin täydesti kuin kulloinkin pystyn. Elää ja olla muistaen tämän ainutlaatuisen mahdollisuuden.
Ihana kommentti, kiitos paljon Mjau! <3 Ja vaikuttaa tosiaan siltä, että jaetaan samoja ajatuksia ja intohimonkohteita. 😉 Kiva kuulla myös, että oot seuraillut blogia jo pidempään! 🙂
Moi Vilma! Olen 25-vuotias juristin alku ja lukenut blogiasi useamman vuoden. Löysin sen alunperin ystäväni suosituksesta sillä jaamme kiinnostuksen terveyteen ja hyvinvointiin. Luen blogiasi melkein päivittäin vaikka harvemmin kommentoin. Olen yrittänyt viime aikoina tehdä sitä kuitenkin enemmän sillä olen alkanut ylipäätään elämässä keskittyä kiltteyden voimaan ja antaa hyvän kiertää. Blogit piristävät omia päiviäni niin paljon, että ei ole kovin suuri vaiva antaa takaisin ja jättää kiva kommentti silloin tällöin. Päälimmäisenä siis kai tällä hetkellä mielessä tavoite mennä pienin askelin parempaa maailmaa ja omaa hyvinvointia kohti 🙂
Hei Ems! <3 Kiva kun kommentoit ja kerroit vähän itsestäsi, kiitos. 🙂 Voisin itsekin panostaa muille kommenoitiin, koska kuten hyvin sanoit, pieni vaiva siitä, että laittaa hyvän kiertämään. 🙂 Mukavaa viikonloppua sulle. 🙂
Moi 🙂 olen lukenut blogiasi säännöllisesti ehkä vuoden päivät. Osittain blogisi ansiosta innostuin pitkästä aikaa joogasta sekä olen vähentänyt lihan syömistä. Olen reilu kolmekymppinen leikki-ikäsen pojan äiti Helsingistä.
Hei Tiinuliinu, onpa kiva kuulla!<3 Kiitos, kun kommentoit. 🙂
Hhii! Oon lukenu sun blogia lily-ajoilta alkaen ja päivittäin käyn kurkkimassa uusia postauksia 🙂 Inspiroit minua paljon – tykkään itse kovasti joogan maailmasta, valokuvauksesta ja smoothieista 😀 Olen 24 v ja asun aika maalla. En viihdy kaupunkiympäristössä yhtään, enkä voisi kuvitella itseäni matkustamaan esim hehkuttamaasi new yorkiin, mutta postauksiasi sieltä oli tosi kiva lukea 🙂 Työskentelen lasten parissa ja vapaa-aika kuluu koiraharrastuksissa ja luonnossa seikkaillen 🙂
Tää oli hauska, kiva lukea muidenkin lukijoiden juttuja itsestään! 🙂
Hauska kuulla, että oot ollut mukana Lily-ajoista asti! 😀 Kiitos kun kommentoit, näitä on tosi kiva lukea. <3
Moi Vilma! Täällä 37-vuotias (hups, meinasin kirjoittaa 35, miten unohtuukin tuo ikä 😀 ) turkulainen, äiti, health coach ja blogisi lukija – olen seurannut blogiasi jo useamman vuoden, silloin jo aloittelin kun et vielä itse kuvissa ollut paljoa esillä. Blogisi ote on raikas ja se on huolellinen kokonaisuus – ja kuvat ovat huikeita! Tykkään resepteistäsi paljon, mm. rosmariinileipää teen usein, ja ruokakuvistasi muutoinkin saan paljon inspiraatiota.
Terveiset, ja kiitos mukavasta blogista!
Moikka Vilma!
Kiitos kysymyksestäsi, se oli niin kivasti muotoiltu, että halusin heti vastata. Löysin blogisi sattumalta noin vuosi sitten ja olen sen jälkeen käynyt täällä useita kertoja viikossa. Seuraan pääsääntöisesti kolmea blogia, sinun blogisi on ihan suosikki! Rakastan kuviasi ja osaat kirjoittaa kivasti ja tuot paljon inspiraatiota hyvinvoinnin teemoihin. Ihailen myös rohkeuttasi tehdä itsesi näkyväksi ja myös toteuttaa unelmiasi. Itse pyrin myös kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia ja toteuttamaan rohkeasti unelmiani. Olen 40-v. nainen, vaimo, kahden lapsen äiti ja psykologi.
Voi kiitos paljon Sylvia! Kylläpä lämmittää mieltä nämä teidän kommentit. <3 Tosi mielenkiintoista lukea vähän teistä. 🙂
Haha, mäkin meinaan aina laahata iässä vuoden kaksi jäljessä. ;D Tosi ihanasti sanottu, kiitos paljon kauniista sanoista ja siitä, että jätit kommentin! <3
Heippa Vilma! Hassua tosiaan, että blogisi on ollut osa elämääni useamman vuoden ajan, mutta vain toinen osapuoli on ”tuttu” 🙂
Olen kohta kolkytvee HR-alalla työskentelevä pohdiskelija, jota kiinnostaa ihmismieli, kokonaisvaltainen hyvinvointi ja tasapaino elämässä. Uskon siihen, että omaa mieltä voi vahvistaa ja kehittää kiitollisemmaksi ja onnellisemmaksi. Uskon asenteen voimaan.
Voisin puhua loputtomiin ruuasta, liikunnasta, hyvinvoinnista (sisäisestä ja ulkoisesta), valokuvauksesta ja pohtia elämän ihmeellisyyttä. Mun sydän sykkii satasella myös Italialle ja italialaiselle elämäntyylille – bellissimo! 🙂
Siinä muutamia syitä, miksi ajaudun yhä uudelleen ja uudelleen blogiisi hakemaan inspiraatiota ja ajatuksia. Kiitos, kun ilahdutat kauniilla kuvillasi ja teksteilläsi.
Voi kiitos paljon Elina kommentista! <3 🙂 Mustakin on hassua, että te tiedätte musta vaikka mitä, mutta mä tosi vähän (jos ollenkaan) teistä. Mutta nyt hymyilen täällä, kun on niin kiva huomata, että teitä on siellä monta "sielunsiskoa" , joilla on samat arvot, kiinnostuksen kohteet tai vaikka rakkaus Italia kohtaan. 😉
Moi Vilma! Mä oon elämässä eksynyt oikislainen, joka hakee blogistasi hyvää oloa ja motivaatiota jaksamaan, seuraamaan unelmia, kukoistamaan, tsemppaamaan ja ylittämään itseni. Olen lukenut blogiasi jo useamman vuoden, päivittäin käyn tsekkaamassa onko tullut postauksia. Voisin sanoa että olen jopa koukussa blogiisi. Tuntuu että erotut blogillasi siinä, että puhut aidoista ja tärkeistä asioista asiantuntevasti, oot aidosti oma itsesi etkä seuraa jokaisen trendin ja muotilaukkujen perässä.
Ihania ja merkitseviä sanoja, kiitos Sara niistä! <3 Ja kiitos kun kommentoit! Elämässä eksyminen kuulostaa tutulta.. kai se kuuluu elämään välillä. 🙂 Olen varma, että löydät vielä oikean tien ja suunnan. Tsemppiä <3
Olen 21 vuotias ja opiskelen yliopistossa kauppatieteitä? Blogiasi oon seurannu varmaan noin pari vuotta ja itse lähössä ensi keväänä Pohjos-Italiaan vaihtoon, joten nyt varsinkin olen palannut paljon vanhoihin postauksiisi lukemaan Italia-aiheisia kirjoituksia..:)
Oi, minne päin tulet vaihtoon? 🙂 Toivottavasti nautit Italiasta! Kiitos, kun kommentoit. 🙂
Moikka!
Kiva kun olet kiinnostunut lukijoistasi 🙂 Löysin blogisi pari vuotta sitten ja siitä asti olen seurannut matkaasi tiiviisti 🙂 Sinuun on helppo samaistua ja meitä yhdistää terveellinen elämäntapa. +kiva kun jaat hyviä matkavinkkejä 😉
Olen Johanna, 26-v. ja Etelä-Karjalasta. Opiskelen tällä hetkellä sairaanhoitajaksi ja aikaisemmalta ammatiltani olen lähihoitaja. Harrastan tällä hetkellä juoksua ja hiihtoa (voimistelua ja tanssia harrastin aikaisemmin). Tykkään kokeilla uusia urheilulajeja ja joogaa haluaisin seuraavaksi kokeilla 🙂
Kiitos paljon Johanna kivasta kommentista. 🙂 <3
Moi Vilma! Olen seuraillut blogiasi jo useita vuosia, tarkemmin en osaa sanoa. Mutta muistan kun löysin blogisi, jäin heti koukkuun ja ahmimalla luin postauksia sekä ihastelin kauniita kuvia.
Olen itse 21-vuotias, Pohjois-Suomesta kotoisin oleva tyttönen. Asun nykyään Münchenissä ja opiskelen täällä oikeustieteitä. Jaan kiinnostuksesi valokuvaukseen, hyvinvointiin ja varsinkin matkusteluun. Olen saanut blogistasi paljon inspiraatiota liittyen terveellisiin elämäntapoihin – elin ennen hyvin epäterveellistä elämää, mutta nykyisin herään kuudelta, olen vegetaristi ja liikun paljon.
Eniten kuitenkin tykkään syvällisistä, mielen hyvinvointiin liittyvistä postauksista. Olen vasta viime aikoina alkanut vaativien opintojen päälle iskettyä sisäistää, kuinka tärkeää on positiivinen asenne ja usko itseen. Näihin olen saanut blogistasi hyviä vinkkejä. Sinulla on asenne kohdillaan ja blogiasi on ilo seurata 🙂
Ihana kommentti, kiitos paljon Kate!<3 🙂
Moikka, täällä 26-vuotias sairaanhoitaja Oulusta. Löysin blogisi noin kuukausi sitten kun kaipasin jotain uutta luettavaa ja iskin googleen haun ”paras blogi”. Olen myyty. 🙂
Haha, huippua! Kiitos Henriikka kommentista! <3
Ihana idea Vilma <3 En edes muista koska löysin blogisi, mutta vuosia sitten. Silloin luin melkein kerralla kaikki aikaisemmat postauksesi läpi. Ja siitä lähtien olen seurannut blogiasi säännöllisesti, useimmiten päivittäin. Olet innoittanut ja inspiroinut minua suuresti vuosien varrella. Olit myös yksi suurimmista innoittajistani, kun aikoinaan perustin ensimmäisen oman blogini.
Täytän tänä vuonna 30 (jaiks!) ja olen tuleva joogaohjaaja. Haaveilen muutosta ulkomaille ihanan avomieheni kanssa, jonka kanssa olemme kulkeneet välillä kivisiäkin polkuja yhdessä jo 8 vuoden ajan. Pieneen perheeseemme kuuluu myös maailman suloisin, kohta 11-vuotias ranskanbulldoggi-poika, joka muutti luoksemme asumaan reilu 2,5 vuotta sitten.
