My Thoughts

Menestyksen mittari

elokuu 30, 2018

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut menestykseen vaikuttavista tekijöistä ja menestyneiden ihmisten tarinoista. Olen kertonut myös täällä blogissa, kuinka parikymppisenä elämääni mullistavat kirjat kuten Brian Tracyn Menestys ja Onnellinen elämä. Tai Dale Carnegien Kuinka saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa? Nuo saivat ajattelemaan, että haluan tehdä intohimostani työn. En ollut ajatellut koskaan aikaisemmin systemaattisesti, että voisin koostaa omista vahvuuksistani ja kiinnostuksen kohteistani ammatin. En enää miettinyt todennäköisyyksiä, vaan minulla oli selkeä päämäärä tehdä vain kovasti töitä asioiden eteen, jotka tuottivat minulle iloa. Aloin sanomaan unelmiani ääneen – kuulostivat ne sitten, kuinka kaukaisilta vain, enkä lannistunut epäilijöistä.

Suhtauduin oikeastaan lähes tähän päivään asti siten, että menestys tulee kovalla työllä. On oltava ahkerampi kuin muut. On tehtävä rohkeita ratkaisuja ja haastettava itseään jatkuvasti uuteen. Uskoin yksinomaan kuten postauskessani Voiko kuka tahansa menestyä?  kirjoitan:

Minua on aina kiinnostanut kuulla ja lukea siitä, kuinka jotkut menestyvät. Siitä, miksi joku onnistuu toteuttamaan unelmansa, saavuttamaan tavoitteensa sekä menestymään elämässä. Tiedostamattakin arvostan ja inspiroidun ihmisistä, jotka ovat seuranneet intohimoaan ja tekevät unelmiensa eteen kovasti töitä.

Olen tullut yhteen päätelmään monen muun tavoin: menestys ei johdu niinkään synnynnäisestä lahjakkuudesta vaan siitä, että menestyneet ihmiset tekevät kovimmin ja sitkeimmin töitä päämääränsä eteen. Harjoittelevat järjestelmällisesti ja määrätietoisesti.

Ja ehkä näin onkin. Ehkä kaikki menestyneet ihmiset, tai ainakin yrittäjät, uupuvat jossain välissä. Mutta onko pitkään yliväsynyt ja stressaantunut ihminen oikeasti menestynyt ja onnistunut elämässään? Ennen pidin menestyksen pohjimmaisena mittarina onnellisuutta ja sitä, että onnistuu saavuttamaan tavoitteensa. Ajattelin, että onnellisuuteen vaikuttaa, kun täyttää potentiaalinsa – mikä mielestäni myös siis tarkoittaa, että pystyy siten auttamaan samalla muita tai tuomaan maailmaan jotain hyvää. Menestys ei koskaan ole ollut minulle pääosin rahaa ja statusta, enemmän oman sydämen ja polun kuuntelua. Mutta asia ei ole näin mustavalkoinen. Jotenkin nälkä kasvaa syödessä ja kun mahdollisuudet kasvavat, tuntuu, että pitäisi tehdä enemmän ja enemmän. Se ”oman potentiaalin täyttäminen” voi ajaa burnoutiin.

Olen tavallaan elänyt unelmaelämääni ja saavuttanut tavoitteitani (sellaisiakin, joista viisi vuotta sitten en osannut edes unelmoida). Olen tullut taloudellisesti hyvin toimeen, matkustanut niin paljon kuin haluan jne… Mutta silti en ole kokenut, että tämä tässä nyt on menestystä. Olen ollut onnellinen ja kiitollinen kaikesta tietoisesti ajateltuna, mutta entä iloinen jokapäiväisessä elämässäni? Sanotaanko näin, että ensimmäiset blogivuoteni kyllä ehdottomasti. Mutta mitä ”menestyneempi” töissäni olin, niin ehkä sitä vähemmän.

