Muuttuvat ääriolosuhteet & Ihonhoito

28.11.2018 /

*kaupallisessa yhteistyössä Lumene

Puhuimme viikonlopun joogaopettajakoulutuksessa siitä, kuinka ymmärrys lisää vapautta. Kun ymmärtää, miten maailma toimii, voi ottaa askelia ikään kuin taaksepäin. On vapautta toimia vastoin ensimmäisiä tuntemuksia ja oletuksia. Kun ymmärtää, että miksi Suomessa marraskuu on pimeä ja kylmä, ei tähän järkyty joka aamu. Sen sijaan, että ihmettelisi aikaisin pimenevää iltaa, voi hyväksyä, että tämä on nyt tätä. Voi käyttää energian asioihin, joihin voi vaikuttaa.

Vaikka todellinen itsemme on joogan oppien mukaan pysyvä ja passiivinen, ihminen usein samaistaa itsensä väliaikaisuuksiin. Peilaamme itseämme erilaisiin ulkopäin tuleviin asioihin ja tästä syntyy turhautumista, ärsyyntymistä ja masennusta. Tartumme seikkoihin, jotka kaikki muuttuvat, ovat väliaikaisia. Saatamme samaistaa itsemme nuoruuteen ja ajatuksissamme olemme ikuisesti nuoria ja sileäihoisia. Kun ikääntymisenmerkit näkyvät, turhaudumme. Mutta esimerkiksi juuri vanheneminen on sisäänrakennetusti osa elämää. Ja elämä on ongelmallista, mikä olisi myös hyvä ymmärtää. Itse välillä oletan, että kaikki pitäisi olla ihanaa, onnistumista ja hyvää. Mutta sitä suuremmin minulla menee maltti, kun asiat ei mene kuten haluan.

Kun aloin kirjoittaa tätä postausta uusista ihonhoitotuotteista, jotka Lumene on tehnyt erityisesti lämpötilavaihteluiden vaikutuksia vastaan, tuli osa tätä viikonlopun keilailuani mieleen. Miksi turhautuisin eri säätiloista tai jo ihooni tulleista ikääntymisenmerkeistä – niitä tapahtuu joka tapauksessa. En voi muuttaa ilmaston lämpötilaa, mutta voin muuttaa suojautumistani sitä vastaan. Kohdistan ajatukseni mieluummin ratkaisuihin, kuin elämään kuuluvien vaihtelevuuksien voivotteluun.

 

Suomeen kuuluu neljä vuodenaikaa ja etenkin talveen kuuluvat suuret lämpötilavaihtelut, kirpeästä pakkasesta kuumaan saunaan tai kuivaan lämmitettyyn sisäilmaan. Minulle tämä aiheuttaa esimerkiksi punaisen ihon. Varsinkin nenä muuttuu kylmäksi ja punertavaksi nopeasti. Tuntuu, että kasvoja myös kiristää ja ilmerypyt korostuvat kuivassa ihossa. Kynnet haurastuvat, käteni ovat kylmästä ja kuivasta lohkeilevat sekä kynsinauhat haavaiset. Huulet rohtuvat. Nyt tänä vuonna ymmärrän tämän, tiedän mistä nämä johtuvat. Hyväksyn sen. Voin keskittyä siihen, mitä kannattaa tehdä, kuten hoitaa ihoani oikeilla tuotteilla.

Lumenen uusi ARKTIS-ihonhoitosarja on ihan loistava ihon rauhoittaja, kosteuttaja ja punaisuuden lievittäjä. Käytin kaikkia sarjan tuotteita – päivävoidetta, öljyseerumia, silmänympärysvoidetta, huulirasvaa ja käsirasvaa – jo Thaimaan reissun ajan. Siellä oli välillä lähes 40 astetta lämmintä. Vaikka nimi viittaa ehkä enemmän kylmään säähän, niin nämä tuotteet toimivat ympäri vuoden antaen kosteuttavan suojan eri lämpötilavaihteluita vastaan. Muistan monet kerrat, kun olen talvella reissannut kylmästä lämpimään tai toiste päin ja kun lämpötilaero on saattanut olla useita kymmeniä, jopa 50 astetta parin vuorokauden sisällä. Paljon vähemmästäkin iho reagoi. Ankarat säätilat voivat aiheuittaa ihon kutinaa, herkkyyttä, punoitusta ja kuivumista.

ARKTIS-ihonhoitosarjan tuotteet luovat ”toisen ihon” joka muodostaa suojan kuivan, herkän ja kosteusköyhän ihon päälle. Sarja saa voimansa Beta-yhdisteestä, joka kosteuttaa ihoa sekä pohjoisen luonnon mustikka-, kaura- ja rypsiöljystä, jotka lukitsevat kosteuden ihoon.

Tuotesarja on hajusteeton (sopii hyvin siis myös miehille!) ja jopa 98% tuotteiden raaka-aineista on luonnollisia. Koostumukseltaan tuotteet ovat täyteläisiä, mutta imeytyvät nopeasti. Sarja on 100% vegaaninen, kuten kaikki muutkin syyskuusta 2018 asti valmistetut Lumenen ihonhoitotuotteet ja meikkivoiteet!

Olen itse tykästynyt tähän sarjaan todella paljon. Yritin oikein miettiä, mikä näistä viidestä tuotteesta on suosikkini, mutten osaa valita…En lopuisi enää mistään. Mutta jos yhden nyt sanoisin, mitä kannattaa ensimmäisenä testata, niin mielestäni tehokosteuttavaa ja rauhoittavaa päivävoidetta! :)

Photos: Lauri, Sara V. and Me (editing by me)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *