KIITOS lukijat, yllätitte minut täysin!!!
Elämässä asiat tapahtuvat usein rykäyksittäin. Viime viikko oli sellainen uutisviikko minulle, että eipä taida olla toista vastaavaa. Kirjoitin alkuviikosta, että nyt on hyvä flow meneillään ja silloin en edes tiennyt huipentumista. Ihan kuin en olisi jo tarpeeksi pökerryksissäni perjantain The Blog Awards Finlandin Paras hyvinvointi- ja terveysblogi palkinnosta, niin minulla on nyt toinenkin syy, joka saa motivaationi blogiani kohtaan vielä vähän uusiin uomiin. Ja tästä kuuluu kiitos kokonaan ja vain ja ainoastaan teille lukijat. Olette uskomattomia!
Sain nimittäin viestin, että olen voittanut Zalandon Nordic Bloggers Awardsien People´s Choice -kategorian Suomessa. Voin kertoa, että luin mailin ainakin kolme kertaa ja olin silti varma, että siinä on virhe. Minähän voitin tämän kategorian viime vuonnakin ja nyt en edes maininnut äänestyksestä missään! Asian varmistettuani olin niin superiloinen, etten tiennyt miten päin olisin ollut. Tämä nimittäin merkitsee sitä, minkä jo tiesinkin: blogini lukijat ovat todella lojaaleja, ihania ja kannustavia. Te siis äänestitte minut edustamaan Suomea Kööpenhaminan 29. päivä järjestettävään gaalaan. Lähden sinne finaaliin kilpailemaan muiden Pohjoismaiden voittajien kanssa People´s Choice -sarjassa. Ihan älytöntä. 😀
Eräs blogini lukija (nimimerkillä Tintti) kommentoi joku aika sitten yhteen postaukseen näin: ”Pakko kyllä todeta tähän, että mm. Vilman blogin asialliset kommentit ja vastaukset on ehdottomasti yksi syy, miksi tämä blogi lukeutuu omiin lemppareihini! Fiksut lukijat fiksulla bloggaajalla :)”
Mietin usein teidän kommentteja lukiessa, että wau, vitsi miten hyvin sanottu, en olisi itse osannut sanoa paremmin. Olen jo moneen kertaan todennut omaavani tietyissä asioissa itseäni huomattavasti fiksummat, oppineemmat ja kokeneemmat lukijat ja onkin hyvin antoisaa varsinkin syvällisemmissä jutuissa jatkaa keskustelua kommenteissa. Olen yrittänyt viime aikoina petrata kommentteihin vastaamisessa, koska haluan myös näyttää sen, kuinka paljon te lukijat merkitsette tässä työssä ja miten paljon arvostan teidän aktiivisuutta ja olemassaoloa. Jos te saatte blogistani jotain, niin vähintään yhtä paljon minä olen varmasti vuosien saatossa saanut teiltä.
On myös hienoa, kuinka te vastaatte välillä toistenne kysymyksiin ja joku täydentää minun pointtiani. Koen, että te olette mahdollistaneet minulle turvallisen, luotettavan ja ihanan ilmapiirin kirjoittaa tätä blogia. Sen jälkeen, kun siirryin yrittäjäksi ja tälle blogipohjalle (eli tasan vuosi sitten), en ole saanut yhtään negatiivista kommenttia. Päinvastoin, tuntuu että otan aika usein kuvankaappauksia teidän viesteistä, maileista ja kommenteista itselleni muistiin niiden hienojen ajatusten tai kannustuksen vuoksi. Oli negatiivisten kommenttien totaalisen poissaolon syy sitten siinä, mistä aikoinani Tylsä&Persoonaton -postauksessa kirjoitin tai jossain muussa, niin minusta on silti selkeää, että tänne on löytänyt positiivisten ihmisten joukko. Se on parasta.
KIITOS JA HALAUS vielä teille, että äänestitte blogini Zalando People´s Choice Finland voittajaksi! <3 Nyt kilpailen siis Ruotsin, Tanskan ja Norjan voittajia vastaan ja olisin tosi iloinen, jos kävisitte antamassa minulle äänenne vielä finaaliin. Kolme äänestänyttä voittaa 300 e lahjakortin Zalandon verkkokauppaan. Jännää ja ihanaa kyllä lähteä taas kuun lopussa Kööpenhaminaan. Viime vuonna gaala oli tosi hienosti järjestetty ja sieltä saa vähän erilaista materiaalia tänne blogiinkin. 🙂
Äänestää voit TÄMÄN LINKIN takana.