Toki huippuhetkiä on mahtunut paljon. Aikaisempaa enemmänkin. Mutta mikä oloni on ollut usein perusarjessa, joka kuitenkin mielestäni on tärkeintä…?! En halua elää jatkuvassa (itse aiheutetussa) kiireessä tai paineessa, niin että sykkeet korkealla vain haaveilen hengähdystauosta. Haluan olla taas seesteinen arjessani. Ja ainoa, kuka voi asialle jotain tehdä, olen minä itse.

Kaikki meistä ovat lukeneet alkoholisoituneista Hollywood-tähdistä, jotka ovat saavuttaneet ulkoisesti kaiken, mutta ovat silti masentuneita. Tai yritysjohtajista, jotka ovatkin yllättäen vaihtaneet alaa ja ryhtyneet tyytyväisiksi hyvinvointialan pienyrittäjiksi. Nämä esimerkit osoittavat, että paras menestyksen mittari pitäisi ehkä olla henkinen hyvinvointi ja tasapaino. Kunnianhimoisena nämä tuntuvat alkuun melko vähäpätöisiltä asioilta, mutta miten sitä muuten on energiaa antaa, nauraa ja olla aidosti läsnä.

Ehkä minun ei tarvinnut koskaan menestyä kunnolla tai tämän enempää tajutakseni, että tärkeintä sittenkin minulle on oma hyvinvointi, terveys, ilo ja rakkaat ympärillä. Jos niiden lisäksi saavutan urallani menestystä, niin sitten se on sen arvoista. Muuten ei. Siinä mielessä hyvinvointi olkoon jatkossa menestykseni mittari.
Parasta menestyksessä on tieto, ettei se ole tavoittelemisen arvoista.— Liv Ullmann

Totuus tietenkin on, että omaan hyvinvointiini tarvitaan varmasti tietty taloudellinen turva, mahdollisuus matkustaa ainakin jonkun verran ja myös varmasti jonkinlainen asema, jossa voin vaikuttaa, auttaa tai inspiroida ja olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Mutta ennen kaikkea hyvinvointiini työssä vaikuttaa vapaus ja luovuus. On siis tunnistettava, milloin nämä alkavat kärsiä.

On oikeastaan hyvä, että keväällä otin enemmän yhteistöitä, kuin suunnilleen ehdin toteuttaa, enemmän reissuja ja tapahtumia, kuin olisi ehkä pitänyt. Ne opettivat ymmärtämään omat rajani ja sen mikä todella tuo minulle iloisuutta elämään – ei ulospäin näyttävää menestystä vaan sisäistä rauhaa. Se mikä toiselle olisi upea tilaisuus, johon kannattaa tarttua, voi olla toiselle taakka, jolle kannattaa sanoa ei. Me kaikki olemme erilaisia, eikä kannata verrata muihin. Herkkänä ihmisenä omat rajani ovat ehkä suppeammat kuin toivoisin. Mutta nyt olen hyväksynyt sen, että teen asiat omaan tahtiin niin kuin minusta tuntuu hyvältä. Se että voisin, ei ole ainut syy, miksi kannattaa.

Olen siis oppinut nyt omakohtaisesti, ettei menestys ja eteenpäin työelämässä meno tuo onnellisuutta vaan enemmänkin toisinpäin: onnellisuus tuo menestystä. Olen aina ajatellut, että liikun ja syön terveellisesti, koska fyysinen vaikuttaa psyykkiseen. Jaksan painaa, kun pidän huolta itsestäni. Mutta kun puskee eteenpäin hirveällä vauhdilla, alkaa huomaamattaankin työstressi vaikuttaa elintapoihin, jos ei ole tarkkana. Yritän itse taas muistaa, että hyvinvoivana ihmisenä olem positiivisempi ja positiivisuus vetää hyviä asioita ja ihmisiä puoleensa. En enää ahkeroi saavuttaakseni unelmia. Pidän itsestäni huolta ja uskon, että sivutuotteena saavutan unelmia. Unelmat ovat siis edelleen minulle tärkeitä, mutta se millä keinoin ja millä hinnalla ne haluan saavuttaa, on eri. :)

