My Thoughts

Päiväkirjamerkintöjä viime päiviltä

helmikuu 10, 2019

Keskiviikko 6.2
klo. 10.25

Istun junassa, joka jätättää toista tuntia. Olen syönyt melkein kaikki evääni, banaanin, veriappelsiinin, proteiinipatukan ja kahvin. Katson levottomana ulos, jossa valkeat puurivit viilettävät ohitse sekoittuen massana muuhun maisemaan. Siirrän katseeni taas puhelimeeni. Ensin instagrammiin, sitten blogiin, sitten facebookiin, sitten mailiin – ja sama kierros alusta. Päämäärätöntä painallusta ja sinne tänne sinkoilevia ajatuksia. Aikainen aamuherätys tekee laiskaksi, lähenevät menkat olon oudoksi. Kiukuttaa käsittämättömästi.

Vaunussa on vain kolme ihmistä, joista yksi on Lauri ja yksi minä. Toinen meistä tekee ahkerana töitä, mikä muistuttaa minua maileista, mihin pitäisi vastata. Avaan kirjan. Luen pari sivua. Kun kerrankin olisi oikeasti aikaa lukea, katsoa opintovideoita tai tyhjätä muistikortteja, miksi sitä ei tee…?! Nousen ja vaihdan paikkaa toiselle puolelle käytävää nähdäkseni ikkunasta, kun ajamme Seinäjoen ohi. Juna lähtee kulkemaan takaisin päin – kuulutuksen mukaan vetää vastaan tulevaa junaa etelään, koska se oli jumissa. Helmikuun alku ja tuntuu, että tämä talvi olisi kestänyt jo ikuisuuden. Täällä pohjoisempana on kuitenkin kaunista. Eilen, kun astuin räntälätäkköön Helsingissä ja kastelin sukkani, halusin jo kesään. Mieli vaeltaa niin helposti asioihin, joita ei ole. Järki sanoo, etten halua ajan menevän enää yhtään nopeampaa.

Silmäni alkavat painua, luomet tuntuvat raskaammilta… Suljen läppärini ja siirrään sivuun, ettei se putoa sylistäni… jos nukahdan.

Lauantai 9.2
klo. 19.30

Nyt istun mökissä pitkän keittiöpöydän äärellä. Sauna on lämpiämässä ja vieressä hyvää seuraa, punaviiniä ja Danielin valmistavaa herkullista guacamolea ja maissisipsejä. Takana on uskomattomat päivät. Melko spontaani reissu Eevan luo mökille Kuusamoon on ylittänyt kaikki odotukset. Saapumisiltana oli niin kirkas taivas, että Eeva vei meidät pienelle iltakävelylle järven jäälle. Näin elämäni ensimmäiset revontulet ja sadoittain kirkkaita tähtiä. Matkaan on mahtunut poroja ja kuukkeleita, moottorikelkkakyytiä ja tunturin päällä lumessa tarpomista. Lohikeittoa, kuumaa mehua ja monia kohtaamisia.

Olen tärissyt kylmästä, ihastellut lumihiutaleita läheltä, nukkunut hiljaisuudessa sikeämmin kuin yleensä ja saunonut kynttilän valossa pitkään. Olen oppinut uutta ja inspiroitunut todella paljon. Viime päiviin on mahtunut monta hyvää keskustelua ja naurunpuuskaa. On kotoista olla porukalla, jonka kanssa on enemminkin reissannut. Tähän pohjoisen elämään jää kyllä helposti koukkuun… Haaveilen yhtäkkiä paluumatkan siirtämisestä. Peiliin en ole täällä vilausta enempää katsonut ja puhelin on välillä ollut pitkään käden ulottumattomilla. Päivät tuntuvat pidemmiltä.

Eeva on ollut jälleen maailman parasta seuraa viemällä meitä paikkoihin, joihin emme olisi itse ikinä löytäneet. Tästä on auennut ihan uusi maailma taas – ensi talvena varaan aikaa pohjoiseen useamman päivän!!

Sunnuntai 10.2
klo.21.45

Istun taas junassa, Laurin kanssa työskentelyhytissä, johon pyrin aina paikat varaamaan. Vatsassa kurnii, mutta eväät söin jo automatkalla ja ravintolavaunu tuntuu olevan liian kaukana… En ole ehtinyt istua tietokoneella paljoakaan viime päivinä, joten haluan saada postauksen vielä tänään ulos. Vaikka sitten yhdeltätoista illalla (en koskaan jaksa välittää siitä, mikä olisi optimaalinen julkaisuajankohta). Netti on harmikseni huono, joten kirjoitan tätä tekstiä wordiin ja päätin lisätä postaukseen tänään vain muutaman kuvan. Olen monesta reissukuvasta tosi innoissani, kuten näistä kuukkelikuvista. Lintukuvia oli niin hauska ottaa!

