Olen viime aikoina miettinyt paljon läsnäoloa ja hetkessä elämistä, näitä paljon puhuttuja tuttuja teemoja. Tänä syksynä hyvinvointiprojektini ja –tavoitteeni on oppia olemaan paremmin nykyisyydessä. Mieleni kiirehtii aina askeleen edellä ja suunnittelen tai murehdin tulevaa, mutta vanha totuushan on, että muuta meillä ei ole kuin tämä hetki.

Olen jo aloittanut ”projektini” kolmella konkreettisella asialla:

1. Ensimmäinen keino on itselleni vierain, meditaatio. Toki olen tätä koittanut aikaisemmin, mutta täysin satunnaisesti ymmärtämättä edes oikein mistä on kyse. Olen suhtautunut meditaation liikaa ”ajanhukkana”, koska en näe konkreettista hyötyä heti. Olen alkanut nyt kuitenkin innostua meditaatiosta erään läheiseni kautta. Hän on jo tehnyt sitä päivittäin pidempään ja huomaan oikeasti selkeää eroa hänen olemisessaan. Minäkin haluan. Haluan tuntea sisäistä rauhaa, keskittyä hetkiin, haluan pysähtyä olemaan läsnä siinä mitä teen ja oppia hallitsemaan tuntemukseni. Haluan hymyillä enemmän itsekseni.

Olen lukenut paljon kirjoja itsensä kehittämisestä, itsetuntemuksesta, ajatuksen voimasta, tavoitteiden saavuttamisesta, menestyksestä ja ihmisuhteista.. Tänä syksynä ajattelin keskittyä lukemaan kuitenkin tietoa enemmän alitajunnasta, läsnäolosta, meditaatiosta ja hetkessä elämisestä. Aion katsoa syksyn aikana, miten säännöllinen meditaatio vaikuttaa.

Tällä viikolla hiljennyin meditoimaan kolme kertaa ja tunsin itseni todella huonoksi siinä. Ensimmäisellä kerralla purskahtelin nauruun vähän väliä (mutta vatsanpohjasta lähtevä aito nauru nyt ei koskaan ole huono), mutta sitten liikutuin itkemään. Eikä hajuakaan miksi. Ehkä onnesta, niin pöhköltä kuin se kuulostaakin. Joka tapauksessa minusta tuntuu, että minun on tosi vaikea keskittyä hengittämiseen, joko herkistyn tai ajatukseni harhailevat koko parikymmentä minuuttia.

Juttu onkin ehkä kuitenkin siinä, että siinä meditaatiohetkessä ei välttämättä saa mitään suurta kokemusta tai saavuta mitään päämäärää. Ehkei se pointti ole siinä, että onnistuu keskittymään vain omaan hengittämiseensä tai tiettyyn asiaan koko ajan. Huomasin nimittäin tänään juoksulenkillä, että jo nyt tarkkailin tuntemuksiani ja ympäristöni tarkemmin. Kiinnitin huomiota siihen, missä olin ja mitä tein (en siihen mitä teen kunhan lenkki on juostu pois alta). Tunnin juoksulenkki oli itseasiassa jotenkin harvinaisen nautinnollinen, koska koin olevani siinä enemmän läsnä kuin yleensä. Lisäksi olen alkanut miettiä hetkessä oloa muutenkin. Kun syön, mietin miltä ruoka maistuu, syön hitaammin, pureskelen paremmin. En siis koko aikaa, mutta aina kun muistan tämän haasteeni.. ja se edes on jotain, että olen ruvennut ajattelemaan näitä enemmän. Kun muuten miettii päärynän matkaa siemenestä pannukakun päälle, näkee syömisen vähän toisella tavalla.

