Unelmista & Tavoitteista

16.01.2020 / ,

Mitä järkeä on tavoitella kuuta taivaalta? Paiskia unelmien eteen uupumiseen asti töitä? Miksi haluan menestyä? Mikä oikeasti on elämän tarkoitus? Miksi haluaisin enemmän? Tuoko jatkuva tavoittelu juuri tyytymättömyyden tunnetta nykyiseen? Päämäärätietoisuus paineita ja isot unelmat riittämättömyyden tunnetta? Voiko saada kaiken? Eikö pointti olisi oppia elämään mahdollisimman vähällä, mahdollisimman vähän tarviten, mahdollisimman yksinkertaisesti? Keskittyä vain muihin, ei omiin tavoitteisiin? Pienesti eläminen olisi ekologisempaa!? Viekö halu vaikuttaa ja muuttaa maailmaa ennenaikaisesti hautaan stressin takia? Kuka minä olen? Onko tämä pelkoa vai järkeä? Väsymystä vai tylsistymistä?

Mutta unelmat saavat sängystä ylös. Tavoitteet tuovat asioihin mieltä. Mutta entä, jos omat unelmat eivät ole niin kirkkaana mielessä? Tai on mielessä, mutta ei sydämessä. Mitä jos ei tiedä mitä haluaa? Olenko kunnianhimoton, jos en halua yrittää valloittaa maailmaa? Miksi en halua tarttua tilaisuuksiin? Onko tämä suomalaista vaatimattomuutta? Mitä iloa saavuttaa jotain, jos se on saavutettu puskemalla ja suorittamalla – ja sitten on niin poikki, ettei jaksa edes nauttia ja nähdä lopputulosta. Mitä, jos suurimmatkin haaveet käyvät toteen. Haluanko todella sitä?

Vuonna 2019 kävin sellaista ristikuulustelua ja keskustelua mieleni sisällä, etten ehkä koskaan aiemmin.

Nyt en enää! Ja olen tästä maailman onnellisin! Nyt taas unelmoin. Minulla on tavoitteita. Olen innoissani, inspiroitunut ja no… minä. Tuntuu taas Vilmalta. Tiedän tarkalleen, mitä haluan. Minulla on kirkas visio – ja näen sieluni silmin, että se voi toteutua. Että se toteutuu. En näe yhtään syytä, miksi ei toteutuisi! Ja mikä parasta, minun tekee mieli tehdä kovasti töitä sen eteen. Koska työ tuntuu kivalta, kun tiedän, miksi teen sitä.

Mutta peruutan nyt vähän ajassa taakse päin, koska tuntuu, että ymmärsin paremmin jotain viime vuoden aikana.

Olen niin kauan kuin muistan vannonut unelmoinnin nimeen. Tavoitelistojen, unelmakarttojen ja yksityiskohtaisten 5-vuotissuunnitelmien perään. Itselle tulevaisuuteen kirjoitettujen kirjeiden ja visualisoinnin nimeen. Sen, että itse voi vaikuttaa valtavasti oman elämän kulkuun. Tein viime vuonna niin monta fläppitaulu muistiinpanoa ja word-tiedostoa arvoistani, tavoitteistani ja unelmistani, etten pysy edes laskuissa. Yritin pohtia, mitä seuraavaksi oikeasti haluan, mikä on seuraava askel, mikä saa minut taas innostumaan täysillä?


En oikein keksinyt ja aloin jo kyseenalaistaa, että ehkä jooga on muuttanut ajatuksiani vaatimattomammiksi. Niin, etten näe tavoittelemisen arvoisena enää kuin oppia meditoimaan ja hiljentämään ajatukset. Mutta se tavoite ei minua innostanut.

Yksi blogini suosituimpia postauksia on Dreams and how to make them happen. Jo tuolloin 2015 vuonna olin saavuttanut suurimman osan unelmistani. Olin lukenut useita kirjoja aiheeseen liittyen ja noudattanut eri metodeita – ja huomannut ne pelottavan toimiviksi.  Tämä lause tuossa postauksessa selittää sitä, miksi olen ollut niin hukassa ilman selviä unelmia ja tavoitteita. ”Minulle unelmointi on elämän suola. Osa sitä mitä olen, mitä teen ja miksi elän.”

