Häävalokuvaajana ensimmäistä kertaa – Hääaamun tunnelmia

28

Beauty

29.05.2018

Toukokuun häistä 3/3 on nyt takana… Kolme erilaista, hauskaa ja onnellista viikonloppua, jotka muistan pitkään. 🙂 ♥

Nyt lauantaina valokuvasin yhdessä poikaystäväni kanssa ystäviemme häät. Elämäni ensimmäistä kertaa olin ”virallinen hääkuvaaja”. Olen joskus pohtinut, kiinnostaisiko minua suuntautua häävalokuvaukseen… Blogini alkuaikoina minua kyseltiin useammankin kerran tähän tehtävään. Olen aina kuitenkin kokenut, että hääkuvaus olisi minulle liian haastavaa, kun päivämäärä pitää pystyä lyödä lukkoon paljon etukäteen. Lisäksi kuvauspäivä on 12 tuntinen, jälkikäsiteltävien/valittavien kuvien määrä aika valtava ja hyvin läheisten ihmisten häissä taas kameran takana väkisinkin osa tunnelman kokemisesta menee ohi – keskittyy vain valokuviin, ei niinkään ihmisiin. Mutta eniten on mietityttänyt se vastuu – paljon tärkeitä hetkiä, joista ei saa uusintaottoa. Pitää onnistua ykkösellä, oli esimerkiksi vihkimisen valaistus tai lokaatio mikä vain.

Näiden syiden takia en ole koskaan kokenut hääkuvausta omakseni, vaikka rakastan kuvata ihmisiä ja tilanteita – ja häät ovat ehdoton lempijuhlani. Toki hääpotretteja olen kyllä kuvannut useamman kerran, mutta tosiaan nyt ensimmäistä kertaa dokumentoin kameralle koko häät. Ja pieneksi yllätyksekseni RAKASTIN sitä! Tajusin, etten edes jännitä sitä vastuuta enää samalla tavalla kuin ennen – tiedän kyllä hallitsevani tilanteet ja kameran, niin että selviän. Toki hääpari oli myös todella tuttu, mikä teki tällä kertaa hommasta helpompaa ja entistä hauskempaa. Toisekseen poikaystäväni oli mukana. Kuvasimme välillä kahdella kameralla ja hän kuvasi myös dronella videon ulkovihkimisen päätteeksi… Ilman häntä olisin jännittänyt kuvaamista varmasti enemmän. Mutta näin yhdessä tehden tämä oli niin kivaa, että toivottavasti joskus uudestaan!

Nämä häät tiesin heti poikkeuksellisesti haluavani kuvata, kun Suvianni tätä kysyi. Suvianniin tutustuin aikoinaan isosiskoni kautta, joka oli näissäkin häissä yksi kaasoista. Suvianni on ollut Viivin paras ystävä suunnilleen niin kauan kun muistan ja meillä on aina synkannut niin hyvin, että olemme ystävystyneet itsekin. Tuntuu, että olen kokenut vaikka mitä yhdessä Suviannin ja siskoni kanssa. Myös Robin on ehtinyt tulla hyvin tutuksi ja esimerkiksi Kroatian reissulla treffasimme pariskunnittain neljästään. Oli kunnia ikuistaa näiden ihanien ja upeiden tyyppien häät, nautin lauantaista täysillä niin häävieraana, kuin kameran takana. Häät ja hääpari olivat mitä persoonallisimpia ja kauniimpia, kuten kuvista huomaa. Sulhanen on puoliksi skotti, joten siksi kiltit… ja vaikka se ei näissä kuvissa näykkään, niin paikalla oli myös säkkipillin soittaja! 🙂

Tänään (näin ensimmäisenä) ajattelin jakaa kuvia aamulta, ennen vihkimistä. Bestmaneista sekä sulhasesta otetut kuvat ovat poikaystäväni ottamia.

           

Nämä viimeiset kolme kuvaa kaasojen & bestmaneiden kanssa ovat illalta. 🙂

KIITOS Suvianni ja Robin vielä uskomattomista häistä, luottamuksesta ja luvasta saada julkaista kuvat blogissani. ♥

Osa kuvista/ Lauri D.