Olen hyvin kiinnostunut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, joogasta, ayurvedasta, puhtaasta ravinnosta ja luonnonkosmetiikasta. Rakastan luontoa, eläimiä, lukemista ja kirjoittamista. Jouduin juuri lopettamaan baarimikon työt, joita tein yli 7 vuoden ajan. Ikävöin ihanaa työporukkaani, mutta rakastan sitä, että voin nukkua yöni YÖLLÄ. Toivon, että tulevaisuudessa voin ansaita elantoni rakastamieni asioiden parissa ja tehdä töitä intohimolla ja sydämellä <3
Ihana Susanna! Mäkin vierailen sun blogissa aina säännöllisesti, kiitos sun aktiivisen kommentoinnin, löysin sinne. Just luin sun Ayuerveda postauksetkin. 🙂 Kiva kun kommentoit ja sain tietää susta enemmän. 🙂 Uskon ja toivon, että tulevaisuudentavoitteesi toteutuvat!<3
Moikka, oon 23-vuotias likka hollannista ja työskentelen täällä asiakaspalvelu tehtävissä. Rakastan matkustelua ja johonkin sun matkapostaukseen taisin joskus eksyä , ehkäpä 3v sitten (?) ja aloin seurailemaan, luen lähestulkoon jokaisen postauksen sulta (joskus skippaan vaikkapa smoothie postaukset tms) 🙂 jatka samaan malliin blogin kanssa, tykkään paljon lukea!
Kiitos paljon!<3 Siistiä, että lukijoita löytyy niin monesta maailmankolkasta, pitääkin pitää mielessä, jos joskus Hollantiin taas matkustan! Muutaman kerran siellä on tullut käytyä ja tykkäsin kovasti... Kohta siellä onkin jo kevät -ja ne tulppaanit<3
Hei! Olen turkulainen nuori eläintenhoitaja. Päiväni kuluvat rakkaassa työssä, urheillessa, joogailessa ja omien lemmikeiden parissa. Ruuasta ja liikunnasta nautin, blogistasi saan paljon inspiraatiota molempiin. Kuvat todalla kauniita, syvällisemmissä postauksissa kauniita ja hyviä ajatuksa! Löysin blogisi joskus monta vuotta sitten en edes muista millon ja mistä. En kauheasti seuraa blogeja. Säännöllisesti selailen ehkä kahta blogia ja sinun on yksi niistä joita käyn lukemassa melkein joka päivä. Blogisi on monipuolinen ja vaihteleva, jaksaa seurata ja aina on jotain mielenkiintosta tekstiä tarjolla:)
Kiitos paljon, niin kivasti sanottu!<3 Turku on Helsingin lisäksi mun lempparikaupunki, nyt siellä asuu myös mun perhettä. 😉 Mukavaa viikonloppua sinne! 🙂
Kahden tytön äiti Etelä-Pohjanmaalta lukee ihaillen ja arvostaen blogiasi, arvomaailmaasi ja kauneuttasi niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Olen kotoisin Seinäjoelta. Löysin blogisi noin kolme vuotta sitten toisen blogin kautta ja kiinnostuin lukemaan ihan sen vuoksi että olet myös Seinäjoelta lähtöisin. Toki heti sitten kiinnostuin lukemaan ajatuksiasi ja elämääsi silloin Englannissa ja jäin koukkuun tähän blogiin ☺️ Blogisi on iloinen, lämmin ja positiivinen, minkä vuoksi haluan lukea aina tekstisi, ne tuovat iloa ja hyvää mieltä.
Iloa ja valoa sinne!
Kiitos paljon kauniista sanoista, tuleepa tässä melkein tippa linssiin näitä kommentteja lukiessa. 🙂 Kiva kuulla, että seinäjoelta kotoisin olevia löytyy sieltä ruudun takaa!
Moi! Olen lukenut blogiasi jo useamman vuoden, enkä kyllä muista miten tänne päädyin – mutta hyvä niin. Tykkään upeista kuvistasi ja hyvinvointi teemasta. Olen itse 26 vuotias ammattiurheilija. Treenien välissä tykkään rentoutua blogeja lukemalla. Kiitos päivien piristyksestä ja inspiraatiosta, jota usein saan postauksistasi!
Ihana Laura, kiitos kun jätit kommentin! 🙂
Moi!
Olen Lotta, asun Helsingissä ja teen kahta työtä tällä hetkellä. Valmistuin jouluna kosmetologiksi, mutta en ole löytänyt/hankkinut sen alan töitä. Jostain syystä se ei nappaa.. Oon kyllä aina tiennyt että haluan opiskelemaan uudelleen ja tie vie todennäköisesti lopulta vähän eri suuntaan. Niinpä olen kuitenkin aika rauhallisin mielin.
Ihan viime kuukausina muhun on hiipinyt reissukuume, jota ei ollut aiemmin ollut, joten olen siitä aika innoissani.
Tällä hetkellä tärkeimmältä asialta elämässä tuntuu perheen lisäksi se, että oppisin pitämään itsestäni parempaa huolta. Kuuntelemaan ja arvostamaan itseä. Senkin takia, että voisin myös olla parempi muille.
Tulevaisuudelta toivon paljon ja uskoisin, että olen entistä rohkeampi heittäytymään ja ottamaan riskejä, jotta hienot jutut saavat tapahtua.
Tätä sinun blogiasi olen lukenut useita vuosia. Parasta blogissasi kiinnostavien aihepiirien lisäksi on se, että postauksista välittyy se, että teet työsi todella huolella ja laadukkaasti. Siitä tulee myös itselle ryhdikkäämpi olo. 🙂 Kiitos siis sinulle Vilma! <3
Kiitos paljon Lotta, ihanasti sanottu! :)<3
Hei Vilma,
Löysin blogisi noin kolme vuotta sitte. Ihastuin heti ja ahmien luin edellisiä postauksiasi. Blogisi on aivan ihana! Todella mielenkiintoisia juttuja ja kuvat ovat niin kauniita. Tulen aina hyvälle tuulelle blogia lukiessani, ja olen saanut siitä paljon inspiraatiota. Erityisesti tykkään kaikista ruokaan, valokuvaukseen ja hyvinvointiin liittyvistä postauksista 🙂
Tässä vuosien varrella olen haaveillut myös oma blogin perustamisesta, ja tammikuussa vihdoin uskaltauduin aloittamaan 🙂
Olen 25v yrittäjä, avopuoliso ja pienen lapsen äiti. Pidämme mieheni kanssa yhdessä ravintolaa.
Ihana kun aloit bloggamaan, niin hyvännäköisiä ruokia sun blogissa ja söpö Hugo!! <3 🙂 Kiitos kun kommentoit Pauliina! 🙂
Kiitos paljon Vilma kun vastasit. Tuntuu aivan mielettömän hienolta, että henkilö jonka blogia olen seurannut ja ihaillut jo pidemmän aikaa, vastaa minun, siin minun kirjoitukseeni! 🙂 Tulin hyvälle mielelle, kiitos <3
Moikka! Mä olen New Yorkissa kohta neljä vuotta asunut kolmikymppinen suomalainen. Aloin seuraamaan blogeja – ml. sinun blogiasi – noin vuosi sitten ja nyt ne kuuluvatkin jo tiiviinä osana arkeeni. On ihana tulla töistä kotiin illalla ja sukeltaa esteettisesti niin kovin täydelliseen blogikuplaan lukemaan juttuja hyvinvoinnista, terveydestä ja kauneudesta. Täydellistä vastapainoa työlle ja kaupungin hektisyydelle!
Kiitos paljon kun kommentoit! 🙂 Terkkuja NYC:iin, ikävä sinne jo! (;
Moi!
Opiskelen tällä hetkellä Seinäjoella sairaanhoitajaksi. Mää en edes muista enää miten alunperin löysin blogisi. Todennäköisesti selasin netistä eri blogeja ja päädyin sitten tänne.
Luen blogia säännöllisen epäsäännöllisesti. Saan täältä inspiraatiota, ja uusia ajatuksia. Olen myös samaa mieltä kanssasi monista asioista, toisaalta täysin päinvastainen.
Eniten tykkään siitä kun saan jonkin uuden idean miten rauhoittua. Tuleva työ ja jo opiskelu on välillä hektistä, kolmivuorona mitään säännöllistä rytmiä ei tule olemaan. Mistä pidän.
Tavoitteena elämässäni on tällä hetkellä valmistua. Sitten löytää töitä, todennäköisesti ulkomailta ainakin joksikin aikaa. Haaveena olisi työskennellä ainakin jonkin aikaa Lääkärit ilman rajoja -järjestön kanssa.
Vapaa-aika menee moninaisesti riippuen missä olen, lukien, tallilla tjms. Eniten tykkään kuitenkin katsoa sarjoja ja elokuvia, mikä onkin mulle itsessään harrastus ja rentouttaa. Olenkin tän takia erittäin hyvä Trivial pursuitin vapaa-aika kysymyksissä. 😀 (kaverien kesken juoruakka)
Kiitos Jenna kommentista, ihana oli lukea! 🙂 <3
Moikka Vilma!
Kiitos kysymästä: juuri nyt kuuluu oikein hyvää! Täällä Turussa lauantaiaamuun heräilee avomiehen kainalossa juuri eilen 26 vuotta täyttänyt esteetikko ja unelmoija 🙂 Olen ammatiltani muotoilija ja sisustusarkkitehti, joka inspiroituu sisustuksen ohella luonnosta, ihmisten kohtaamisesta, hyvinvoinnista, matkustelusta ja treeneistä- sekä valokuvauksesta ja ihanasta puhtaasta ruoasta ja herkuttelusta nyt ainakin 😉
Olen seurannut blogiasi jo sen aikaa, etten enää muista milloin hyppäsin mukaan… Olet niin aito ja inspiroiva ihminen, että täällä blogissa käydessä tuntuu kuin hyvän ystävän luona kävisi! Suurkiitos siitä Vilma, toivottavasti vielä nähdään jossakin vaiheessa ihan oikeassa elämässä 🙂
Ihanaa viikonloppua!
Voi kiitos Tiinatuulia, toivottavasti joskus törmätään! <3 🙂
Moikka Vilma! Kiitos kysymän, mulle kuuluu tosi hyvää 🙂 En muista oonko koskaan(!) kommentoinu sun blogiin, vaikka mukana oon ollu jo lily ajoilta asti eli muistaakseni aika kauan.. 😀 Kiinnostuksen kohteet hyvinvointiin ja elämään saa mut pysymään täällä ja sun oma tyyli kirjoittaa niistä, tykkään tosi paljon!
Olen siis juuri 27 täyttänyt tyllerö Vantaalta, mutta oon kotoisin Kainuusta 🙂
Viime aikoina vapaa-aikani on ollut todella minimissä, koska aloitin n. kuukausi sitten uudessa työpaikassa ja kaikki energia on mennyt uuden omaksumiseen ja oppimiseen. Työskentelen siis ravintola-alalla yhdessä kivassa kasvisraflassa 😉 Tykkään kuitenkin tosi paljon joogasta, ruoasta, leipomisesta, elokuvista ja lukemisesta.
Kiitos Miu, kuva kun kommentoit ja olet seurannut blogia noin pitkään! 🙂 Kasvisravintolassa työskentely kuulostaa hyvältä. 😉 <3
Moikka, täällä 24v pk seudulla asuva nuori nainen 🙂 Blogiasi olen lukenut jotain parisen vuotta ja lukemaan jäin kiinnostavien aiheiden (hyvinvointi/terveys, terveellinen ruoka, liikunta, valokuvaus) ja todella kauniiden kuvien takia. Pohdiskelevat tekstit ovat myös kiinnostavia.
Itse teen tällä hetkellä töitä osa-aikaisesti liikunnan parissa ja media alan opiskelut koitan saada pian päätökseen. Harrastuksiin kuuluu liikunta ja kaikenlainen diy&luova tekeminen.
Kiitos paljon AK, kun kommentoit! :)<3
Hei. Olen nelikymppinen tavallista elämää viettävä nainen pohjois-suomesta. Elämästäni löytyy perinteisesti mies, lapsi, työ, omakotitalo ja koira. 🙂 Blogiasi olen seurannut pari-kolme vuotta. Muistaakseni eksyin postauksiisi kun etsin blogikirjoituksia suomalaisista jotka asuvat ulkomailla. Tekstisi ovat innostavia ja kuvat todella kauniita, niitä lukiessa ja katsellessa on mukava haaveilla ja unelmoida.
Kiva kuulla! 🙂 <3 Kiitos Sari , kun kommentoit!!
Hei! Sain äidiltäsi vinkin, että kirjoitat blogia ja kiinnostuin heti lukemaan sitä. Halusin uusia ideoita ruokavalioon, mutta lumouduin täysin myös muista aiheistasi. Osaat kirjoittaa taitavasti ja kuvat ovat upeita. Myös positiivinen energia, mikä välittyy teksteistä tuo hyvää mieltä arkeen. Olen viisikymppinen ja minulla on neljä aikuista lasta ja kaksi lapsenlasta ja asun Pohjanmaalla. Olen suositellut blogiasi myös kolmelle aikuiselle tyttärelleni ja he ovat siihen tutustuneetkin. Sovit hyvin esikuvaksi nuorille naisille ja meille mummoillekin:)
Haha äiti on ollut hyvä blogin mainostaja. :D<3 Kiitos paljon kun jätit kommentin ja suosittelit blogiani myös tyttärillesi. Ihanasti sanottu, että sovin esikuvaksi, kiitos. 🙂
Moikka!
Täällä juuri psyykkisestä romahduksesta toipuva mutta siitä tuloksena suuntansa löytänyt 23-vuotias nainen Helsingistä. Löysin blogisi noin vuosi sitten ja kerrassaan rakastan sitä rauhallisuuden, hyvän olon ja hyvinvoinnin tunnetta jota blogisi välittää.
Ajatuksissa tällä hetkellä pyörii itsensä etsiminen, kovan työn alla olleet ponnistelut täysin väärään suuntaan, niistä koituneita epäonnistumisia ja miten niiden myöntämisestä itselleen on vienyt suuntaa loppujen lopuksi tuplasti johonkin parempaan. Siitä miten meillä Suomessa on kaikki niin hemmetin hyvin että meillä on mahdollisuus kokeilla vaikka mitä suuntia, mutta miten paljon tuskaa se voikaan tuoda sen juuri ”oikean” etsimisessä jota kaikissa medioissa hehkutetaan. Miten yrittäminen ja ylimääräisen vaivan näkeminen töihin, kouluun ja muuhun monesti tuottaa ihmetystä ja kyseenalaisuutta, koska eihän meillä tarvitsen kun saadaan mm. opintotukea ja ilmaiset opinnot kuitenkin. Isoja asioita siis, ja kirjoitankin tästä sinulle sen takia että ehkä sieltä löytyisi tarinaa tähän liittyen? Uskon ja toivon että en ole ainoa joka näitä asioita päässään pyörittelee (:
Kiitos ihanasta blogista, se antaa kovasti voimaa, uskoa ja inspiraatiota!
Kiitos paljon ajatuksia herättävästä kommentista! <3 Laitan aiheen mieleen, kiva kun kommentoit! 🙂
Hei Vilma. Olen 29-vuotias sairaanhoitaja Oulun seudulta. Pidän tavallisesta rauhallisesta elämästä. Rakastan ruuanlaittoa, matkustamista, luontoa ja eläimiä. Joogaan ja lenkkeilen koiriemme kanssa. Työni on aika raskasta vuorotyötä, joten senkin vuoksi on tärkeää pitää itsestään huolta, jotta jaksaa.
Olen lukenut blogiasi MyCosmon ajoilta asti. Pidän erityisesti resepteistä, mielen hyvinvointiin ja kauneudenhoitoon liittyvistä postauksista. Minulle blogien lukeminen on rentoutumishetki.
Kiitos monipuolisesta blogistasi 🙂
Kiitos paljon kun kommentoit!<3 🙂
Oon lukenut blogiasi jo useamman vuoden (tarkkaa aikaa en muista), mutta löysin blogisi cosmopolitanin kautta. Kiinnostuin blogistasi terveellisiä elämäntapoja koskevien kirjoitusten, ruokapostausten ja ylipäätään sun positiivisen elämänasenteen ansiosta. Sun postaukset on myös tosi monipuolisia, kun reissaat ympäri maailmaa.
Olen 20- vuotias restonomiopiskelija Oulusta, mutta nykyään asustelen Rovaniemellä. Tykkään salilla treenaamisesta ja hyvinvointi kiinnostaa minua paljon. Oon myös entinen kilpa-aerobiccaaja, jonka ansiosta urheilusta ja terveellisistä elämäntavoista kiinnostuinkin. Rakastan matkustelua, mutta valitettavasti opiskelijana ei ole mahdollista matkustaa niin paljon kuin haluaisin. Mutta ehkä sitten vanhempana 🙂
Kiitos paljon Emma, kun kommentoit. 🙂 Varmasti opiskelujen jälkeen matkustaminen on helpompaa ja ehdit vielä tehdä sitä monia vuosikymmeniä! 🙂 <3
Heippa Vilma, onpas kiva postausidea! Olen kohta 25-vuotias (jep, iskee pian ikäkriisi :D) nuori nainen. Asun nyt Espoossa, mutta juuret on Turun seudulla. Opiskelin amk:ssa tradenomiksi, ja parin viikon päästä kolahtaa paperit postilaatikosta ja voin sanoa valmistuneeni. Mahtava fiilis, kolmen vuoden urakka saatiin päätökseen! 🙂 Ja tästä sitten työelämään, harmi vaan kun juuri oman alan työpaikoissa on aivan hurjan kova kilpailu tällä hetkellä, ja vain harvat pääsevät tekemään juuri näitä hommia. Onneks oon sisukas likka! Mä oon hurahtanut (osittain sun ansiosta) joogaan, jota teenkin ihan päivittäin. Hyvinvointi on alkanut myös kiinnostamaan mua entistä enemmän, joka sekin on blogisi ansiota. Lisäks tietty tapaan kavereita, vietän aikaa poikaystävän kanssa (esimerkiks lenkkeillään yhdessä), kirjoittelen blogia sekä valokuvaan vapaa-ajallani. Ihan perusjuttuja! Voi juku, en kyllä yhtään muista miten mä tänne päädyin! 😀 Taisin olla silloin ihan vasta saapunut blogien maailmaan joskus vuonna 2012 (tai 2013, en oo varma), ja selailin potentiaalista luettavaa. Sieltä sitten bongasin juuri sun blogin, jota aloin sitten satunnaisesti seurailemaan. Tätä nykyää oonkin ihan vakkarilukijana, eikä loppua näy! 🙂 Kiitos kivasta blogista Vilma ja toivottelen sulle oikein kivaa viikonloppua! ♥
Kiitos paljon Hemppe ihanasta kommentista!! 🙂 <3
Heippa!
Olen seurannut blogiasi useamman vuoden. Pidän siitä, että pyrit aitouteen. Minä olen elämään ja ympärillä olevaan maailmaan intohimoisesti suhtautuva tanssitaiteilija. Tällä hetkellä opiskelen luokanopettajaksi, joka on toinen elämäni suurimmista unelmistani joka näyttää olevan toteutumassa. Pidän unelmoinnista, luonnosta ja eläimistä. Toivoisin elämääni ja maailmaan lisää rauhaa. Kiitos blogistasi! <3 Blogisi on ainoa blogi, joka onnistuu oikeasti inspiroimaan minua ja tuo minulle rauhan tunnetta arjen stressaavien asioiden hallintaan.
Ihana kuulla, kiitos paljon kun kommnetoit! 🙂 <3
27 vuotias nuori nainen Järvenpäästä! 🙂 urheilu on aina ollut lähellä sydäntä, mutta viimeisen neljän vuoden ajan jäänyt täysin laiminlyödyksi kun focus on ollut töissä ja opiskelussa. Blogistasi haen motivaatiota palata liikunnan pariin ja vinkkejä terveelliseen elämään. Blogia olen lukenut kauan ja luultavimmin päätynyt jonkin blogin kautta tänne! En nyt yhtään muista miten tai koska, mutta useampia vuosia sitten!
Kiitos paljon Haidi, kun kommentoit!<3 🙂
Moikka! Olen Anu, vähän päälle kolmekymppinen nainen Helsingistä. Olen lukenut blogiasi parin vuoden ajan ja jäänyt koukkuun ;). Blogistasi huokuu rauha ja viisaus, kirjoitat tärkeistä asioista oivaltavasti ja innostavasti, ja olet todella taitava valokuvaaja. Inspiroidun oikeastaan joka kerta käydessäni täällä blogissasi. Meitä yhdistää rakkaus joogaan (olen joogannut parin vuoden ajan, enkä tiedä parempaa liikuntamuotoa ja sisäisen rauhan löytämisen keinoa). Italialaisen poikaystäväni kautta olen myös tutustunut Italian kulttuuriin ja maisemiin, ja siksi Italia-aiheisia postauksiasi on mielenkiintoista lukea. Ja kaikki terveyteen ja hyvään oloon liittyvä kiinnostaa kovasti. Kiitos ihanasta blogistasi!