Tuon postauksen jälkeen tein vielä 2015 vuonna unelmakartan, johon laitoin naurettavan epätodennäköisiä ja suuria unelmia. Ja ne lähes kaikki toteutuivat ja enemmänkin. Asioita, joita uskalsin vain salaa haaveilla. Sitten tuli se raja, en osannut haaveilla enää isommin. Huomasin sitä paitsi, että entiset uraan, matkustamiseen ja elämyksiin liittyvät unelmat alkoivat vaihtua sellaisiin osa-alueisiin, jotka eivät olleet vain minusta kiinni. Ja eivät siksi kovin ajankohtaisia. Mieleen nousivat unelmat omasta perheestä, omasta pysyvästä kodista jne… Mutta myönnän, että nämäkin olivat vähän ristiriidassa muiden ajatusteni kanssa. Keksin kyllä pieniä unelmia ja puoliväkisin ehkä isompiakin, mutta en mitään sellaista elämää mullistavaa, joka saisi minuun kunnolla potkua ja toisi päiviin lisää merkityksellisyyttä.

Mihin sitten viime vuoden kelailut johtivat?

Tajusin vielä paremmin sitä, miten päämäärät ajavat ainakin itseäni eteenpäin, antavat voimaa ja energiaa, inspiraatiota ja innostusta. Oikeat päämärät tulevat sydämestä, niitä ei voi pakottaa. Oli paikoin lähes masentavaa, kun asiat eivät olleet kirkkaana mielessä. En tiedä, kumpi oli syytä ja seurausta, vai korreloiko edes se, että olin uupunut edellisenä vuonna ja edelleen tunsin oloni itselleni harvinaisen väsyneeksi. Ehkä se aiheutti innottomuutta ja unelmien kyseenalaistusta tai ehkä se olikin niin päin, että unelmien puute aiheutti minulle lamaantuneisuutta.

Joka tapauksessa olen tyytyväinen, että pidin blogissa lähes hiljaiseloa syksyllä. Uupunut olo alkoi väistyä ja tilaa tuli taas uudelle ajatukselle. Ennen joulua (aika puskista ja nopeasti) palaset alkoivat loksahdella toden teolla paikoilleen ja tammikuussa asiat on edennyt siihen suuntaan, että nyt minulla on taas unelma. Iso, selkeä päämäärä, josta kertoessa läheisilleni silmäni kirkastuvat. Jonka parissa teen mielelläni töitä iltaisin ja viikonloppuisinkin. Johon olen valmis investoimaan rahaa ja aikaa. Joka tuntuu siltä, että meni syteen tai saveen, olen valmis antamaan tälle mahdollisuuden – haluan antaa, vaikka se ottaisi mitä.

Kyseenalaistamisjakson jälkeen tajuan, ettei tavoitteissa ja unelmissa ole ainakaan mitään pahaa. Eivät ne ole pois muilta, eikä ne automaattisesti tarkoita sitä, ettei olisi tyytyväinen jo olemassa olevaan.

Kyllä unelmissa ja tavoitteissa on 110% järkeä. Nyt olen vakuuttunut siitä. Ilman unelmia en olisi edes tässä, kuitenkin tilanteessa, josta tunnen suuren suurta kiitollisuutta. Viime viikolla istuin Laurin takana moottorikelkan kyydissä yösafarilla. Olimme työreissulla parhaimpien ystäviemme kanssa. Sen kolmen tunnin moottorikelkkasafarin aikana huusin Laurille monesti moottorien metelin yli, että tajuatko, miten onnekkaita me ollaan. Mutta tiesin, ettei kyse ole onnesta tai sattumasta, että me olemme Laurin kanssa päätyneet yrittäjiksi, jotka pystyvät tehdä töitä ihan mistä päin maailmaa yhdessä. Se oli meidän molempien iso unelma, jonka eteen on tehty ihan pirusti töitä ja joka on vaatinut tosi paljon uskoa, tahtoa ja töitä, silloinkin kun ei olisi huvittanut.

Ei kaikki ole aina kivaa, saati helppoa. Vaikka olenkin saanut tehtyä intohimoistani työn, kuuluu yrittäjyyteen paljon asioita, jotka eivät ole intohimojani. Mutta unelmien tavoittelussa ja itsensä kehittämisessä on myös se palkinto, että voi olla sinut itsensä kanssa. Katsoa taakse päin ja todeta, että en vaihtaisi mitään. Olla ylpeä siitä, että ainakin on yrittänyt, ainakin on elänyt täysillä ja rohkeasti oman näköistä elämää. Sillä sitä ainakin olen – tyytyväinen valintoihini. Mitä sitten, jos välillä uupuu tai tulee takapakkia?! Sekin vie jollain tapaa ihmisenä eteenpäin ja on tervettä välillä pysähtyä; kyseenalaistaa, kysyä ja pohtia.

