Beauty
Pidän kovasti Pohjois-Suomesta ja Lapista. Välillä kaipaan perheen kanssa tehtyjä mökkilomia, lumilautailua ja tunturimaisemia. Lapista mieleeni tulee myös luonnon puhtaus ja hienot raaka-aineet. Oli ehkä aikakin saada kotimainen luonnonkosmetiikkasarja näistä antimista… Uusi Davvi Cosmetics sai alkunsa nimittäin rakkaudesta Lapin luontoon. Kotimaisuus, hyvät raaka-aineet ja luonnonkosmetiikka yhdistettynä ylellisiin purkkeihin, kuulostaa...
Lue23.11.2015
DAVVI – New Finnish Natural Cosmetics (Giveaway)
*yhteistyössä Oral-B Toisen ilahduttaminen on mahtavaa. Tuntuu tosi hyvältä, jos voi piristää toisen päivää, kun osaa auttaa toista tai jos tuntee olevansa toiselle tärkeä. On klisee, mutta kun antaa niin saa myös itselle, ehkä jopa enemmän. On jotain mitä me jokainen voisimme antaa toisillemme useammin, ilman että se ottaa...
Lue11.11.2015
Power of Smiling
Tein perjantaina blogiini yhden uuden osion. Nyt ylänavigaatiosta löytyy myös ”model portfolio” ja sen alla kolme eri kategoriaa, joihin kokosin mallikuviani viime vuosilta. Ajattelin päivittää sitä jatkossa myös tulevilla kuvilla. Samalla selasin vanhoja postauksiani mallintyöhön liittyen ja keräsin niitä tähän yhteen. Saan silloin tällöin maileja, jossa kysytään, miten alalla...
Lue08.11.2015
Being a Model
Zalando dress/ Zalando bag/ Glitter braclets/ Billi bi shoes En tiedä, miten aloittaisin tämän postauksen..tuntuu, että mitkään sanat eivät riitä. Haluaisin sanoa teille lukijoille niin paljon!! Moni varmasti huomasi jo instagrammista ja facebookista, että voitin eilen Zalando Nordic Blogger Awardseissa People´s Choice kategorian. Ihan käsittämätöntä ja NIIN SIISTIÄ!!! Olen...
Lue30.10.2015
Zalando Blogger Awards – People´s Choice WINNER!
Zalando clutch bag *gifted/ Glitter braclets / Max Factor nail polish / Revlon lip color Tänään suuntaan Kööpenhaminaan Zalando Nordic Bloggers Awards -gaalaan, jee! Tätä on odotettu. Erityisesti varmasti siksi, että olin gaalassa viime vuonnakin ja tiedän suurin piirtein, miten mahtava ilta meillä on tiedossa. Toiseksi, koska meillä on...
Lue29.10.2015
Off to COPENHAGEN/ BLOGGERS AWARDS
Viime lauantaina kokosin asiaa ihonhoitoon liittyen: 5 x ihonhoito pintaa syvemmältä. Tänään ajattelin koota vähän hiuksiin liittyvää asiaa: 1. Ensinnäkin haluan mainita pienestä lukijatarjouksesta. Blogini lukijana saatte kampaajaltani Veeralta/Folk Helsinki kaupanpäälle kolmea eri öljyä sisältävän kosteuttavan tehohoidon värjäyksen/leikkauksen yhteydessä. Etu on voimassa marraskuun loppuun, kun mainitsee paikan päällä tai varaustilateessa,...
Lue18.10.2015
My Hair Tips Collection
*Yhteistyössä Biodelly.fi Meikeissä jämähdän helposti niihin tuttuihin ja turvallisiin. Kun purnukka loppuu, on helppoa ostaa samanlainen uudestaan. Mutta meikkejä päivittämällä voi päivittää myös oman lookinsa, ilmeensä ja rutiininsa –yhtäkkiä meikkauksesta tulee taas jännittävää. Mineraalimeikit ovat olleet usein takaravoissani, olen kuullut niistä pelkkää hyvää ja muutama läheiseni vannoo niiden nimiin....
Lue13.10.2015
Testissä: Lily Lolon Mineraalimeikit
Viime aikoina blogissa on puhuttu paljon ihon ulkoisesta kauneudenhoidosta ja luonnonkosmetiikasta. Uskon kuitenkin, että eniten ihoon vaikuttaa elintavat. Ihoasiat eivät kuitenkaan ole koskaan mustavalkoisia ja ne ovat monen tekijän summa aina stressistä uneen, ilmansaasteista E-vitamiiniin ja puhdistusmenetelmistä hormoneihin. Ajattelen silti, että ihon kunto viestittää jostain syvemmästä: elintavoista, stressistä, mielestä,...
Lue10.10.2015
5 x Ihonhoito pintaa syvemmältä
*yhteistyössä Mádara Supersuosittu Mádaran 24h -myynti on tulossa taas, jee! Yhden vuorokauden ajan kaikki tuotteet verkkokaupassa ovat -40% alennuksessa. Näin edullista laatuluonnonkosmetiikkaa saa harvoin, joten tilaisuus kannattaa muistaa hyödyntää ja laittaa heti merkki ylihuomisen kohdalle (6.10). Olen itse käyttänyt Mádaran tuotteita jo useamman vuoden ajan ja monet varmasti muistavat...
Lue04.10.2015
Luonnonkosmetiikkaa edullisesti
Kuvasimme eilen valokuvaaja Veikko Kähkösen kanssa pikaiset mallitestit Hotel Indigossa, jossa olin yötä. Kiitos paljon Veikolle, joka otti kuvia myös gaala-asustani. Veikko on tullut töiden kautta jo hyvin tutuksi ja saan olla iloinen, että tunnen tällaisen valokuvausgurun. Kannattaa käydä Veikon nettisivuilla katsomassa hänen portfoliotaan, jos valokuvat kiinnostavat. Veikko on...
Lue03.10.2015
The Blog Awards Finland – Gaala-asu
Zara blazer, top, shoes and bag TopShop jeans Marks&Spencer braclet Heh olen ollut niin viikkovillissä, että luulin tänään olevan vasta torstai. Thursday Style -postaussarja kyllä jatkuu, mutta tällä viikolla päivän viiveellä. Kuvat ovat elokuun puolelta, joten näillä kengillä ei enää kyllä tarkenisi, mutta muuten hyvin perus arkipukeutumistani. 🙂 Kuten...
Lue25.09.2015
3 x Tyylimissio
*yhteistyössä Swiss Clinic Ajattelin kirjoittaa aiheesta, josta on vuosien aikana kysytty usein… Nimittäin ihosta ja siitä, mitä e-pilleireiden lopettaminen (tai tarkemmin sanottuna tauon pitäminen) iholleni teki ja mikä tilanne on nyt. Tämä ei kuulu suosikkiaiheisiini, koska kuka nyt haluaa jakaa niitä ei-niin-hyviä asioita itsestään tai kokemuksistaan. Mutta halusin tehdä...
Lue21.09.2015