Ihana kuulla, kiitos Anu!<3 🙂
Moikka! Olen parikymppinen luonnontieteitä yliopistossa opiskeleva helsinkiläinen. Harrastan tanssia ja joogaa, ja erityisesti hyvinvointipostauksesi inspiroivat minua paljon. Blogisi löysin n. 2 – 3 vuotta sitten ja olen siitä asti sitä säännöllisesti seurannut. Kiitos ihanasta blogista. 🙂
Kiitos paljon Maija, kun kommentoit. 🙂 <3
Hei Vilma,
Kiva että olet kiinnostunut myös meistä lukijoista. En oikeastaan seuraa kovinkaan aktiivisesti muita blogeja mutta odotan aina innolla sinun postauksiasi. Olen juuri saanut yliopisto-opinnot päätökseen Pariisissa ja kohta muutto edessä taas uuteen maahan. Olen eritysesti pitänyt blogisi hyvinvointiin ja motivaatioon/itsensä kehittämiseen liittyvistä aiheista. Kiitokset sinulle piristävistä ja laadukkaista postauksista!
Ihana kommentti, kiitos paljon Marie!<3 🙂
Hei Vilma!
Olen seurannut blogiasi useamman vuoden ajan ja jäin kerta heitolla koukkuun. Kun luen blogeja, ”säästän” aina sinun blogisi viimeiseksi lukulistalla,koska haluan parhaimman nauttia viimeisenä:D Olen 25-vuotias opiskelija,joka nauttii liikunnasta,luonnosta,arjen pienistä hetkistä,auringosta,inspiroivista kirjoista ja elokuvista,terveellisestä ravinnosta herkuttelua unohtamatta ja elämästä ylipäätään. Kiitos osaksi sinun,olen kehittänyt itseäni kohti parempia valintoja ravinnon ja terveyden suhteen. Olen saanut blogista niin paljon!!!!Teet ihanaa ja tärkeää työtä inspiroidessasi muita ihmisiä. KIITOS!?
Voi miten ihana kuulla, kiitos paljon!!<3
Moikka Vilma ja kiitos ensinnäkin aivan ihanasta blogista. Oon seurannut sun blogia jo cosmopolitan ajoista lähtien alunperin siskoni suosituksesta. Itse oon 21-vuotias kosmetologi Helsingistä. Kiinnostuksenkohteina hyvinvointi, kauneus ja ravitsemus. Blogistasi olen myös saanut hyviä vinkkejä ja reseptejä kasvisruokavalioon.
Kiitos paljon Juuli, kiva kun kommentoit!<3 🙂
Moikka Vilma! Vaikka blogien lukeminen on hieman vähentynyt, niin blogisi on kyllä niitä joihin palaa aina uudestaan ja uudestaan. On mukava saada inspiraatiota, hyvää mieltä ja uusia ajatuksia 🙂 kuvat ovat kauniita ja teksti mielenkiintoista.
Itse olen myös lähtenyt ulkomaille asustelemaan ja siksi toisen osaksi matkalaukkuelämää viettävän arkea on mielenkiintoista katsella.
Terkuin: Espanjassa asusteleva kasvisruokaan hurahtanut ikuinen optimisti, jonka päivät kuluu IT- alan parissa.
Kiitos Jenni, ihana kuulla<3
Hei Vilma! Minä olen 16-vuotias lukiolaistyttö ja lähdössä ensi syksynä vaihtoon Yhdysvaltoihin (jäiks!). Olen myös innokas salitreenaaja ja valokuvaaja. Rakastan matkustamista, hyvää ruokaa, joogaa ja lukemista.
Mäkin olen lukenut sun blogia jo vuosia, kasvavalla kiinnostuksella. Inspiroit minua niin paljon terveellisillä elämäntavoilla ja sillä hyvällä raikkaalla fiiliksellä, joka täältä blogistasi löytyy! Kiitos ihanasta blogistasi 🙂
Kiitos sulle Iida kun kommentoit! 🙂 <3
Moi!
Oon Noora, Lahesta, 26-vuotta ja työskentelen vaatekaupassa. Oon epäsäännöllisesti lukenut blogiasi jo vuosia, välillä säännöllisemmin, välillä unohdan tulla tänne moneen kuukauteen. Nyt viikko sitten varailin häämatkaa Kroatiaan ja googlettaessa huomasin, että olit viime kesänä ollut Kroatissa ja eksyin taas tänne. Nyt olen seurannut blogiasi ja instagramia säännöllisemmin. Blogisi inspiroi yksinkertaiseen kauneuteen, onneen ja hyvinvointiin!
Ihanaa kevättä! <3
Ihana kuulla! 🙂 Toivottavasti nautitte ja tykkäätte Kroatiasta! Kiitos paljon Noora kun kommentoit!<3 🙂
Olen seuraillut sinua enemmänkin instan puolella mutta eksynyt usein myös blogiisi. En osaa yhtään sanoa milloin olen ” tutustunut” sinuun ensimmäisen kerran. Useamman vuoden olen kuitenkin jo katsonut sivusta touhujasi. 🙂
Olen päälle kolmekymppinen vaimo ja kahden lapsen äiti. Intohimoinen juoksija jonka tavoitteet ovat niin hulluja, että itseäkin välillä pelottaa. Päivätyön lisäksi kirjoitan blogia.
Ihana kommentti, kiitos Susanna kun kommentoit! 🙂 <3
Heips! Täällä terkkari lukee blogiasi ihastellen. Blogia aloin lukemaan varmaan opiskelujen alussa, josta jo aikaa 🙂 Työpaikka ja kotimme on nyt löytynyt Tampereelta ja täällä oon saanut aloitettua kunnolla harrastuksetkin; baletin ja salsan 🙂 Kiitos ihanista kirjoituksista ja kuvista! Terkuin pari nurmolaisa
Hei kiva kuulla, että sieltä löytyy kotikonnuilta lähtöisin olevia. 🙂 Kiitos paljon kun kommentoit!<3
Täältä kirjoittaa 27-vuotias elämäntapamuutosopiskelija ja bloggaaja, joka on saanut mielettömästi inspiraatiota moneen asiaan kuten joogaan, lempeään elämänkatsomukseen, parempaan arkeen, ruokaan jne. sun blogista. Olet inspiroiva persoona, jotenkin yllättävä, mutta maanläheinen. Kiitos ihanasta blogista ja että jaat sen meidän kanssa. ♡
Oi, ihana kommentti, kiitos Ida!<3
Moi! Olen seurannut blogiasi siitä asti, kun olit pitänyt blogiasi vasta muutaman kuukauden. Muistan kuinka blogistasi tuli todella suosittu ehkä yllättävänkin nopeaan!
Täytän itse tänä vuonna 22 ja eksyn lukemaan tekstejäsi tällä hetkellä ehkä pari kertaa kuukaudessa. Instagramin kautta tulee seurattua ahkerammin 🙂
Tämä on hyvä blogi ja tätä on kiva lukea, vaikken joka tekstiä luekaan. Luen kerralla enemmän.
Terveelliset elämäntavat ja hyvinvointi kiinnostaa ja erilaiset vaihtoehdot ravitsemukseen. Valokuvaaminen, blogin kaunis ulkoasu ja kuvat. Harrastan paljon urheilua ja oma urheiluideologiani eroaa hieman sinun jooga-painotteisestasi. Mutta ei haittaa.
Terveiset poliisikoululta.
Kiitos paljon Siiri ihanasta kommentista!<3 🙂
Moikka Vilma,
Olen 37-vuotias perheellinen nainen Uudeltamaalta. Löysin blogisi muutama vuosi sitten, ja luin kerralla joka ikisen postauksesi! Pääsyy lukea blogiasi on inspiraatio- innostat minua tavoittelemaan unelmiani ja pysymään paremmassa kunnossa! Ravintojutut on muokanneet ruokavaliotani valtavasti. Kuvasi ovat täyttä rautaa, tämä on samalla valokuvausblogi itselleni 🙂 Teemat vaihtelee sopivasti ja mainostusta on vähän, jos lainkaan. No, Yogaia tulee mieleen, josta sain mahtavan ilmaiskoodin, innostuin ja olen joogannut siitä saakka! Jotenkin sinua on niin ihana seurata, vähän niin kuin seuraisin ihailevasti pikkusiskon seikkailuja, jos minulla sellainen olisi! Toivottavasti jatkat bloggaamista läpi elämäsi! Ja hei, tee kirja! Ostan 🙂
Hei Hanna, kiitos ihanasta ja kannustavasta kommentista! 🙂 Teen vielä joskus kirjan tai kaksi -lupaan. ;D
Moikka Vilma! Blogisi löysin kun olit pitänyt sitä ehkä muutaman kuukauden Lilyssä, jossa mullakin oli silloin blogi. Ihastuin kuviisi ja teksteihisi jo silloin ja tuntuu, että monesti kirjoitat sellaisista aiheista, joita itsekin olen pohtinut. Kommenttejakin on tullut säännöllisen epäsäännöllisesti jätettyä, mutta ehkäpä voisin kertoa jotain lisää itsestänikin.
Olen asunut kohta 8 vuotta betonikaupunki Kouvolassa. Rakkain harrastus on valokuvaus ja etenkin luonnon kuvaaminen. Myös bloggaaminen on ollut monen vuoden ajan tärkeä itseilmaisun muoto. Koulutukseltani olen sosionomi, mutta uskon, että elämällä on vielä jotain muutakin tarjottavaa töiden suhteen, en vain vielä tiedä mitä! Mulla on ollut muutama rankempi vuosi takana, mutta nyt voin sanoa, että menee suhteellisen hyvin. Tänä vuonna olen päättänyt vihdoin ja viimein kokeilla joogaa!
Vaikka teet blogiasi työksesi ja määrätietoisesti, täällä on säilynyt ihanan maanläheinen tunnelma, joka saa ainakin minut palaamaan tänne aina uuden postauksen ilmestyessä. Kiitos kun kirjoitat ja kuvaat! <3
Ihana kuulla, että nyt menee jo paremmin.<3 Kiitos paljon kun kommentoit, ihanasti sanottu!<3
Moi Vilma! En muista edes kuinka kauan olen blogiasi lukenut, mutta useamman vuoden jo. Asun Helsingissä ja olen 20-vuotias. Aloitin joogan jonkin aikaa sitten ja inspiraatio tuli itse asiassa sulta! Lemppariaiheet postauksiin onkin mm. jooga, ruoka/ruokavalio ja malliuraasi liittyvät jutut 🙂
Kiva kuulla, kitos paljon Aura, kun kommentoit!<3 🙂
Tervehdys Helsingistä.
Olen neljänkympin puolivälissä oleva myynnin ja asiakaspalvelun parissa työskentelevä.
Löysin blogisi jo vuosia sitten ja saan täältä inspiraatiota vähän kaikkeen, käynkin melkein joka päivä kurkkaamassa sinun kuulumisia.
Tuntuu melkein kuin ”tuntisin” sinut eli olikin jo aika esittäytyä ruudun tältäkin puolelta.