Nyt tiedän entistä paremmin, että unelmia ei voi pakottaa ja pitää vain hyväksyä se, ettei aina tiedä, mitä haluaa. Se ei tarkoita, ettei vielä joskus tietäisi. Etsivä löytää. Ja kun tietää, sen kyllä tuntee ja silloin vain taivas on rajana. Eikä oikeastaan sekään. Tajuan nyt myös vielä omakohtaisemmin, miksi usein meistä tulee hyviä juuri niissä asioissa, jotka meitä eniten kiinnostavat. Miksi unelmien on oltava omia. Unelmat ovat sydämen toiveita. Tunteita, ei järjen ääniä.

Summa summarum, mitä haluan tällä postauksella sanoa: Unelmat tuovat positiivista energiaa. Jos on haaveita ja unelmia, niihin kannattaa uskoa ja niiden eteen kannattaa tehdä kovasti töitä. Vain silloin ne voivat toteutua – ja ne ihan oikeasti voivat toteutua. Mietipä itsesi sellaiseen elämään – sinun elämääsi, kun villeimmät unelmasi ovat jo käyneet toteen! Miltä se tuntuisi? :) Pidä se mielessäsi. <3 Minulle jo tämä ajatuskin tuo ihan uutta positiivisuutta päiviin. :)

Drone photos/ Lauri

Leave a comment

16 kommenttia

  • Anniina

    Hei Vilma!

    Alkuun haluan kiittää sinua blogistasi, josta on nopeasti tullut suosikkini. Ihailen aitoa ja rehellistä kirjoitustyyliäsi ja samaistun moniin ajatuksiisi.

    Tämä kirjoitus erityisesti tuntui kovin tutulta sillä olen paininut viime aikoina samojen asioiden kanssa. Olen aina ollut kova asettamaan tavoitteita ja pyrkimään elämässä eteenpäin ja nyt kolmekymppisenä huomaan, että olen saavuttanut kaiken mitä halusin. Sen huomaaminen on ollut jopa hieman masentava kokemus. Tässäkö tämä nyt oli? Ilman tavoitteita ja unelmia elämä tuntuu kovin harmaalta mutta uusia tavoitteita on ollut vaikeaa asettaa. Samaistun niin kirjoittamaasi lauseeseen: ”Keksin kyllä pieniä unelmia ja puoliväkisin ehkä isompiakin, mutta en mitään sellaista elämää mullistavaa, joka saisi minuun kunnolla potkua ja toisi päiviin lisää merkityksellisyyttä.”

    Muistan kuulleeni joskus, että ihmisen elämässä on kaksi tragediaa: Se, että ei saa sitä mitä haluaa, ja se, että saa. Tuntuu jotenkin absurdilta valittaa siitä, että on saanut kaiken mitä halusi, mutta silti tyhjyyden tunne on välillä musertava.

    Ihana lukea, että olet kuitenkin pienen suvantovaiheen jälkeen löytänyt itsellesi jälleen uusia unelmia, jotka innostavat sinua! Toivottavasti kuulemme niistä lisää, toivon sinulle myötätuulta uusien unelmiesi saavuttamiseen! :)

    • Vilma Peltonen

      Ihana kommentti Anniina, kiitos paljon!! 😘❤️🙏🙏 Lohduttavaa, että joku samaistuu – toivon sunkin löytävän vielä isoja tai innostavia unelmia! 😌❤️

  • Iida

    Hei Vilma, ihana postaus! Oon seurannut blogia melkein alusta lähtien ja olet inspiroinut mua tavoittelemaan ja toteuttamaan mun unelmia(aluksi muuttamaan ulkomaille opiskelemaan, myöhemmin enemmän henkistä hyvinvointia jne). On ollut tosi kiva seurata sun polkua myös, et ehkä muista tätä mutta olen ollut pitkään kiinnostunut joogasta ja joskus vuosia sitten kysyin sulta kommenttiboxissa mitä jooga sulle merkitsee ja vastasit jtn tyyliin, ei oikeastaan mtn paitsi venyttelyä XD Oli kiva seurata/huomata että joogasta tuli sullekin tärkeä asia, vaikka onhan se venyttelykin ihan hyvä syy eikä ole mtn oikeaa tai väärää :D Tai jotenkin että unelmat ja tavoitteet saa muuttua ja se on ok :). Ihanaa alkutalvea <3

    • Vilma Peltonen

      Eikä 😀 Ihana kun kommentoit Iida, kiitos!! ❤️❤️ Niin hauska toi joogakommentti muisto 🙈 Haleja!

