Kokemukseni Holbox-saaresta

28

Photography

18.12.2017

Annan nyt kuvien puhua pääosin puolestaan: parhaimmillaan Isla de Holbox on äärettömän kaunis. Valkoisia pitkiä hiekkarantoja, hiljaisuutta, kivoja kahviloita, näyttäviä lintuja, turkoosia vettä, auringonlaskuja mereen, simpukoita ja delfiinejä (joita mekin bongailimme useampaan otteeseen). Ei autoja, ei ketjukuppiloita tai -kauppoja…

Huonoimmillaankin saari on tunnelmallinen ja kokemisen arvoinen – silti neljä päivää saarella tuulessa/kylmässä säässä oli melkein liikaa. Rannat eivät näyttäneet enää ollenkaan loppupäivinä tältä kuten kuvissa, vaan myrsky oli kasannut merestä tullutta kasvillisuutta rannoille, vesi oli muutenkin korkealla, tiet lätäköillä ja tuuli niin kovaa, että rannassa olevassa hotellihuoneessamme veti kunnolla. Toivoin, että saarella olisi ollut sadepäiville enemmän tekemistä.

Olen todella iloinen, että ehdimme nähdä (ja vähän kuvata), miltä Holbox yleensä näyttää: melkein kaikki näistä kuvista on perjantai-illalta, kun olimme juuri saapuneet saarelle. Myrskytuulet tulivatkin sitten yöllä, ja tosiaan viisi päivää saarella oli heittämällä huonommat säät kun saarella yleensä. Välillä kyllä mietin, että kunpa en olisi nähnyt saarta parhaimmillaan, niin ei niin harmittaisi, mistä jää nyt paitsi.

Saarella hotellien hinta-laatutaso ei ole niin hyvä kuin muissa paikoissa, joissa kävimme, joten lähinnä maksoimme siitä, että hotelli oli ihan rannalla. Meidän reissulla siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Netti ei myöskään toiminut häävisti, eikä kauppojen valikoima päätä huimannut. Tavallaan nuo asiat olivat myös kivaa vaihtelua ja kun olimme reissussa pitkään, ei nämä siis mitenkään merkittävästi haitanneet. Mainitsemani ristiriitaiset fiilikset saaresta (kun joku siitä kysyi), johtui siis säästä ja siitä, että Holboxissa säiden suosiminen merkkaa enemmän kuin esimerkiksi Tulumissa tai kaupungeissa.

Mutta summa summarum. Holboxiin kannattaa ehdottomasti matkustaa, mutta ehkä ei kuudeksi päivää huonoilla säillä. Cancúnista ja Playa del Carmenista esimerkiksi kulkee loistavasti bussiyhteydet Chiquilaan, josta lähtee lautta. Lauttamatka on harvinaisen mukava ja nautinollinen – se kestääkin vain 25 minuuttia. Saari on paitsi kaunis ja tunnelmallinen, ihan äärettömän symppis ja turvallisen oloinen. Kaikki katukoiratkin ovat supersöpöjä ja rauhallisia, keskustan ottaa hetkessä haltuun ja ihmiset ovat ystävällisiä. Täällä tuntuu nopeasti kotoisalta. Ravintolavinkkinä, jos menette Holboxiin, menkää ehdottomasti Milpa-nimiseen ravintolaan! ♥

 

Lue myös: Myrskyn jälkeen – terkut Holbox-saarelta