En ole lainkaan talvi-ihminen, joten olen aivan innoissaani kun kevät toivottavasti kohta tulee.
Ihanaa kevään odotusta, Vilma!
Ihanaa kevään osotusta sullekin Maisa, ja kiitos kun kommentoit! 🙂 <3
Perustiedot: 28-vuotias rakennusalalla työskentelevä nainen, toiselta ammatiltaan toimittaja. Aviomies, ei lapsia eikä eläimiä. Asun Espoossa. Blogiasi olen lukenut hmm.. ajalta ennen cosmopolitania? Eksyin blogiisi muistaakseni Linda Juholan blogin kautta aluksi, nykyään käyn kurkkaamassa blogin päivittäin!
Luen blogiasi koska se tuottaa minulle iloa. Kauniit kuvat, viisaat ajatukset ja kaunis ajatusmaailma kiehtovat. Ammennan inspiraatiota omaan elämääni, sillä haluaisin itsekin vähentää lihan syöntiä, syödä ravintorikkaita ruokia ja nauttia hetkestä.
Itse asiassa kysyin pari päivää sitten mieheltäni, että osaako hän nimetä yhtään blogia joita luen ja ainoa, jonka hän muisti ja osasi nimetä, oli sinun blogisi. Olen näyttänyt miehelleni kuvia ottamiasi kuvia Kroatiasta (viimeksi tänään) ja ehkä varaamme suosituksesi perusteella hotellinkin. Tykkään, kun blogisi on monipuolinen eikä vain kauniita asuja tai meikkejä. Ja aitous, se on tärkeää.
Ihana Anni! Hauska kuulla! 🙂 Kiitos kun kommentoit<3
Moikka!
Olen reilu parikymppinen sosionomi-opiskelija pääkaupunkiseudulta. Ala tuntuu omalta jutulta tällä hetkellä, ja mitä pidemmälle opiskelut on edennyt sitä enemmän tunne on vahvistunut. Nautin erityisesti luonnossa liikkumisesta. Se on sitä meikeläisen joogaa/meditaatiota.;)
Olen lueskellut blogiasi jo useamman vuoden. Ei ole kyllä mitään muistikuvaa, miten löysin blogisi. Pidän positiivisuudestasi!! Olen blogisi ansiosta alkanut kiinnostua enemmän hyvinvoinnista ja ruoasta. Venyttelyohjeesi ovat muuten käytössä viikottain/päivittäin.
En ole tainnut aiemmin kommentoida, joten kiitän samalla inspiroivasta blogistasi<3
Kiitos paljon Ansku kun kommentoit! Ihana kuulla <3 🙂
Olen lukenut blogiasi jo vuosia ja pidän siitä paljon. En muista, miten alunperin blogiisi törmäsin, mutta koukutuin siinä vaiheessa, kun valokuvablogista alkoi tulla syvällisempi ja kertovampi. Pidän blogisi tunnelmasta ja aitoudesta. Jotenkin se onnistuu hämmästyttävän usein sanoittamaan, peilaamaan ja reflektoimaan omia sen hetkisiä ajautksiani elämästä ja hyvinvoinnista.
Olen 27-vuotias, tanssiva, joogaava ja lenkkeilevä opettaja Pohjois-Suomesta. Minulle elämässä tärkeää on rakkaus, terveys, onnellisuus ja ihmisenä kehittyminen.
Kiitos paljon Anni kun kommentoit! Ihana kuulla<3 🙂
Moikka! Olen pääkaupunkiseudulla asuva kaksoistutkinto opiskelija (lähihoitaja ja lukio). Olen 19-vuotias ja hyvin kiinnostunut hyvinvoinnista. Löysin blogisi noin 3 vuotta sitten ja siitä päivästä lähtien olen kulkenut blogisi matkassa päivittäin. Muistan elävästi sen päivän kun löysin blogisi, sillä se teki heti niin suuren vaikutuksen minuun. Blogisi on ihanan inspiroiva ja siinä yhdistyy kaikki itseäni kiinostavat aiheet, unohtamatta upeita kuviasi! Haen blogistasi usein ideoita leivontaan ja ruuanlaittoon, eikä mikään resepti ole pettänyt. Uudet postauksesi piristävät päivää ja vaikutat aivan ihanalta ihmiseltä!
Ihana kuulla! Kiitos tosi paljon Anna ihanasta kommentista!<3 🙂
Hei!
Olen 32-vuotias helsinkiläinen, kotoisin Seinäjoelta. Työelämässä kansainvälisissä tehtävissä, mutta nyt lasten kanssa kotona. Löysin blogisi vuosia sitten jonkun lehtijutun avulla. Saan blogistasi inspiraatiota terveempään elämään, mutta lähiaikoina olen vähän vähentänyt seuraamista, sillä kahden pienen lapsen hoito kotona ja nykyinen elämäni tuntuu olevan ihan eri planeetalta… ymmärrän kyllä, ettei blogi näytä todellista kuvaa ihmisen elämästä. (?) Toisaalta on hienoa, että toteutat unelmiasi ja elät ”vain itselle”, itsekin harrastan filosofiaa ja olen joitain kirjavinkkejäsi seurannut. Kiitos kauniista kuvista ja inspiroivista jutuista! Täytyy sanoa, että olet kaunis sisältä ja ulkoa.
Hei Lene, kiva kun kommentoit, kiitos paljon ihanista sanoista! 🙂 Ja niinhän se on, että loppujen lopuksi blogi on aika pintaraapaisu elämästä, mutta ymmärrän tietty että täysin eri elämäntilanteessa voi olla vaikea samaistua kaikkeen tai löytää inspiraatiota. Mutta kiva, että lueskelet ainakin silloin tällöin! 🙂
Moi Vilma!
Pakko vastata, kun noin kivasti kysymyksesi muotoilit.
Olen 24-vuotias kauppisopiskelija. Blogisi ponnahti usein Google-hakuihini kun etsin venyttelyohjeita, kirjasuosituksia, vinkkejä tasapainoisempaan ja onnellisempaan elämään, toisten taitavampaan huomioonottamiseen, omien unelmien tavoitteluun, tietoiseen läsnäoloon tai ihan vaan ruokaohjeita.
Muutaman kerran blogissasi vierailtuani kauniit kuvat ja kaunis tyylisi kirjoittaa vangitsivat minut ja olen sittemmin käynyt lukemassa ajatuksiasi säännöllisesti. En ole innostunut seuraamaan muita blogeja niiden pinnallisuuden tai kaupallisuuden vuoksi.
Edustat juuri sellaista rohkeutta ja herkkyyttä, sekä maailmankuvaa, jotka itse toivoisin omaksuvani joku päivä.
Kiitos kun kirjoitat ja inspiroit minua tavoittelemaan parempaa minää.
<3
Voi miten kauniisti sanottu, kiitos kun kommentoit<3
Hei! Täällä yksi sairaanhoitaja Jyväskylästä on vasta tutustunut blogiisi. Muistaakseni ensimmäisenä luin blogistasi Monas daily Stylen blogista ja nyt sitten myöhemmin, kun etsin hyvinvointiin liittyviä blogeja, niin sinun nimesi nousi ensimmäisenä esiin. Jos tähän saa toiveen samalla esittää, niin toivon jatkossa(kin) postauksia terveellisestä ruokavaliosta ja inspiraatiota ja motivaatiota terveellisistä elämäntavoista ☺
Hei Siru, toki aina saa esittää postaustoiveita! 😉 Ihana kun kommentoit<3
Moikka! Täällä yksi epäsäännöllinen blogin lukija, instagramissa tulee seurattua aktiivisemmin. Olen 24-vuotias nainen Etelä-Suomesta, ammatilta toimintaterapeutti. Mulle on jäänyt mieleen sun vuoden vanhat postaukset, oli unelmakarttaa ja juttua terveellisestä elämäntavasta, 🙂 noi hyvän mielen jutut, itsensä kehittäminen, unelmien saavuttaminen on ne aihealueet, mitkä on itselle eniten kolahtanut!
Kiva kuulla, kiitos paljon kun kommentoit!!<3 🙂
Moi, 35-vuotias perheenäiti (lapset 7 ja 10) Itä-Suomesta, seurailen melko aktiivisesti. Harrastan ratsastusta ja muuta liikuntaa vaihtelevasti, paljoa ei tule matkusteltua. Blogistasi etsin inspiraatiota terveellisiin elämäntapoihin eli varsinkin liikunta- ja ”henkiset”-jutut ovat mieleeni. Usein sen lisäksi blogistasi saa itsellekin hyvän ja rauhallisen mielen, kiitos siitä. Ja kuvathan (ja sinä itsekin!) olette tavattoman kauniita :)!
Miten kivasti sanottu, kiitos paljon Nelli! 🙂 <3
Tosi mielenkiintoista lukea, ketä sun lukijat on! Liityn mukaan omalla esittelylläni. 🙂 Täytän tänä vuonna 27 ja nykyisin oon jo todella hyvin turkulaistunut, mutta alun perin tulen Keski-Suomesta. Valmistun (toivottavasti) kevään aikana oikeustieteellisestä, ja tällä hetkellä päivät kuluvat gradua kirjoittaessa ja töissä asianajotoimistossa 50-50-suhteessa. Vapaa-ajalla viihdyn hyvin liikunnan (tanssia, joogaa, kuntosalia, joskus lentopalloa) parissa, kirjoja lukien, piirtäen / maalaten ja musiikkia kuunnellen. Ajanpuutteen vuoksi tosin tällä hetkellä kaikkea ei vaan ehdi, mutta liikkumisesta pidän kiinni, koska siitä saa lopulta niin paljon energiaa.
Sun blogia oon seuraillut Lily-ajoista lähtien enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Tykkään sun tyylistä kirjoittaa, ja postauksiesi aiheet ovat tosi mielenkiintoisia! Itsekin olen nimittäin tosi kiinnostunut matkustelusta, hyvinvoinnista ja liikunnasta, terveellisestä ja hyvästä ruoasta, luonnonkosmetiikasta ja itseni kehittämisestä. Lisäksi vaikutat blogin perusteella jotenkin niin lämpimältä persoonalta ja ehkä luonteeltasi suht. samanlaiselta kuin itse oon. 🙂 Ihanaa, kun jaksat edelleen kirjoitella!
Ihana kommentti, kiitos paljon Maria!<3 🙂
Heippa!
Aloin seuraamaan blogiasi noin viisi vuotta sitten asuessani Englannissa. Ihastuin blogissasi kauniisiin kuviin ja ennenkaikkea kirjoittamiisi postauksiin. Tunnut olevan hyvin aito ja rehellinen kirjoituksissasi 🙂 On ollut myös hauska seurata, miten blogi on vuosien varrella kehittynyt. Blogissa näkyy ihanasti hyvinvointi, terveys ja samalla kuitenkin se, ettei elämää tarvitse liikaa suorittaa. Siihen ainakin itse tarvitsen välillä muistutusta.