  • Kristiina

    Hei Vilma!
    Näin 41 vuotiaana sanon että minun elämäni isoimmat unelmat ja tavoitteet ovat käyneet toteen ja olo on hyvin onnellinen, seesteinen, kiitollinen ja tässä hetkessä eläminen on omaa unelmaani.

    Elämän perspektiivit ovat muuttuneet 20, 30, ja nyt nelikymppisenä kovinkin paljon ja hyvinkin nopeasti. Ne asiat jotka 10 v sitten (ura, menestys, matkustelu jne) olivat hyvin tärkeitä ovatkin menettäneet tärkeyden :D

    Mutta ne asiat olivat tärkeitä silloin, ja nimenomaan siinä elämäntilanteessa.

    Nyt unelmina ovat jokapäiväiset asiat (mitkä 10 v sitten tuntui aivan mahdottoman tylsiltä ja lamaannuttavilta!) ja omien lasten hyvinvointi. Ja näin on aivan ihanaa :)

    Kaunista kevään odotusta sinulle.

  • Juliajii

    Onpa hauskaa kuulla!

    Mulla olisi postaustoive: Voisitko kertoa ihan tosi konkreettisesti, miten oot tehnyt tota arvojen kirkastamista ja tavoitteiden asettamista ym?

    Kiitos!

    • Vilma Peltonen

      Hei Julia! Hyvä postaustoive! Voisin kirjoittaa tästä lisää. 😌👍❤️

  • Hanna

    Mullekkin unelmointi on aina ollut todella tärkeää ja yksi suurimmista syistä sille että elämässä on mitään järkeä :D
    Unelmat auttavat kehittämään itseään ja välillä ne jalostuvat matkan varrella ihan toiseksi mitä ne alun alkaen olikaan. Mutta sekään ei haittaa, vaan päinvastoin!

    Sun tekstistä oikein huokuu inspiraatio ja ilo, tällaista on kiva lukea! 🙂

    • Vilma Peltonen

      Kiitos Hanna!! :) <3

      ”Unelmat auttavat kehittämään itseään ja välillä ne jalostuvat matkan varrella ihan toiseksi mitä ne alun alkaen olikaan. Mutta sekään ei haittaa, vaan päinvastoin!” Hyvin sanottu ja niin totta! <3

  • Sisi

    Ihanaa kun taas bloggaat. Mua kiinnostais myös hirveästi yrittäminen ja olisi mahtavaa jos jaksaisit tehdä postausken aiheesta ja siitä miten yrityksen saa lähtemään lentoon :)

  • Raitu

    Hei mika kamera sinulla on talla hetkella kaytossa?

    • Vilma Peltonen

      Hei Raitu! :) Nämä kuvat on kuvattu Canonin EOS 5D MARK IV -kameralla. Käytän nykyään myös paljon puhelintani kuvaamiseen (Huawei P30 Pro) ja sen lisäksi meillä on Fuji Film X-T30, jolla esim. kuvasin kaikki Los Angeles kuvani. Se on pieni ja kätevä, mutta Canon on oma suosikkini.:)

  • Loistava postaus ☺️ Minulla on pyörinyt tismalleen samanlaisia ajatuksia mielessä: tekeekö unelmien / tavoitteiden kirjaaminen ylös omasta elämästä jotenkin puutteellista, kun koskaan ei tunne olevansa valmis? Toisaalta taas itsellänikin on se tilanne, että olen jo saavuttanut paljon eli tunnen oloni välillä hieman tyhjäksi, kun en oikein tiedä, että mitä sitä seuraavaksi tavoittelisi, jonka seurauksena tuntuu, että ”näinkö sitä sitten rullaillaan seuraavat vuosikymmenet eteenpäin” – joka taas tuntuu hieman tylsältä 😄

    Olenkin itse päätynyt siihen, että unelmat ja tavoitteet ovat hyvästä, mutta sekä matkasta niitä kohti ja niiden saavuttamisesta pitää osata nauttia sen sijaan, että juoksee aina seuraavaa ja seuraavaa kohti! Ja lisäksi pitää miettiä tarkkaan, mitkä omat (isommat) unelmat ovat – koska ne saattavat toteutua eli ei kannata valita unelmia sen suhteen, mitä ympäristö sinulta odottaa vaan yritä oikeasti miettiä, mikä tekee sinut onnelliseksi ☺️

  • Katja

    Olis kiva lukea enemään sinun tavoitteista vuodelle 2020. Ja lisää sitä tavoitteiden asettamista postaus!
    Kiva saada inspiraatiota!