6 Tips for a Good First Impression

25

Thoughts

26.11.2015

_MG_9276b

oralb

*cooperation Oral-B

Kukapa ei haluaisi hurmata ja tehdä hyvää ensivaikutelmaa tavatessaan uusia ihmisiä. Etenkin silloin, kun menee treffeille, työhaastatteluun tai tilaisuuteen, jossa toimii omana käyntikorttinaan. Tässä postauksessa kerron oman mielipiteeni, miten saada ihmiset puolelleen.

Ensivaikutelma muodostetaan sekunneissa, joten hyvään ensivaikutelmaan kuuluu luonnollisesti siisti ja puhdas olemus sekä asianmukainen pukeutuminen. Kukaan tuskin on itsevarmimmillaan silloin, kun huomaa, että dödö on pettänyt tai valkosipuli haisee hengityksessä. Eli nämä edellä olevat asiat vaikuttavat siihen, millaisen kuvan ihminen sinusta saa, mutta ne myös vaikuttavat omaan itsevarmuuteen. Uusien ihmisten seurassa tarvitsee tietynlaista varmuutta, jotta pystyy olla täysin oma itsensä.

 

Mallin työt ulkomailla on ollut loistava keino harjoitella hyvän ensivaikutelman tekemistä. Tai ei ainakaan tule toista ammattia mieleen, missä kouluikäinen käy parhaimmillaan (tai pahimmillaan) viidessätoista työhaastattelun tapaisessa tilanteessa päivittäin. Usein vielä yhteinen kieli voi olla castingeissa hakusessa ja aikaa on pari minuuttia jäädä mieleen positiivisesti. Ulkoinen habitus on siis ensiarvoisen tärkeää. En väitä olevani mestari, mutta tässä omat kuusi parasta vinkkiäni:

1. Hyvä ryhti saa olemuksen energiseksi, itsevarmaksi ja näyttävämmäksi. Ryhdikäs näyttää avoimemmalta, kuin hartiat lysyssä oleva. Kun ihminen kantaa itsensä hyvin, myös vaatteet ja kaikki näyttää paremmalta.

2. Tervehdi reippaasti, niin että äänesi kuullaan. Kättele niin, että puristat kevyesti. Kättele mielummin jämäkästi, kuin veltosti! Minulla on tapana kätellä ja esittäytyä lähes aina, kun tapaan uuden ihmisen esimerkiksi työtilanteessa tai pienemmissä juhlissa.. Jos tilanteessa on useampia ihmisiä (enemmän kuin kolme) minusta voi moikata yleisesti, mutta katsoa kaikkia silmiin. Yritä painaa sinulle esitellyn henkilön nimi mieleen. Jos osaat kustua toista nimellä myöhemmin, teet taatusti vaikutuksen.

3. Katsekontakti. Katso aina silmiin, kun puhut tai kuuntelet. Huomioi, että myös kuunnellessasi tällä on iso merkitys! Se osoittaa, että kuuntelet ja olet läsnä. Voit myös nyökkäillä väliin tai osoittaa muuten, että seuraat juttua.

4. Ole kiinnostunut toisesta. ”Helpoin” tapa saada muut ihmiset pitämään sinusta on pitää itse heistä ja saada heidät tuntemaan sen. Ole aidosti kiinnostunut, mitä toisella on sanottavana. Sen sijaan, että puhuisit vain omista asioistasi, kysy toiselta jotain. Me pidämme yleensä niistä, jotka saavat oman olomme mukavaksi.

5. Ole oma itsesi, epäaidon käytöksen aistii. Muista kohtelias käytös aina. Kiitä, ole huomaavainen ja toivota kivaa päivänjatkoa tms.. Ensisilmäys vaikuttaa, mutta myös se kuinka ”hyvästelet”, koska se on viimeinen, mikä kokemus sinusta jää.

6. HYMYILE. Saat melkein mitä vaan anteeksi, jos hymyilet lämpimästi. Voiko kenestäkään kauniisti hymyilevästä ihmisestä saada huonoa ensivaikutelmaa?! Hymy liittyy myös kohtaan neljä. Usein rentoudumme hymyilevien ihmisten kanssa. Positiivisuus ja ilo tarttuu! Hymyily on yksittäisistä asioista mielestäni kaikkein tärkein. Pelkästään hymyily saa sinut näyttämään kauniimmalta, sympaattisemmalta, pirteämmältä, helposti lähestyttävämmältä ja miellyttävämmältä. Varsinkin hyvin huollettu hymy. Puhtaat, hyvin hoidetut hampaat ja raikas hengitys ovat tietysti asioita, jotka kannattaa pitää kunnossa. Itse kuljetan aina hammasharjaa ja tahnaa mukana, jos olen menossa tärkeisiin tapaamisiin! 🙂

_MG_9279

Tämä postaus oli osa Oral-B:n kanssa yhteistyössä toteuttamaani sarjaa. Kaksi aikaisempaa ovat Power of Smiling and The Best part of my overall look. Tähän postaukseen sain tehtäväksi pohtia ”When smiles matter the most”.


fallback[2]


SUMMARY: Who wouldn’t want to give a good first impression when meeting new people. Especially when you are going to to a date, job interview or event. In this post I’m telling you my opinion about how to get people on your side.

A first impression is made just in a few seconds. So to give a good one you need to have a neat and clean appearance and proper clothing. Those things have an affect on your self confidence too and you need self confidence around new people to be able to be completely yourself.

My modeling work abroad has been a great way to practice and improve my first impressions. I could to 15 new job interviews/castings daily and that means meeting new people all the time. Here are my 6 best tips for a good first impression.

1.  A good posture makes your appearance look energetic, self confident and more ??spectacular??

2. Greet somebody with energy and so that your voice can be heard well. Remember to give a firm hand shake. A hand shake that is too strong is much better than a loose one.

3. Eye contact. Always look straight into the eyes when talking or listening. Remember that this is very important while listening too. It shows that you are actually listening and present in that moment. Try and memorize straight away the name because if you can use another persons name afterwards, it’s certainly will impress.

4. Be interested about the other person. The easiest way to get somebody to like you is to like them and make them fell that that way. Being honestly interested in what the other is saying is essential also. Instead of just speaking about your things, take time to ask questions. We usually like the ones that make us feel better.

5. Be yourself, false behavior can be noticed. Remember always to be polite. Say thank you, be thoughtful and wish a good rest of the day etc…

6. SMILE. Almost anything can be forgiven if you smile warmly. Can any nicely smiling person give a bad first impression?! Usually we can relax more in company of people that smile. Smiling is the most important single thing in first impressions. A smile makes you simply look more beautiful, sympathetic, easy going and appealing. Especially a smile that is taken care of. Clean, well taken care of teeth and a fresh breath are of course important. I carry a toothbrush and toothpaste with me if I know that I will be going to an important meeting.

VP2