Asu Marks&Spencer, Valokuvaus Kaisa/Si Moda
27 Comments
Ei mulla muuta kun, että sä todellakin olet ansainnut paikkasi sielä finaalissa 🙂 oot ehdottomasti mun lemppari blogi, niin aito, kaunis ja kaikin puolin inspiroiva!Kiitos siis siitä<3
Kiitos paljon Hellu <3 Ihanasti sanottu, kiitos. 🙂
Heiii Vilma ja onnea tuhannesti tuostakin voitosta! Hei missä päin Englantia muuten asut, vai onko se asia jota et ole täällä halunnut mainita? Muutin nimittäin itsekin tänne vastikään ja mietin vain satutaanko asumaan samoilla suunnilla 🙂
Kiitos paljon! 🙂 Asun Nantwichissa, aikalailla Liverpoolin ja Manchesterin välissä, mutta alempana. Mihin päin itse muutit? Kiinnostaisi myös tietää, mitä tykkäät ensivaikutelmana Englannista asuinpaikkana!? Tai oletko viihtynyt? 🙂
Hei heiii! Hups vähän myöhään vastailen tähän kommenttiin. Mutta siis kiitos ylipäätään vastauksestasi! Muutin Leedsiin, eli en nyt ihan hirveän kaukana Nantwichista ole 🙂 Toki tämä on paljon isompi kaupunki, mutta jotenkin tosi symppis ja kotoisa silti. Oon siis viihtynyt oikein mainiosti! Ihmiset on niin ystävällisiä (jopa bussikuskit?), opinnot mielenkiintoisia, tunnelma miellyttävän englantilainen ja skonssit ihan liian hyviä. Suomesta kaipaan lähinnä kahvia 😀 Ihan tosi ihana lukee aina kaikkia sun Englanti-juttuja täältä. Ja varsinkin toi viimeisin postaus sun kotikaupungista oli aivan hurmaava! Voi mun pitää kyllä päästä myös näkemään noita pienempiä kaupunkeja täällä ja sitä oikeeta maaseutua. Nautihan sä siellä olostasi, mukavaa että viihdyt niin hyvin!
Ihana kuulla!! Kiinnostaa aina muiden suomalaisten kokemukset, jotka asuu täällä!! 🙂 Mäkin oon kuullut Leedsistä hyvää, yks tyttö johon vähän täällä tutustuin asuu siellä. Ehkä joskus tuun käymään siellä suunnalla! 🙂 Mutta kaikkea hyvää sinne syksyyn! 🙂
Tervetuloa! 🙂 Ja samoin kaikkea hyvää sinnekin!!
Hei!
Onneksi olkoon mahtavista suorituksista, olet ne ehdottomasti tällä inspiroivalla blogilla ansainnut! Haluaisin kysyä mielipidettäsi erään asiaan, joka on itselleni ajankohtainen ja tärkeä. Sinulla on niin suuret mahdollisuudet vaikuttaa ja tehdä muutos, olet monille roolimalli ja esikuva. Tässä on linkki kenties maailman kuuluisimman eläinaktivistin luentoon. Video kestää tunnin, mutta olen varma, että kun löydät sopivan hetken aloittaa, et pysty lopettamaan. Tämä video muutti ainakin oman elämäni 100 %.