Tänään aamupalan jälkeen kuvailimme mökillä yhdet kamppiskuvani, pakkasimme ja ajoimme Ouluun. Siellä piipahdimme ennen junaa ystävieni luona. Reissusta jäi käteen ja mieleen niin paljon, että hymyilyttää, vaikka olo onkin nyt aika väsynyt. Kaikki parhaat jutut vaativat kuitenkin vähän vaivaa, ja tämä reissu oli siitä loistava muistutus. Kun vain lähtee, menee ja tekee, sitä ei koskaan tiedä mitä näkee ja kokee. Olo on myös todella erilainen kuin matkalla Kuusamoon – rauhallisempi, vähemmän stressaantunut ja kai jotenkin onnellisempikin, vaikka mielessä on myös haikeus. Sinne jäi luminen luonto, eläimet ja ystävien kanssa jaettu mökkielämä. Oli kivaa <3

1 Comment

Ayurveda, Vata & nukkuminen

tammikuu 31, 2019

Makasin äsken toimiston takahuoneen lattialla, viltti päälläni, jalat pystyssä. Ei en meinannut pyörtyä, vaan iski vain torkkutarve. Kerran olen nukahtanut täällä ikkunan eteen sohvalle, mutta herättyäni tajusin olleeni nukkumassa kuin näyteikkunalla – ulkona oli pimeää ja sisällä valoista, joten ohikulkijoilla oli selvä näkymä. Hups.

Olen ennenkin sanonut, että olen hirveä iltavirkku. Jos pääsen nukkumaan ennen puolta yötä, niin se on saavutus. Tällä viikolla olen herännyt jo kolmena aamuna kuuden maissa ja aloittanut aamun fyysisellä astangaharjoituksella. Nyt jotenkin tuntuu kropassa ja päässä pieni aivosumu. Siksi ajattelinkin kirjoittaa tästä aiheesta blogiin – ajatuksista jotka ovat mielessäni, koska väsymykseltäni en muuhun pysty…

Mietin tässä sitä, kun kuulin sivukorvalla joogaopettajani sanoneen, että mikäli yöunet on jäänyt alle 6 tuntii astangaharjoitus ei ole hyvästä aamulla. Ja sitä, kun lueskelin tänään ayurvedajuttuja ja niissä sanottiin, että kehotyyppini Vata tarvitsisi eniten unta (vrt. Pitta ja Kapha). Pitkien yöunien lisäksi, kuulemma jopa pienet päiväunet iltapäivällä olisi Vatalle suotavaa.

Tiedän, että nukun vähän, liian vähän. Unen aikana keho palautuu ja puhdistuu. Oma elämäni ei ole ollenkaan sellaista tasaista, turvallista ja säännöllistä, mitä Vatalle suositellaan. Tarvitsisin siis ehkä ekstrapaljon aikaa palautumiselle. Joogaopettajakoulutuksen myötä olen myös oppinut/ymmärtänyt, että tarvitsisin elämääni nimenomaan maadoittavia juttuja – juurichakraani tasapainoittavia harjoituksia. Tästä lisää myöhemmin, mutta yksi tärkeä asia olisi riittävä lepo.

Siitä ei ole itseasiassa niin kauaa, kun vielä ajattelin, että tarvitsen keskimääräistä vähemmän unta. Viime kevään/alkukesän uupumuksen jälkeen, tunnen kuitenkin väsymystä helpommin. Ehkä väsyn nopeampaa tai ehkä olen vain oppinut huomaamaan sen ja varomaan liikaväsymistä. Yksi asia, josta taas muistuttelen itseäni, on ayurvedassa ja myöhemmin muuallakin tunnettu sisäinen kello. Olen tottunut menemään nukkumaan Ayurvediseen Pitta-aikaan, jolloin kehon luonnollinen rytmi on aktiivinen, valpas. Jos pääsisin nukkumaan noin kello 22.00 tai aikaisemmin, se olisi kehon rytmin mukaan Kapha-aikaa, jolloin keho on rauhallisimmillaan. Näin voisin saada itselleni luotua paitsi ayurvedisen ihanteellisen unirytmin n- 22.00-06.00, myös parhaat edellytykset astangaharjoitukselleni, jonka aloitan aina 06.00-07.45. Astangaharjoitus tuo niin paljon positiivista elämääni ja on tällä hetkellä yksi eniten innostavista asioista…Joten ainakin motivaatiota nyt löytyy.

En onneksi enää kärsi univaikeuksista, kuten nuorempana. Nukahdan aina heti. Se voi johtua siitä, etten juo enää koskaan iltaisin kahvia tai vihreää teetä. Tai siitä, että yksinkertaisesti minulla on koko ajan univelkaa?! Ehkä se johtuu siitä, että olen ruvennut nukkumaan (villa)sukat jalassa, mikä auttaa kylmiin ja levottomiin jalkoihini. Toinen hyvä keino on hieroa seesamiöljyä jalkoihin ennen nukkumaan menoa! Joka tapauksessa yritän nyt nukkua vain enemmän. Astangaharjoitus saa minut heräämään virkeänä (minulle todella) aikaisin, mutta nyt pitää sitten vain mennä aikaisin nukkumaankin. Onko teillä vinkkejä tähän, miten malttaa ajoissa nukkumaan?! :)

LUE MYÖS:
Ayurveda ja aikainen aamuherätys, miksi?
Ajatuksia Ayurveda konsultaation jälkeen

5 Comments