Tunnelukkoja ja pelkoja

07.05.2018 / ,

Luulin pitkään, etten pelkää suunnilleen mitään. Ehkä korkeintaan epäonnistumista tai sitä, etten eläisi täysillä. En silti oikein tajunnut, että pelko ohjailisi jotenkin elämääni. Viime aikoina olen havahtunut tajuamaan, että kyllä pelkään tiettyjä asioita. Ja kyllä, ne vaikuttavat tekemisiini, mutta ennen kaikkea tunteisiini. Rehellisesti kerrottuna olen ollut parin kuukauden ajan poikkeuksellisen stressaantunut ja välillä ahdistunutkin. Ja siksi olen pohtinut, miten voisin helpottaa tuntemuksiani, mistä ne ennen kaikkea johtuvat.

Kimmo Takasen Tunne Lukkosi -vapaudu tunteiden vallasta kirjassa on nimetty 18 tunnelukkoa: alistuminen, epäonnistuminen, hyväksynnän haku, kietoutuneisuus, pessimistisyys, riippuvuus, suojattomuus, uhrautuminen, vaativuus, emotionaalinen estyneisyys, hylkääminen, kaltoin kohtelu, oikeutus, rankaisevuus, riittämätön itsekontrolli, tunnevaje, ulkopuolisuus, vajavuus. Kun näihin tarkemmin tutustuu, huomaa, että ainakin jotkut näistä johtavat pelkoihin ja huolenaiheisiin. Uskon, että jokaisella on jotain tunnelukkoja ainakin jossain määrin. Ja muistaakseni näin Takanenkin kertoo (siitä on aikaa, kun luin kirjaa ja kirjoitan tätä lentokoneessa, niin en pysty tarkistamaan). :) Itse en tunnista 15 tunnelukkoa kohdallani ollenkaan, mutta kolme tunnelukkoa kyllä kuulostaa melko tutulta: epäonnistuminen, hyväksynnän haku, vaativuus.

HYVÄKSYNNÄN HAKU

Tähän tunnelukkoon on ominaista, että on tärkeää, että ihmiset pitävät sinusta, jopa ventovieraat. Muille pyrkii olemaan mieliksi ja päätöksiä saatetaan tehdä ajatellen hyväksyvätkö vanhemmat, kumppani tai ystävät ne. Asioita ei ehkä uskalla tehdä oman mielen mukaan, koska pelkää, että moititaan tai kritisoidaan. Ryhmässä saattaa mukautua sen mukaan, miten odottaa muiden haluavan. Ristiriitoja ja muiden loukkaamista pyrkii välttämään huolella. Jos sinulla on tämä tunnelukko, niin sinun on vaikea arvostaa itseä sellaisena kuin olet, vaan sen sijaan muut toimivat arvokkuutesi peilinä. Tämä tunnelukko voi näkyä myös siinä, että pukeutuu hyvin sovinnaisesti, jotta ei tuntisi oloa ulkopuoliseksi tai erilaiseksi sekä siinä, että ei esitä omia mielipiteitä torjunnan pelossa.

• Tämä tulee itselläni esille esimerkiksi juuri tuossa, että mietin liikaa, mitä muut ihmiset ajattelevat ja pelkään jossain alitajunnan syövereissä, että minusta ei pidetä. Pelkään tosissani loukkaavani muita tai aiheuttavani, jollekin huonon mielen. Tämä aiheuttaa minulle stressiä, koska teen työtä, joka on julkisen arvostelun kohteena (tavallaan olen itsekin – ei vain kädenjälkeni). Otan helposti kritiikin itseeni ja annan negatiiviselle palautteelle tai kommentille vallan.

Koen myös ehkä tarpeettomankin suuria paineita sisällöstä, jota tuotan – niin blogini lukijoiden, instagram-seuraajieni, asiakkaideni kuin lähimmäisteni osalta. Mitä enemmän lukijoita tai seuraajia on, sitä enemmän tietysti yleensä ihminen jakaa mielipiteitä, koska kaikkia ei voi miellyttää. Jos yrittää kumartaa joka suuntaan ja olla mieliksi ihan kaikille, on aika vaikea tehdä myöskään kannattavaa bisnestä. Menestyvän uran tekeminen ja se, että miettii liikaa muiden ajatuksia, ovat toisensa lähes poissulkeva kombinaatio. Tämän takia silloin tällöin nykyään kyseenalaistan, olenko edes oikealla alalla. Otan sen verran paljon stressiä siitä, mitä julkaisen ja kun julkaisen joka päivä juttuja, niin siitä voi päätellä painetta, mitä välillä tunnen. Onneksi näissä asioissa voi kehittyä…

Tämä tunnelukko tulee esiin myös itselläni siinä, että pelkään välillä tietyllä tapaa julkisuutta/sellaista tunnettavuutta. Tarvitsen myös hyväksynnän ja tuen tietyiltä läheisiltäni, ennen päätöksien tekoa. Onneksi nämä ovat juuri ne tyypit, jotka aina näyttävät vihreää valoa ja kannustavat, mutta välillä huvittaakin, kun soitan vain saadakseni vahvistusta teoilleni.