On helppo nauttia hetkestä ja keskittyä tuntemaan se täysillä, silloin kun hetki on mahtava, erikoinen, uudenlainen tai upea. Mutta se on huomattavasti vaikeampaa, kun se pitäisi tehdä arjessa, arkisista asioista. Ja se nimenomaan on tavoitteeni. Ei aina keskittyä siihen, miten voisi saavuttaa, nähdä, kokea ja kehittyä enemmän. Sellainen olen ollut aina, vaativa ja kriittinen, niin itseäni kuin elämäänikin kohtaan… Haluan oppia fiilistelemään ja rentoutumaan paremmin asioita, jotka ovat tavanomaisia. Ne ovat kuitenkin oikeastaan todella hienoja ja niitä arvokkaimpia asioita.
Mutta ei meditaatiosta enempää, ennen kun oikeasti tiedän asiasta jotain ja olen ehtinyt perehtyä asiaan paremmin. 😉

2. Toinen keino on minulle tuttuakin tutumpi, kiitollisuuspäiväkirja. Se sijaan se, miten päädyin taas ottamaan kynän ja vihon iltaisin käteeni, on täysin uusi, odottamatonkin kokemus hyvinvoinnin tiellä. Minulla oli ensimmäinen skypevalmennus hyvinvointivalmennusyritys GoodCo:n kanssa. Tartuin tilaisuuteen, kun minulle tarjottiin yhteistyötä ja tästä tulette varmasti kuulemaan vielä lisää. Olen kyllä aina suhtautunut valmennuksiin erittäin positiivisesti, mutta en ajatellut, että itse tarvitsisin sellaista ainakaan nyt.

Kirjoitan kokemuksesta, kun valmennus on pidemmällä, mutta tosiaan kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen oli yksi kotiläksyni. Siitä olen blogissa aikaisemminkin kirjoitellut, koska henkisessä hyvinvoinnissa olen kokenut tuon yhdeksi hyödyllisimmäksi keinoksi. Vuosia sitten koin siitä olevan huomattavasti hyötyä, kun pidin sitä joka päivä. Jotain merkillistä siinä on, että asioilla tuntuu olevan enemmän painoarvoa, kun ne sekä ajattelee, että kirjoittaa ylös. Nyt siis otin tehtäväkseni taas kirjoittaa vihkoon 3-10 hyvää konkreettista asiaa päivästä, joista olen kiitollinen.

3. Kolmas asia, mitä olen luvannut itselleni, on organisoiminen ja asioiden ylös kirjaaminen järkevästi. Paperikalenteri on ollut kovassa käytössä taas jo kuukauden, mutta sen lisäksi minulla on yksi vihko, mihin kirjaan kaiken. Ennen osa muistettavasta on ollut tietokoneella, osa kalenterissa, osa vihossa, osa päässä. Sitten käyn päivän aikana sellaista rimpsua päässä, että se pitää muistaa hoitaa ennen sitä,  silloin on se deadline, se vaatii sitä, että hoidan tuon ja tuon siihen mennessä, ja tulloin pitää ehtiä tuo ja entäs milloin teen tämän… Koska olen yrittäjä, jolla on useampi työnantaja/asiakas ja koska jokainen päivä on oikeasti töiden suhteen aika erilainen, tuntuu että koko ajan organisoin päässäni kaikkea, että pitäisin kaiken kasassa (varsinkin kun luonnostaan en ole järjestelmällinen ihminen).

Työasiat ovat kuitenkin tällöin mielessä vähän väliä ja hetkessä olo on vaikeaa. Otan siis tavaksi taas tämän asian, josta kirjoitin puoli vuotta sitten oman postauksensa täällä: How to manage stress and time?

Ainakin nämä kolme asiaa: meditaatio, kiitollisuuspäiväkirja ja yhteen paikkaan tehtävien/muistettavien asioiden kirjaaminen, tulevat olemaan siis omat välineeni kohti ”sisäistä rauhaa”. 😉

Tuttuja ja kliseisiäkin keinoja ehkä, mutta näilläkään ei ole mitään vaikutusta, ennen kuin niitä oikeasti tekee käytännössä.

Tieto lisää myös motivaatiota ja saa ajatukset kohti olennaista, joten yritän lukea päivittäin aiheesta artikkelin tai pari sivua kirjaa. Haluan myös perehtyä näihin aiheisiin, jotta voin oikeasti tarjota tekstejä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kokonaisvaltaisemmin. Ja jos johonkin uskon, niin siihen, että se ajattelu ja asenne ovat ne kaikkein tärkeimmät seikat, kun puhutaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. 🙂

Ecco shoes
Nelly skirt and top