Olen nyt 23-vuotias juuri joogan aloittanut hyvinvoinnista kiinnostunut nuori nainen. Asun aika pienellä paikkakunnalla Suomessa, mutta tämä tuntuu tällä hetkellä kodilta.
Kiitos ihanasta blogista <3
Kiitos Kika ihanasta kommentista! 🙂 <3
Hei Vilma!
Olen 42-vuotias kahden pojan äiti ja IT-alan yrittäjä Espoosta. Arkeni on hektistä ja välillä puuduttavaakin, mutta saan voimaa ja jaksamista liikunnasta. Lajit ovat vuosien varrella vaihdelleet. Joogannut olen kuutisen vuotta.
Olen seurannut blogiasi useamman vuoden enemmän tai vähemmän vakituisesti. Blogisi on kaunis, kirjoitat hyvin ja jaan kiinnostuksesi terveyteen ja hyvinvointiin. Ja rakastan Italiaa, vietämme lähes kaikki lomamme Italiassa. Olen koeajanut reseptejäsi, joogannut tahdissasi ja ähkinyt vatsalihastreenejä vinkkiesi mukaan.
Olet minulle suuri inspiraation lähde, kiitos, että olet olemassa 🙂
Voi ihana Heidi, kiitos!<3
Hei VIlma! Olen lukenut blogiasi säännöllisesti jo monia vuosia ja ihastunut aina vain enemmän. Blogisi tarjoaa itselleni mm. inspiraatiota, hyvää mieltä, rentoutumista, motivaatiota, esteettisiä elämyksiä ja uusia näkökulmia elämään. Kiitos siis edellä mainituista vuosien ajalta! 🙂 Itse olen reilu parikymppinen psykologian opiskelija, joka on vapaa-ajallaan kiinnostunut hyvästä olosta ja kiitollisuutta vaalivasta elämänasenteesta mm. liikunnan, hyvää tekevän ruuan, ihmissuhteiden, lukemisen ja vapaaehtoistyön muodossa.
Kiitos paljon Jenna kun kommentoit!<3 🙂
Heippa Vilma!
Olen 20-vuotias tyttö, joka hakee yliopistoon opiskelemaan sosiaalityötä. Ja aloitin blogisi lukemisen viime vuonna, ja olen siitä lähtien tullut vakkari lukijaksi. Olen tehnyt jumppaohjaus, lasten satutanssi, kuntosalin vastaanotto ja kahvilassa työtä nyt pian 2-vuoden ajan, joten en ollut ehtinyt lukea blogeja oikeastaan yhtään.. Luen melkein ainoastaan sinun blogiasi (: Minulla on tanssi- ja kilpa-aerobic urheilutausta ja olen hyvin kiinnostunut hyvinvoinnista ja urheilusta leipomisen ja herkuttelun lisäksi ja saan aina blogistasi inspiraatiota hyvinvointiin! Aina vapaapäivän aamurutiineihin kuuluu blogisi lukemista aamupalaa syödessäni (:
xx
Hei!
Olen kolmekymppinen filosofian maisteri, joka kiinnostui blogistasi kun vielä opiskelit filosofiaa. Sama pääaine herätti mielenkiintoa (oppiaine kun on kuitenkin opiskelijamääriltään niin kovin pieni). Seuraan blogiasi, koska nyttemmin olen opiskellut terveysalaa. Samoja mielenkiinnon kohteita siis täällä. Jonkun verran tulee myös joogattua, vaikkei se pääharrastus olekaan. Blogi on kivasti jäsennelty ja aito ja sitä on kiva lukea. Ja tietysti se motivoi siihen, että itsekin jonain päivänä jaksaisin kirjoittaa edes osa-aikaisesti työkseni.
Kiitos paljon Jenna ihanasta kommentista!! 🙂 <3
Hei Vilma!
Pakko tulla kerrankin kommentoimaan. Blogiasi olen lukenut ihan melkein alkumetreiltä asti.
Tutustuttiin aikoinaan kun tehtiin yhdessä mallintöitä. Facebookissakin ollaan kavereita ja taisin sitä kautta huomata, että kirjoitat blogia.
Olen alusta asti ollut sitä mieltä, että osaat ottaa ihan huikean hienoja valokuvia. Ja kyllä sä kirjoittaakin osaat 🙂
Pääkaupunkiseudulla asun ja mallintyöt jäivät samalla kun aloitin opiskelut. Sosiaalialaa luin ja oman alan töissä olen ollut pian jo 4 vuotta! Vuorotyötä kun teen on mukavaa lueskella blogiasi töissä, varsinkin yövuoroissa. Se tuo mukavaa piristystä ja vie ajatukset hetkeksi ihan muualle.
Monesti olen ajatellut, että olisi hauska nähdä pitkästä aikaa livenä ja vaihtaa kuulumisia.. 🙂
Hei kiitos paljon kun kommentoit, taidan tunnistaa sut ja toivon, että joskus törmättäisiin pitkästä aikaa. Kiva kuulla susta! 🙂 <3
Hih, kiva kuulla että saan olla aamiaisseuranasi!<3 Kiva kun kommentoit, kiitos Jane! 🙂
Moi! Ihanaa kun olet niin kiinnostunut lukijoistasi! Olen 25-vuotias freelancer, mm. tanssija, koreografi, tanssinopettaja ja pilatesohjaaja, ikuinen unelmoija ja optimisti. 😀 Asun Berliinissä. Olen lukenut blogiasi varmaan jo reilut 3 vuotta säännöllisesti. Sun elämätavasta ja kirjoituksista saa aina inspiraatiota arkeen ja motivaatiota omien unelmien jahtaamiseen. <3
Ihana Nelly, kiitos!<3
Hei Vilma, kiitos kysymästä! Olen Päivi, 32-vuotias ja asustelen avomieheni kanssa ihan ehdassa helsinkiläisessä lähiössä. Lapsuudenkodistani olen päässyt jopa parin kilsan päähän! 🙂 Koulutus mulla on amk:sta tekniikan alalta ja työskentelen toimistohommissa. Harrastan kuntosalia, jumppaa, ulkoilua, vesijuoksua ym. Olen tosi kiinnostunut hyvinvoinnista, treenistä/liikunnasta, ravinnosta ym. mutta en useinkaan toteuta elämässäni niitä hyviä oppeja joita esim. sun blogista saan. Olen syyllinen mm. säännölliseen ranskalaisten nauttimiseen 😀 Joka tapauksessa, nautin suuresti sun kirjoitusten lukemisesta päivittäin ja olen saanut sulta paljon hyvää motivaatiota, kiitos ja kumarrus! Olen keikkunut mukana cosmon ajoilta ja mallina tiesin sut jo aiemmin. Ja tänne jään mukaan porukoihin jatkossakin!
Hei Päivi! Kiitos ihanasta kommentista. 🙂 <3
Moi!
Olen 27-vuotias lukija, löysin sinun blogisi ehkä noin pari vuotta sitten (?) ja olen lukenut sitä enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Viime aikoina säännöllisemmin, kasvisruoka kiinnostaa koko ajan enemmän ja jooga myös. Sinulla on kauniita kuvia blogissa ja muutenkin blogia on helppo lukea, koska se on niin selkeä ulkoasultaan. Tarjoaa myös positiivisuutta tähän viime aikoina aika rankkaan arkeen. Sitä mietin, että voiko blogia lukea minkään arkiston kautta, esim. että voisin aloittaa vaikka tammikuusta 2015 ja sujuvasti lukea tähän päivään asti tms? 🙂 Yritin, mutta en onnistunut. Kaikkea hyvää sinulle Vilma! 🙂
Hei Elina, kiitos paljon kun kommentoit! <3 🙂 Tuola ylänavigaatiossa on ARCHIVE-kohta, jostaa löytyy kaikki arkistot. Voit vaihtaa kuukautta "select month" -kohdasta. Ainoastaan ensimmäisen vuoden postaukseni puutuvat, koska ne meni sivuston siirrossa rikki. Toivottavasti tämä vinkki auttoi. 🙂
http://vilmap.com/2017/02/
Moi!
No enpäs sieltä varmaan hoksannut katsoa, kiitos! 🙂 Lukemista junamatkalle kun selailee vanhoja postauksia. Etenkin ruokajutut kiinnostaa, aika samantyylisiä ajatuksia on itselläkin.
Ihanaa kevättä ja reissua, paistakoon aurinko lämpimästi elämääsi! <3
Moikka! 🙂 Täällä sinun blogiasi lukee 17-vuotias lukiolaistyttö. Olen kotoisin ihan Suomesta, mutta tällä hetkellä asun Espanjassa. Blogiasi olen lukenut jo pidemmän aikaa, luultavasti yli vuoden säännöllisesti 🙂 Mielestäni postauksesi ovat todella inspiroivia ja hyväntuulisia! Varsinkin erilaiset liikunta-, hyvinvointi- ja ruokapostaukset kiinnostavat paljon 🙂 Ja niin, tänne kuuluu hyvää, entäpä sinne? 🙂
Kiitos Roosa kun kommentoit, ja hyvää kiitos kuuluu – kiva kun kysyit. 😉 <3
29 v markkinointitehtävissä työskentevä, asun Helsingissä ja harrastan koiria, salitreeniä ja joogaa. Syön gluteenittomasti ja mahdollisimman maidottomasti ja reseptien perässä taisin ekan kerran blogiisi eksyä, silloin se oli vielä Lilyn puolella, joten olen seuraillut jo pidemmän aikaa 🙂 Treeni ja ravitsemusjutut kiinnostavat sekä kuvausvinkit ja myös ajanhallintaan liittyvät jutut kun työ on hektistä ja työmatkustelua myös aika paljon. Kiitos blogista 🙂
Kiitos paljon kun kommentoit! 🙂 <3
28-vuotias poikavauvan äiti, joka asuu maalla, on naimisissa, tekee töitä lasten ja nuorten parissa (paitsi nyt äippälomalla) ja on innostunut blogissasi kauniista kuvista ja hyväntuulisista jutuistasi ?
Kiitos paljon, kun kommentoit! Kiva kuulla! 🙂 <3
Olen 24-vuotias äitiyslomalla oleva matkaopas, asumme Alanyassa Turkissa. Alunperin olen helsinkiläinen.
