Helppo vesimelonikakku (g)

16

Food

23.08.2014

Mietin Italiassa (saavuin juuri Suomeen), että mitenköhän kuvittaisin tämän päivän haastesanan watermelon. Muistin instagrammissa näkemäni kuvan vesimelonikakusta ja ajattelin koittaa valmistaa sellaisen. Varsinaista valmistustahan tämä ei vaadi ja tavallaan ei kyseessä ole millään muotoa kakku. Mutta näyttävä tapa tarjoilla vesimelonia!

Itse tein tämän ihan arkilounaan jälkiruuaksi niistä aineksista, mitä kaapista löytyi. Tästä saa varioimalla kuitenkin myös oikeasti hienon ja juhlavan version. Olen itse asissa tästä sen verran innoissani, että luulenpa, että blogiini tulee toisetkin kuvat lähiaikoina, vähän mahtipontisemmasta vesimelonikakusta.

Mutta miten tämä siis tehdään… Tarvitset kokonaisen vesimelonin, itse käytin aika pientä yksilöä. Leikkaa molemmista päistä palat pois ja sen jälkeen veitsellä painelle kiekon ympäri kuoren vierestä. Kuorirengas irtoaa melko helposti ja vesimelonilieriö on valmiina. Koristella ja päällystää voi kuten haluaa. Itse käytin luonnonjugurttia ”kermana”. Hammastikkujen avulla tähän saa tökittyä halutessaan pystyyn melkein mitä vain ja kynttilänkin saa tarvittaessa kätevästi päälle. Luulenpa, että kevyempää kakkua saa hakea… samoin kuin monipuolisempaa hedelmää.


xVilma