Style
Tämä oli yhdeksäs Flow Festivaalini putkeen – ja vuoden 2018 Flow jää mieleen yhtenä parhaista. Ei keikkojen osalta (mikään ei voita esimerkiksi 2015 vuoden Florence and the Machine:n tai 2016 vuoden Sia:n keikkaa), mutta muuten. Ehkä tämä Flow oli niin huippukiva, koska neljänä viime kesänä olen kaivannut Flow:ssa ainakin...
Lue13.08.2018
FLOW 2018 – 22 valokuvaa
Näissä asukuvissa minulla näkyy kesän aikana eniten käyttämäni mekko… Tämä trenssimekko on kyllä myös heittämällä eniten kehuttu ja kommentoitu asuni hetkeen. Tykkään mekosta, koska se istuu hyvin, on rento ja tyylikäs. Jossain vaiheessa siskoni jo kysyi, että enkö omista muita mekkoja – aina kun näimme, olin pukeutunut tähän. Olen...
Lue19.07.2018
Kesän käytetyin mekko
Kerroin viime viikon alussa, että olen lähdössä Lappiin. En olisi ehkä kuitenkaan arvannut, että tulee viikon tauko bloggaamiseen… Luonnon keskellä ei vain tullut mieleen kaivaa tietokonetta postauksen tekoon, kun muutenkin päivät olivat sen verran täynnä kaikkea. Lauantaina kotiin päästyä nukuinkin putkeen 16 tunnin yöunet. Mutta viikko ylitti kaikki odotukset...
Lue09.07.2018
Ensi kertaa eräretkelle – mitä mukaan?
1. Kuvat on otettu korkeimmassa kohdassa, jossa olen koskaan käynyt. 2. Jungfraujoch on Sveitsin suosituimpia nähtävyyksiä. Tänne 3454 metriin on päässyt jo 100 vuotta junalla. Paikalla sijaitsee Euroopan korkein juna-asema. 3. Tämä kuvissa ylläni oleva Filippa K:n paita on lempineuleeni, ostin sen tammikuussa. No nyt siinä on iso reikä...
Lue01.07.2018
9 Faktaa näistä kuvista – Jungfraujoch
Valkosipulitahnaa ja laventelikukkaa, herneenpalkoja, pinjansiemeniä, timjamia, ja pensasmustikoita. Pikkelöityä kesäkurpitsaa, hummusta ja retiisejä. Feta-mansikkasalaattia, pastapestoa, lohipiirakkaa, omenatartalettia ja itse keitettyä marjamehua… Olin lapsena muumifani. Tämän lähemmäs en ole päässyt mielenmaisemaani muumikesteistä, puutarhajuhlista, joissa tarjoillaan vaapukkamehua ison pöydän ääressä. Ajoimme lauantai-iltana sähköpyörillä pitkin mutkikkaita polkuja ja nurmikenttiä. En ole koskaan...
Lue18.06.2018
Kesäjuhlat Genevessä
Viikonloppu oli ihan täydellinen. Niin täynnä rakkautta ja kaikki meni paremmin kuin olisi ikinä osannut odottaa – sää mukaan lukien. Tulen vielä tekemään näistä siskoni häistä oman kuvapostauksen, mutta tänään vähän kuvia, jotka otettiin ennen vihkimistä. Morsian ja me kaasot yövyimme häitä edeltävän yön Ida-Maria nimisessä Bed&Breakfast paikassa. Meillä...
Lue21.05.2018
Morsian & Kaasot
jumpsuit / Zalando shoes / Filippa K. bag / Filippa K. earings / & Other Stories bracklet / Michael Kors Lauantain häät olivat sanoinkuvaamattoman ihanat, romanttiset, tunnelmalliset, kauniit sekä Alexan ja hänen miehensä näköiset. En olisi voinut kuvitellakaan täydellisimpiä häitä heille ja koko fiilis oli aika maaginen...
Lue15.05.2018
Valkoinen häätyyli
dress / Zalando shoes / Alexander Wang bag / Furla earings+neckless / & Other Stories Pikaiset kuvaterkut Garda-järven rannalta Sálosta. 🙂 En ennen ole käynyt tällä puolella Gardaa, koska tämä on vähän kauempana meiltä. Mutta esimerkiksi Limone sul Gardasta postasin pari vuotta sitten. Näyttää siltä, että Garda on kokonaisuudessaan...
Lue12.05.2018
Hääviikonloppu Gardalla
Kuten instagrammin puolelta pystyi huomaamaan, tein kahden päivän pikavisiitin Cannesiin Nellyn juhliin. Punnitsin alkuun osallistuisinko, koska matkustamista muutenkin riittää ja lentopäästöt vähän ahdistavat. Mutta vaakakuppi kääntyi osallistumisen puolelle: Ensinnäkin olen aina haaveillut Etelä-Ranskasta, enkä koskaan siellä ole käynyt. Toiseksi neljä vuotta ulkomailla asuessani missasin kaikki tapahtumat ja reissut aika...
Lue06.05.2018
Valokuvia Cannesista
coat / Nelly turtle neck / & Other Stories jeans / Gina Tricot shoes / Adidas bag / Coach Toivottavasti teillä oli hauska vappu. Itselläni oli erittäin mukavaa, vaikka en kyllä ihan vappumeiningeissä ollutkaan. Otsikko sinänsä ei pidä paikkaansa, koska viime vuotta lukuun ottamatta, en edes muista koska olisin...
Lue02.05.2018
Erilainen vappu, erilainen toukokuu
blazer / Gina Tricot top / Gina Tricot pants/ Malaikaraiss shoes / Tamaris bag / Filippa K. Vietettiin eilen päivää Monan kanssa ja käytiin illalla kääntymässä Inspiration Blog Awards gaalassa. Tiesin viime vuodesta, että gaalassa pukukoodi on hyvin väljä – osa on iltapuvuissa, osa farkuissa. En siis todellakaan stressannut...
Lue15.04.2018
Eilinen gaala-asu
Onko teistä, joku käynyt Phuketissa? Hyvin todennäköisesti aika moni. Itsekin kävin Phuketissa ensimmäisen kerran parikymppisenä perheeni kanssa. Se oli ensimmäinen Aasian matkani ja olin vaikuttunut. Silti Phuket ei ole myöhemmin kiinnostanut itseäni ollenkaan. Mielikuva on yhtä kuin turistien suosima rantalomakohde. No nytpä taas Phuket kiinnostaa ja haluan ehdottomasti mennä...
Lue05.04.2018