Olen lukenut blogiasi aiemminkin satunnaisesti, mutta vajaa vuosi sitten tarkoituksella etsin 6-7 blogia, joita voin jatkuvasti seurata, sillä täällä suomenkielistä luettavaa ei aina ole saatavilla ja haluan myös pysyä selvillä suomalaisnaisten trendeistä. 🙂
Oi Alanyassa olenkin käynyt useasti nuorena, sieltä on paljon hyviä muistoja. 🙂 Kiitos kun kommentoit Sara! 🙂 <3
Olen sun entinen opiskelukaveri, tai aloitettiin sun kanssa samaan aikaan valtsikassa:) Me ei kyllä varmaan koskaan juteltu, koska olit jotenkin niin upea etten kehdannut tulla juttelemaan sulle vaikka muutamalla samalla kurssilla oltiinkin. Näin jälkeenpäin on harmittanut etten tullut, koska vaikutat vaan niin saman henkiseltä, mukavalta ja ihanalta ihmiseltä:)
Haha voi ei, olisitpa tullut! Kiva kun nyt kommentoit. 🙂 Jos joskus törmätään ehkä sitten! <3
Moikka!
Olen 22-vuotias psykologian opiskelija Jyväskylästä ja lukenut blogiasi jo useamman vuoden. Cosmopolitanin kautta tänne alun perin päädyin ja palaan yhä uudestaan inspiroivien postausten ja kauniiden kuvien pariin. Pidän erityisesti itsen kehittämiseen, mieleen ja ajattelutapoihin liittyvistä postauksista, sillä ne liippaavat läheltä omaa alaani ja siten mielenkiinnonkohteitani.
Kiitos mahtavasta blogista 🙂
Kiitos paljon sulle Kerttu, kun kommentoit!! <3 🙂
Heippa Vilma!
Olen 20-vuotias tyttö, joka hakee yliopistoon opiskelemaan sosiaalityötä. Ja aloitin blogisi lukemisen viime vuonna, ja olen siitä lähtien tullut vakkari lukijaksi. Olen tehnyt jumppaohjaus, lasten satutanssi, kuntosalin vastaanotto ja kahvilassa työtä nyt pian 2-vuoden ajan, joten en ollut ehtinyt lukea blogeja oikeastaan yhtään.. Luen melkein ainoastaan sinun blogiasi (: Minulla on tanssi- ja kilpa-aerobic urheilutausta ja olen hyvin kiinnostunut hyvinvoinnista ja urheilusta leipomisen ja herkuttelun lisäksi ja saan aina blogistasi inspiraatiota hyvinvointiin! Aina vapaapäivän aamurutiineihin kuuluu blogisi lukemista aamupalaa syödessäni (:
Hei Amanda! Kiitos paljon, superkiva kuulla. 🙂
Moi!
Olen 19-vuotias opiskelija Turusta. Valmistun keväällä ylioppilaaksi ja haluan lukea jatkossa luonnontieteitä yliopistossa. Teen tällä hetkellä mainosten jakajan hommia, koska tarviin pientä taskurahaa enkä halua pyytää enää vanhemmilta, kun oon niin aikuinen jo.
Löysin sun blogin uutena vuotena ja pidin sitä merkkinä siitä, että nyt voisin muuttaa elämäni parempaan suuntaan. Tykkäsin tosi paljon kun jaoit kaikkien kanssa sinun liikuntapäiväkirjoja. Olen itse harrastanut kaikenlaista ja tuntui, että en sit oikeastaan jatkaisi aloittaa mitään uutta. Mutta nyt kun oon lukenut blogiasi vähän aika, tuntuu että taas jaksaa tehdä jotain opiskelujen ohella. Osaat antaa semmosen motivaation.
Onnea ja menestystä sinulle ja blogillesi jatkossakin.
Voi kiitos paljon Sohvi, ihanasti sanottu, tulipa hyvä mieli. Kiitos ja kaikkea hyvää sullekin <3
Moikka! Olen 24-vuotias lääketieteen opiskelija ja olen lukenut blogiasi ainakin 3 vuotta. En muista yhtään milloin aloin blogia lukemaan ja miten tänne edes päädyin (varmaan se liittyi jotenkin urheiluun, se on todella tärkeää minulle) 😀 käyn täällä lähes päivittäin lähinnä kauniiden ja rauhoittavien kuvien sekä positiivisten tekstien vuoksi hakemassa pientä irtautumista omasta arjestani 🙂
Kiitos paljon, kun komenttoit, ihana kuulla! 🙂 <3
Olipas mielenkiintoista lukea ketä sun blogia lukee 🙂
Mä olen 24-vuotias nuori nainen ja rakastan hidasta elämää. Tykkään lukea kirjoja, tehdä vegaanista ruokaa, kävellä sekä kirjoitella päiväkirjaa. Koulutukseltani olen sosionomi ja tällä hetkellä työskentelen lastensuojelutyössä nuorten parissa. Ajattelin, että tämä olisi mun unelmatyö, mutta enpä tiedä. Olen siis tällä hetkellä hieman hukassa sen suhteen mitä haluaisin tehdä työkseni ja mietin jopa alan vaihtoa..
Luulisin, että löysin sun blogin joskus Cosmopolitanin aikoina, mutta aktiivisesti aloin seurailemaan vasta hieman myöhemmin. Sun blogilla on tosi positiivinen ja rauhoittava vaikutus 🙂 Blogisi on ainutlaatuinen, koska siitä huokuu aitous. Kiitos jälleen kerran ja kaikkea hyvää <3
Niin on, tosi mielenkiinotoista! En edes ajatellut, että näin laidasta laitaan erilaisia ihmisiä, eri elämäntilanteissa. 🙂 Tosi ihanasti kommentoitu, kiitos paljon. 🙂 <3
Moikka Vilma!
Löysin blogisi jo ihan sen alkutaipaleella, kun siskoni vinkkasi tästä. Hän oli bongannut, että entinen joukkuekaverini jumppa-ajoilta oli aloittanut bloggaamisen. Olemme siis olleet samassa joukkueessa ala-asteikäisinä eli siitä on jo vuoooosia. 🙂
Alkuun minua tietysti kiinnosti, mitä entiselle tutulle kuuluu ja niin edelleen. Nykyään luen blogiasi puhtaasti muun sisällön takia: blogisi tarjoaa minulle mahdollisuuden hypätä hetkeksi ihan toisenlaiseen elämään kuin mitä omani on. Lisäksi olen todella vaikuttunut siitä, miten lahjakas valokuvaaja olet – blogiasi on ilo lukea jo pelkästään taidokkaiden kuvien takia.
Voisin kuvailla itseäni vastakohdaksesi – rationaalinen ja tietyn ”koska näin täytyy tehdä”-kaavan mukaan eläjä, joka ei halua ottaa turhia riskejä, vaan hakee tasaisuutta ja turvallisuutta elämäänsä. Perfektionismia löytyy toki täältäkin, mutta muutoin olemme hyvin erilaisia – arvot, haaveet, elämäntapa jne. Toisinaan kaipaisin kuitenkin vaihtelua omaan tasaiseen arkeeni ja tätä vaihtelua pääsen maistamaan blogisi kautta. Työni on toisinaan niin hektistä (numeroiden pyörittelyä business-maailmassa), että kaipaan vapaa-ajalleni jotain aivan toisenlaista vastapainoksi. Blogiasi lukiessa pääsen ikään kuin hyppäämään hetkellisesti toiseen maailmaan ja heittämään aivot narikkaan – vähän samaan tapaan kuin joskus todella hyvä romaani vie mennessään. 🙂
Kiitos Vilma sinulle, että jaksat panostaa blogiisi minun ja lukuisten muiden iloksi!
Hei siistiä, nyt sitten heti aloin tietysti miettiä, kuka vanha joukkuetoveri! ;D Kiitos ihanasta kommentista!<3
Heip. Harvoin kirjoittelen kommentteja blogeihin, vaikka niitä kohtuullisen säännöllisesti seurailen. Mutta nyt oli pakko kommentoida ihanan suoraan pyyntöösi, josta huokui vilpitön kiinnostus meitä ruudun toisella puolella olevia kohtaan. Olen hieman päälle kolmekymppinen tutkija. En muista enää tarkkaan milloin tai mitä kautta löysin blogiisi, mutta hämärästi muistelisin sen tapahtuneen muutama vuosi sitten ja liittyneen johonkin jooga-aiheiseen postaukseesi. Löysin noihin aikoihin itse lempeämmistä joogan muodoista omaa elämääni ja harrastusvalikoimaani tasapainoittavan lajin, joka muutti myös suhtautumista omaan kehoon. Rakastan edelleen minulle tärkeitä ”repivämpiä” lajeja (juoksu, hiihto, maastopyöräily jne.), mutta olen löytänyt niidenkin harrastamiseen hieman uuden näkökulman. Blogisi sisältö kokonaisuudessaan on kiinnostavaa ja tapasi kirjoittaa miellyttävä. Nämä asiat saavat palaamaan blogiisi aina uudelleen. Ja onhan tämä myös visuaalisesti kovin kaunis blogi.
Kiitos paljon ihanasta kommentista Satu! <3 🙂
Moi Vilma! 🙂 Niin ihana kysymys, että pakko vastata. Sait minut tuntemaan itseni tärkeäksi. Olen 22-vuotias pian valmis lastentarhanopettaja. Olen lukenut blogiasi jo useita vuosia, en edes muista kuinka kauan. Blogisi antaa inspiraatiota, ideoita ja hyvää mieltä päivittäin. Harrastan salilla käyntiä ja tykkään matkustaa. Postaustesi ansiosta New York houkuttaisi uudestaan!
Ihana kommentti, kiitos Jenna!! 🙂 <3
Heippa!
Olen lukenut blogiasi joitain vuosia sitten. Lapsen synnyttyä kaksi vuotta sitten hyppäsin vauvakuplaan ja lakkasin seuraamasta sinua. Aiheet eivät silloin enää puhutelleet, vaan siirryin täysin perheblogeihin. Vuosi sitten aloitin joogan ja löysin takaisin blogiisi. Vaikka meillä taitaa olla melko erilainen tapa harjoittaa joogaa, tykkään lukea erityisesti joogapostauksiasi. Nytkin blogissasi on paljon aiheita, joiden kohderyhmää en ole, mutta seuraavassa hetkessä löydänkin täältä jotakin todella itseäni puhuttavaa. Tutustuin esimerkiksi ayurvedaan luettuani siitä blogistasi ja se on tuonut minut monta askelta lähemmäs oman kehoni ja itseni ymmärrystä! 🙂
Niin ja minusta. Olen 28-vuotias yhden lapsen äiti. Ammatiltani olen sosionomi ja tällä hetkellä teen pakolaisten kotouttamistyötä! Vapaa-aika kuluu pitkälti perheen kanssa, mutta muutaman kerran viikossa varastan itselleni hetken, jolloin painun yin-joogaan Turkulaiseen joogastudioon!
Kiitos paljon, kun kommentoit! 🙂 <3 Ihana kuulla, että löysit ayurvedan tätä kautta. Siihen haluaisin lisää itsekin perehtyä. 🙂
Heii! Tosiaan itse olen lukenut blogiasi noin kahden vuoden ajan. Ensimmäisen kerran luin siitä hesarissa ja päätin vilkaista. Jäin erityisesti koukkuun blogisi hieman syvällisimpiin kirjoituksiin ja ajatuksiin. Myös terveys ja hyvinvointi kiinnostavat itseäni.