Joillekin varmaan potku pepulle ja itsekuri tekee hyvää, mutta vähän perfektionistina en ehkä kuulu siihen porukkaan… Minun olisi hyvä muistaa se. Samoin kuin joillekin ihmiset ympärillä tuovat energiaa ja inspiraatiota. Minulle ehdottomasti enemmän oma aika. Uskon levon, joogaan ja hiljaisuuden heijastuvan luovuuteeni. Kun voin hyvin, saan kyllä asioita aikaiseksi. Mutta suoritusyhteiskunnassa meitä on monia, joille paras teko eteenpäin menemiseen, on osata ensin pysähtyä paikoilleen.

Olen kuitenkin iloinen, että joskus ahkeroin ihan hulluna. En siis sano, että tiukkaa työtahtia pitää ihan heti säikähtää, kunhan sen jälkeen muistaisi myös ottaa ajanjakson palautumiseen. Kirjaimellisesti elämääni ei kuulunut pariin vuoteen muuta kuin työt ja treenit – ja ehkä leffaillat poikaystäväni kanssa. Ulkomailla asuessa, kun sosiaalista elämää, perhettä tai työtapahtumia ei ollut, kaikki mitä tein, liittyi uran luomiseen itsekseni tai yhdessä poikaystäväni kanssa. Intohimoammateissa ihmiset uupuvat helpoiten ja salakavalimmin – työ on niin kivaa, että sitä tekee mielellään yli 12 tuntia 24/7. Ja minä oikeasti tein. Vaikka ei se kyllä aina edes kivaa ollut – toisinaan tuskallistakin. Tunsin usein, että elämässäni ei ole muuta, mutta en oikein osannut hakea muuta – tein silti mieluiten töitä. Niin juhlapyhinä, viikonloppuisin kuin lomareissuillakin jne… (Toki poikaystäväni siis tietysti on ollut iso osa elämääni ja arkeani viimeiset 4,5 vuotta… Mutta me teemme yhdessä edellä mainittujakin niin paljon, että se hämärtää entisestään eroa työn ja vapaa-ajan välillä).

En silti tosiaan kadu yhtään, että omistin varsinkin vuodet 2015-2017 niin itsekkäästi aikaa vain työlle ja projekteilleni. Niin paljon aikaa, että ei sitä poikaystävääni lukuun ottamatta kukaan muu varmasti tiedä/ymmärrä/usko. Se kaikki oli sen arvoista ja se hitsasi myös meidät ihan supervahvaan parisuhteeseen.  Asiat mitä tuolloin luotiin, on jotain, mistä kiitän itseäni loppuelämän ja matka on ollut tähän asti uskomaton. Mutta olen nyt iloinen, että olen osannut juhannuksesta asti ottaa rennosti. Kesäkuussa koin tosiaan jonkun sortin romahduksen, kuten kerroin postauksessa Uupumisesta & levosta.

Kaikkien muutosten jälkeen, en vain hallinnut elämääni enää, mutta nyt olen saanut taas elämääni melko hyvään balanssiin. En ehkä olisi muuten tajunnut pysähtyä näin ajoissa, mutta lähipiirini burn out:it saivat minut huomaamaan uupumukseni tarpeeksi ajoissa niin, etten ehtinyt polttaa itseäni totaalisesti loppuun. Kun saavutamme unelmiamme ja tavoitteita, luomme yleensä heti seuraavia. Yritän nyt nauttia siitä, mitä on ja vaalia rauhallista arkea. Rakennan taas hyvinvointini uudestaan ja loppu tulee, kun on tullakseen. Valtava kiitos myös teille kaikille ihanille, ymmärtäväisille ja kannustaville blogini lukijoille, jotka olette pysyneet muutoksissa ja eri vaiheissa mukana.  :)