https://www.youtube.com/watch?v=es6U00LMmC4
Mukavaa loppusyksyä! <3
Kiitos tosi paljon Suvi!!! Laitoin tuon videon kirjanmerkkeihin, nyt en ehdi sitä katsoa, mutta pikaiselta vilaukselta vaikutti katsomisen arvoiselta ja onhan aihe tosi tärkeä! Yritän ehtiä katsoa videon vielä tällä viikolla ja palata asiaan. 🙂
Kiitos tosi paljon 🙂
Upeaa Vilma, olet niin tämän(kin) ansainnut! <3
Hih, kiitos Susanna. Kiitos, että olet aktiivinen kommentoija ja muutenkin… Sulla on sun blogissa hyvä meininki, käyn aina välillä lukemassa kun ehdin! 🙂
Voi kiitos, tämähän on ihan kunnia-asia minulle, sillä juuri sinun blogisi oli yksi suurimpia innostajia oman blogini perustamiseen <3
http://takeabreathblog.blogspot.fi/
Ääni annettu ja toivon voittoa blogillesi, ansaitsisit sen kyllä!! 🙂
Ihana Janina, Kiitos paljon!!! 🙂
Voi Vilmaa, ihan huikeaa!!! <3
Kiitos ihana !! <3 🙂 Oli kiva nähdä perjantaina! 🙂
Onneksi olkoon!
Olet kyllä sen niin ansainnutkin. 🙂
Mira | miraingrid.com
Kiitos Mira:) Ja hei kiva kun linkkasit sun blogin, en tiennytkään et kirjoitat kanssa blogia ja vielä hyvinvointiin liittyvistä jutuista, tosi kiva! 🙂 <3
No wouuu Vilma!!! 😀 You go girl! Ihan mahtavaa, mega onnittelut kaunottarelle <3:) Täällä peukut pystyssä seuraavaa vaihetta varten:)
Kiitos ihana Mona!!! <3<3 Toivottavasti pian nähtäis!!! 🙂
Onnea Vilma ja tsemppiä jatkoon! Olet kyllä ehdottomasti kaiken tämän ansainnut!
Kävin äänestämässä nyt jo toistamiseen, go Vilma, toivottavasti voitto tulee sulle! Näin sut Helsingissä tässä lähiaikoina, mutta kiiruhdit niin vauhdilla ohi etten kerennyt kissaakaan sanoa 😀
Ääni annettu, onnea tuhannesti! Tähän osoitteeseen soisin ilomielin tämänkin tunnustuksen, niin hienoa blogia pidät 🙂
Kiitos tosi paljon Tiinah!!! :))<3
Olet vain ihminen, josta ei keksi vain yhtään mitään huonoa. Tai mitään, mistä kukaan voisi haukkua tai sanoa ilkeästi. Vaikka elämäsi näyttää upealta (miltä se yleensä näin netissä näyttää), kerrot kuitenkin avoimesti niistä huonoistakin hetkistä. Näin on lähes mahdotonta kadehtia sinua niin, ettäkö voisi jotain pahaa sanoa. Sinulla on erittäin tervejärkiset ja hyvät aatteet niin terveydestä kuin muutenkin. Tänään juttelin vanhempieni kanssa postauksestasi jossa kerroit tyydyttyneistä ja tyydyttymättömistä rasvoista. Se avasi omiakin silmiäni, ja ehdottomasti myös vanhempani olivat samaa mieltä ja sanoivat lukeneensa samaa, ja postaus vain kasvatti luottamustani sinuun.
Vaikka olen vain 15 vuotias, samaistun hyvin postauksiisi. Kun kerroit ruokafilosofiastasi vähän aika sitten, minusta tuntui että lähes kaikki vastasivat omia ruokailutottumuksiani ja arvojani niin hyvin.. Blogisi on vaikuttanut myös paljon siihen, että olen hyvin kiinnostunut terveydestä (ja tällä tarkoitan siis kiinnostusta vitamiineihin, hivenaineisiin, superfoodeihin jne, ei siis mihinkään ”trendidieetteihin”). Oikeastaan optiMSM:n löysin blogisi kautta ja sillä on ollut suuri apu mm. polviongelmiini (osgood schlatter). Ja veden juontia olen lisännyt, alkanut käyttää muitakin superfoodeja ja jne.
En voi sanoa kuin kiitos, että bloggaat. Ansaitset todellakin joka ikisen lukijan, palkinnon ja ihanan kommentin mitä ikinä saatkaan!:)
Vaikutatpa fiksulta ja ajattelevalta 15-vuotiaalta. 🙂 Kiitos sulle paljon todella kivasta kommentista, ihana kuulla, jos optiMSM on auttanut polviongelmiin! 🙂 Kaikkea hyvää! <3