3 Seisoma-asanaa

03.03.2019 /

Ennen pidin joogatunneilla enemmän istuma-asanoista kuin seisoma-asanoista. Seisoma-asanat vaativat tasapainoa ja kehonhallintaa, usein alaraajojen voimaa ja liikkuvuutta. Ne nostavat sykettä ja lämpöä – saavat hien pintaan. Nykyään tykkään seisoma-asanoista, enkä enää odota astangatunnilla, että pääsen seisomasarjan loppuun ja lattialle. ;) Ehkä tämä johtuu joogaopettajakoulutuksesta ja siitä, että olen saanut varmuutta asanoiden oikein tekemiseen (ehkä vain siitä, että kuntoni on kasvanut). Ajattelin, että voisin silloin tällöin tehdä asanapanotteisia postauksia, jossa kerron omakohtaisia ajatuksia tietyistä asanoista. Minusta olisi kiva lukea, miten kukakin kokee asanat, usein kun tietoa löytyy vain faktapohjalta.

PARIVRTTA TRIKONASANA

KIERRETTY KOLMIO (Revolved Triangle Pose)

Perus kolmio eli trikonasana on yksi oma suosikkiasanani ollut pitkään. Tämä kiertävä versio on sen sijaan kaukana siitä, mitä yleensä olen kotiharjoituksessani tehnyt. Liike ei ole helppo minulle (ei ehkä kellekään?). Pidän kyllä haasteista ja olen alkanut lämmetä tälle pikku hiljaa… Yritän ajatella aina taaksetaivutusta samaan aikaan kuin kierrän selkää, jolloin pääsen paremmin ”kahden seinän väliin”. Tämä asana tuntuu minusta jotenkin terveelliseltä tehdä?! Ehkä koska liike stimuloi ruuansulatuselimiä ja edistää suolen säännöllistä toimintaa (ja suoliston kunto on supertärkeää hyvinvoinnille). Tukikäden alla voi hyvin pitää koroketta/blokkia. :)

PRASARITA PADOTTANASANA

ETEENTAIVUTUS HAARA-ASENNOSSA (Wide Legged Forward Bend)

Tämä on ehdottomasti yksi suosikkejani. Nyt kun saan pään lattiaan melko helposti, olen tajunnut kaventaa haara-asento, eikä venytys tunnu enää nilkassa liian isolta (kuten aiemmin). Prasarita Padottanasana on hyvä vaihtoehto esim. päällä seisonnalle, koska pää on alaspäin, mutta kuormitusta selälle/niskalle ei tule. Tykkäänkin juuri siitä, että ylävartalo saa roikkua. Käsivarret voi asettaa eri tavoin (yllä muutama variaatio). Ne voivat myös mm. laittaa selän taakse ”namasteen” tai kävelyttää jalkojen välistä taaksepäin lattiaa pitkin. Astanga joogan ensimmäisessä asentosarjassa on neljä variaatiota (prasarita padottanasana a-d). Tämä asento tuntuu minusta hyvältä ja vakaalta, sellaiselta, että molemmat jalat ovat tukevasti maassa.

PARSVOTTANASANA

ETEENTAIVUTUS SIVULLE (Intense Side Stretch)

Itselläni takareidet ovat aina tuntuneet muuhun kroppaan nähden varsin kireiltä ja tämä asana venyttää hyvin voimakkaasti jalan takaosaa. Mielestäni tässä haastavinta onkin saada lantio tasan ja kylkiin pituutta. Ennen myös tasapainon löytyminen tuotti välillä vaikeuksia, mutta kun tajusin, että jalkaterät pitää olla ”eri laduilla” eikä täysin peräkkäin, helpottui homma huomattavasti. Jos käsien vieminen namaste-asentoon selän taakse tuntuu hankalalta, voi selän takana ottaa kiinni kyynärpäistä tai tuoda kädet eteen esim. blokeille tai sääreen.

ps. Aloituskuvan asanan nimi on Utthita parsvakonasana eli sivukulmavenytys.

Leave a comment

1 kommentti

  • Elsa

    Prasarita Padottanasana variaatioineen on myös mun suosikki! Sen sijaan Parsvottanasana on inhokkini, varmaankin siksi etten saa kämmeniä selän takana yhteen…