Itse olen lukion ensimmäistä vuotta opiskeleva poika ja ymmärtääkseni käyn nyt samaa lukiota, kuin sinä aikaan. Tulevaisuuden suunnitelmat vielä avoimet…
Hei Ville! Onpa kiva kun kommentoit, kiitos! 🙂 Itse en myöskään tiennyt lukiossa vielä yhtään, mitä haluaisin tulevaisuudelta. Enpä olisi silloin uskonut, että yrittäjäkis päädyn. 🙂
Vilma, moi! En koskaan kommentoi mihinkään, mutta nyt on pakko. Sun blogi on ihan ensimmäisiä blogeja, mitä koskaan oon lukenut. En edes muista kuinka monta vuotta siitä on aikaa – se on ollut varmaan sitä aikaa kun sun blogi on ollu ihan tuore juttu. Ja edelleen oon matkassa mukana! Muistan, kun kerroin siskolleni löytäneeni oman näköiseni blogin. Oon nyt kohta 22-vuotias, joten olin silloin ehkä 17-18, ja suuri unelmani oli elää sellaista reissu elämää, mistä sä blogissa kerroit. Ajattelin, että joskus vielä minäkin. Nyt oon saanut jo unelmiani toteuttaa senkin osalta jonkun verran, mutta edelleen mietin, millaisia hommia sitä pitäis alkaa tekemään että vois parin kuukauden välein parin kuukauden reissun tehä? matkustaminen ja maailmalla kulkeminen antaa niin paljon, ja koska olen jo nuorena päässyt suht paljon reissaamaan, tuntuu, että se on vaikuttanut paljon siihen millanen musta oon tullut. Mutta tällanen mä oon, helsinkiläistynyt kohta 22-vuotias lähihoitaja, joka miettii lähtiskö opiskelemaan vai alkaisko viettämään reissuvuotta. Joka rakastaa Suomea mutta jonka intohimo on nähdä koko maailma. Joka rakastaa touhuilla itekseen asioita ja viihtyy yksin, mutta on onnellisimmillaan kun ympärillä on paljon ihmisiä, varsinki niitä rakkaimpia. Joka tuntee että koko maailma on edessä avonaisena – kun tietäs vaan mitä tehdä ja sais rohkeutta tehdä just niitä asioita joita oikeesti haluu!
Kiitos, että kirjotat ja oot aina säilyttänyt oman linjas kirjottaa ja pitää tätä blogia. Tuun olemaan täällä ruudun toisella puolella jatkossakin, säännöllisen epäsäännöllisesti. Kaikkea hyvää jatkoon ja maailmalla kiertelyyn! Mäkin vielä joskus, heti kun se on mahdollista. Toisaalta, jos ei nyt niin ei koskaan?
Mahtava kysymys 🙂
Hei olen Elina, 31 vuotta. Minulla on tanssia harrastava 10 vuotias tytär ja uheilullinen mies. Itse olen hurahtanut nyrkkeilyyn. Vapaa-ajalla mieluiten vietän aikaa perheeni kanssa, luen, urheilen tai tapaan ystäviä. Asumme lähellä Tamperetta. Työskentelen tällä hetkellä elintarvikealalla. Minulle kuuluu hyvää, olen tyytyväinen. Mielessä hyvinvointiin liittyviä opiskeluja, mahdollisesti syksyllä. Ja nähtäväksi jää mitä mahdollisuuksia se tuo tullessaan.
En enää muista miten aikanaan löysin blogisi. Olen reilun vuoden verran lueskella viikoittain blogiasi. Sinulla on upeita kuvia ja kirjoitat innostavasti.
Moi! Oon lueskellut sun blogia säännöllisen epäsäännöllisesti reilun vuoden ajan. En muista miten alunperin löysin tänne, mutta muistan ajatelleeni että onpa pitkästä aikaa inspiroiva blogi – klikkasin blogin heti suosikkeihini ja selailin lähes kaikki päivitykset läpi! Ihailen sun elämänasennetta, rohkeutta ja avoimuutta sekä tietty valokuvaustaitoja ja tyylitajua 🙂 Olen itse kolmannen vuoden sosiaalipsykologian opiskelija, asun tällä hetkellä ulkomailla ja haaveilen työstä jossa pääsisin käyttämään mun luovuutta ja hyödyntämään kaikkea mitä oon oppinut koulunpenkillä ja elämässä. Nautin luonnosta, liikunnasta, musiikista ja muotoilusta. Sun blogi inspiroi mua tekemään luonnonmukaisia valintoja ja pitämään huolta hyvinvoinnista sekä olemaan paras versio itsestäni! Kiitos siitä!
Moi! Olen Anna, 16-vuotias lukiolainen Jyväskylästä. Olen seurannut blogiasi ties kuinka kauan, ainakin muutaman vuoden. Teet tosi insiproivia postauksia ja varsinkin noi pohdintatekstit luen aina innolla! Blogisi ansiosta olen alkanut venytellä ja joogata, ja huomannut kuinka hyvää se tekee. Myös monet jakamasi treenivinkit ovat päässeet kokeiluun! Alunperin kiinnostuin blogistasi upeiden kuvien takia, ja edelleen pysähdyn usein niitä ihailemaan 🙂
Moikka Vilma!
Olen 23-vuotias opiskelija Tampereelta. Löysin blogisi joskus pari vuotta sitten, sen jälkeen olen vaihtelevasti lukenut juttujasi. Lähinnä unohtelen lukea niitä, mutta sitten kun luen, niin luen kaikki tauon väliltä. Sinulla on ihana elämänasenne ja kaunis sielu, arvostan sitä niin suuresti! Toivon myös, että saisin treenaamiseen samanlaisen innon kuin sinulla :). Jaan paljon samoja kiinnostuksen kohteita kanssasi. Rakastan joogaa, terveellistä kasvispainoitteista ruokaa, kokkaamista, liikuntaa, luontoa, luovaa pohdiskelua, kuvaamista ja niin edelleen. Blogisi tuo aina uusia oivaltavia ideoita arkeen ja väriä elämään. Rakastan myös musiikkia ja säveltämistä. Minulle musiikki on hiljentymistä tähän hetkeen, kun luovuus saa vain virrata vapaasti ja tuntee sen, että elämä kannattelee. 🙂
Oikein ihanaa kevään alkua! <3
Moikka!
Olen päälle parikymppinen nuori nainen Länsi-Suomesta. En muista mitä kautta löysin blogisi viitisen vuotta sitten, mutta se iski heti ja kovaa. Kauniit kuvat, sinusta huokuva positiivinen, vahva energia ja syvälliset tekstit saivat silloin, ja saavat edelleen palaamaan blogiisi pitkienkin taukojen jälkeen. <3 Tuntuu, että blogissasi on vain jotain niin paljon enemmän kuin suurimmassa osassa suomalaisia blogeja! Aiheet ovat vaihtelevia, ja kuvien ja kirjoitusten kautta välittyvä elämäsi todentuntuista. Kahvikuppi on sinullakin kauniisti aseteltuna, mutta tämän lisäksi kirjoittamasi asiat kielivät avarasta ajatusmaailmasta ja halusta kehittää itseäsi jatkuvasti.
Eniten olen saanut irti opiskeluaiheisista postauksistasi. Olet havainnut pystyväsi tekemään haluamiasi juttuja ilman virallista akateemista loppututkintoa opiskeltuasi eri aloja ja nähtyäsi maailmaa. Tälläkin saralla olet inspiraation lähde ja tsemppari – se oma juttu voi löytyä muutakin reittiä kuin yliopistokoulutuksen myötä.
Ihanaa kevättä sulle! Ja KIITOS 🙂
Hei!
Löysin blogisi vuosia sitten, kun olin tavannut sinut yhteisen ystävämme ihanan Jennin häissä. Aloin seurata blogiasi ja ihastuin, niin kuviin kuin teksteihisi, sekä inspiraatioon jota jaat ympärillesi. Sun blogistasi nappailen treenivinkkejä, joitain reseptejä ja ihailen kauniita kuvia ja välillä saan ideoita esimerkiksi omiin reissuihini.
Minä olen helsinkiläistynyt pohjoisen kasvatti. Rakastan Helsinkiä. Kotikaupunki on tullut rakkaammaksi vuosien myötä, mitä kauemmin sieltä on asunut pois.
Työskentelen ravintola-alalla, ravintolapäällikkönä ja haaveilen olevani joku kaunis päivä menestynyt HR-asiantuntija. Tämän vuoksi aloitankin juuri opinnot avoimessa yliopistossa kehittääkseni ammattitaitoani.
Innostun uusista asioista, olen halukas kokeilemaan uusia juttuja ja minulla on viha-rakkaus suhde liikuntaan. Haluan liikkua mutta on vaikea löytää itselle sopivaa lajia, johon ei kyllästyisi. Itseasiassa, mulla on haaveissa myös blogin aloittaminen, mutta olisi kiva lukasta jotain vinkkilistaa siitä, miten kannattaa aloittaa! Postausidea? 😛
Löysin blogisi Lilyn aikoina ja jäin heti koukkuun! Jotenkin blogisi vain erottui muiden joukosta tuolloin.
Itse olen pian 35-vuotias kolmen lapsen lääkäriäiti. Aikoinaan painiskelin paljonkin itseni etsimisessä. Nyt tuntuu, että olen löytänyt jonkinlaisen sisäisen hyvän olon ? Kanssasi jaan mielenkiinnon liikuntaan, hyvinvointiin, terveelliseen ruokavalioon (ainakin pyrin siihen, heh) sekä matkustamiseen. Blogisi kuvat ovat kyllä upeita ja inspiroivia!
Ja rakastan New Yorkia 🙂
Hei, ihana kun kysyit 🙂
Olen 46-vuotias mediamyynnin parissa työskentelevä kahden pojan äiti (21&9) ja rakastunut vaimo Helsingistä. Hassua, olen varmaan iäkkäämpien lukijoidesi joukossa, mutta minusta ei yhtään tunnu siltä 😀 En ole kiinnostunut joogasta yhtään, mutta Italiaa rakastan yli kaiken, kesät kuluu siellä, tänä kesänä jälleen 3 viikkoa Sisiliassa (Taormina & Donnalucata). Myös matkailu ylipäänsä on ”harrastukseni”. Olen lukenut blogiasi pari vuotta, varmaan löysin sen kun sait jonkun tunnustuksen tai palkinnon. Jos näin voi sanoa, niin tykkään kovasti persoonastasi: olet rehellisen ja aidon tuntuinen, kiltti 🙂 Puhut liikunnasta ja syömisestä erittäin järkevästi, ja vaikka itse en edes tunnista kaikkia mainitsemiasi ruoka-aineita, niin aina jotain pientä vinkkiä jää mieleen. Kiitos että olet <3