Tällä ajatusjuoksulla ja vanhankin toistamisella, halusin vain muistuttaa, että mitä hyötyä maineesta ja mammonasta, unelmista ja saavutuksista on, jos ei niistä osaa nauttia? Jos ei niitä osaa valjastaa ulospäin annettavasi? Ei mitään. Siksi haluan muistuttaa teitäkin, että ensin oma hyvinvointi, sitten muut asiat. Ja oma hyvinvointi koostuu jokaisella eri asioista. Muistakaa siis, että olemme ainutlaatuisia yksilöitä, eikä muihin vertaaminen ole kannattavaa. :)

LUE MYÖS:
Voiko kuka tahansa menestyä?
Miten löytää se ”oma juttu”?
Unelmat ja kuinka niistä tehdään totta
Minä, kateellisuus ja muiden menestys

8 Comments

5 Random Tuesday Thoughts

elokuu 28, 2018

1.Päässäni on yhtäkkiä pieni kalju kohta jakauksen kohdalla keskellä päätä. Mietin ihmeissäni, mistä tämä läikkä on tullut… Kunnes tajusin, että mitä todennäköisemmin päälläseisonnasta, jota olen tehnyt varsin paljon viime aikoina. Onko jollain muulla käynyt näin? Joogamattoni on tehty ekologisesta luonnonkumista ja sen pito on ihan älyttömän hyvä… Nyt aloin kuitenkin käyttämään pyyhettä pään alla päälläseisontaa tehdessä, jos se estäisi hankauksen.

2.Meillä on samanlaiset MacBook Pro:t poikaystäväni kanssa… (Miksi ihmeessä emme ottaneet aikoinaan edes erivärisiä?!) Olen nimittäin ollut nyt lauantaiaamusta asti ilman omaa tietokonettani (jossa tietenkin on kaikki ajankohtaiset kuvani jne.). Yleensä maailman tarkin ja huolellisin poikaystäväni otti nimittäin vahingossa minun koneen mukaan reissuun. No onneksi ei sentäs ottanut molempia…muuten olisi nauru kaukana, jos minulla ei olisi edes hänen konetta käytössä!

3.Yksi ikuisuus paradoksi, joka tulee vaivaamaan päätäni tasaisin väliajoin elämässä on, että joko maailmankaikkeus on aina ollut olemassa tai se on syntynyt tyhjästä. Vaikka uskoisinkin alkuräjähdykseen, niin se menee niin yli järkeni. Tykkään pohtia, miten se on mahdollista, miten aine, atomi, on voinut syntyä ihan tyhjästä. Ja miten siitä ollaan tultu siihen, että minä kirjoitan tässä blogipostausta teille. Tämä tuli taas mieleeni, kun aloin eilen uudestaan lukemaan/selailemaan Sofian MaailmaRomaani filosofian historiasta –kirjaani.

4.Jos menneisyys mietityttää, niin myös tulevaisuus. Millaista elämä on 50 vuoden päästä? Yksi mielenkiintoinen näkökulma oli perjantaina katsomassamme elokuvassa Ready Player One. Se sijoittui tulevaisuuteen ja siinä elämää elettiin pääosin pelin sisällä. Perustarpeet toteutettiin todellisessa elämässä, mutta kaikki muu sosiaalisten suhteiden luomisesta shoppailluun ja muuhun vapaa-ajan hengailuun, tehtiin todentuntuisen pelin sisällä. Mielestäni leffa oli hyvä! Mutta meikäläinen tykkääkin kaikesta scifistä. ;)

5.En ole mikään podcastien suurkuluttaja, mutta jonkun verran sieltä täältä kuuntelen jaksoja. Nyt kuitenkin pikkuveljeni suosituksesta olen alkanut kuuntelemaan arjen askareiden ohessa Jaakko Halmetojan InspiRadio podcastia. Erityisesti uusin jakso, jossa vierailee Jasper Pääkkönen, oli mielestäni hyvä!

Mitä teidän mielessä pyörii juuri nyt!? :)

Photo/ Janita Autio (edit by me)

8 Comments