EPÄONNISTUMINEN

Epäonnistumisen tunnelukko voi saada reagoimaan eri tavoin. Esimerkiksi tarpeella ja yrityksellä menestyä, onnistua ja saavuttaa. Toinen tapa, miten kipua koitetaan välttää, on kirjaimellisesti välttämällä tekemästä asioita, joissa pelkää epäonnistuvansa. Sitten on se, että altistaa itseään uusille asioille, vaikka tuntisi epävarmuutta. Tämä kuitenkin vaatii huomattavaa ”psyykkausta” ja on varsin kuormittavaa.

• Tämän tunnistan itsessäni esimerkiksi siinä, että vältän englannin käyttämistä, autolla ajamista ja laulamista – koska tiedän, etten ole näissä järin lahjakas tai taitava. Jo kouluaikoina olin totaalisesti joko tai. Koska olin kielissä ja käsitöissä keskinkertainen, en edes yrittänyt tehdä niiden eteen mitään vaan välttelin niitä vain mahdollisuuksien mukaan, etten epäonnistuisi. Panostin vain aineisiin, jotka olivat minulle helppoja ja joissa olin muutenkin hyvä. Vanhemmiten olen ruvennut tietoisesti puskemaan itseäni epämukavuusalueelle. Ja olen kehittynyt tässä asiassa paljon.

Tämä tunnelukkoni on siis olemassa, mutta olen ollut tästä niin tietoinen pitkään, että koen ettei tämä enää juurikaan rajoita minua – ainoastaan vaikuttaa emotionaalisella tasolla, koska mieleni kuormittuu siitä, että psyykkaan itseäni niin usein tekemään asioita, jotka pelottavat tai jännittävät, tai jossa koen, etten ole omimmillani. Ehkä tietoisesti tämän työstäminen alkoi siitä, kun aloin lähtemään mallireissuille nuorena yksin vieraisiin maihin. Nykyään esimerkiksi työssäni Instagram My Storien tekeminen ja videolle puhuminen ovat epämukavuusalueellani ja joudun tsempata ja rohkaista niiden tekemiseen itseäni.

VAATIVUUS

Jos on tämä tunnelukko, itseä kohtaan on tosi vaativa ja tuntuu, että koko ajan pitää tehdä jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä. Itseen ei voi olla tyytyväinen – jos ei täytä vaatimuksia. Siksi tuntuu, ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista. Rentoutuminen ja vain elämästä nauttiminen on vaikeaa. Riittämättömyys ja häpeän tunne vaanivat. Jos on tämä tunnelukko, ponnistelet välttääksesi näitä tunteita, mutta myös muita ikäviä tuntemuksiasi, kuten epäonnistumisen ja huonommuuden tunnetta. Tämä aiheuttaa stressiä ja ahdistusta.  Stressi saattaa ilmetä fyysisinä oireina, kuten unettomuutena, väsymyksenä, korkeana verenpaineena tai paniikkikohtauksina. Elämä on suorittamista, mutta sitä uskoo, että se joskus tuo palkinnon, vapauden tai täydellisyyden. Saavutukset tuntuvat tyhjiltä. Jos päätät menestyä – luultavasti menestyt siinä, osaamatta kuitenkaan pysähtyä nauttimaan menestyksestäsi. Ehkä laimin lyöt läheisiäsi, koska et ehdi rentoutua ja antaa toisille aikaasi.

• Tästä olen kirjoittanut näistä eniten ehkä blogiini vuosien varrella, ja tavallaan koen, että tämä on myös kahden edellä mainitun eli hyväksynnän haun ja epäonnistumisen takana. Olen aina ollut tosi itsekriittinen. En ole pitänyt itseäni kauniina, hyvännäköisenä, tarpeeksi hyvänä tai hauskana. Olen sen sijaan hamunnut uusia tehtäviä ja haasteita, vaatinut itseltäni pelkkiä kymppejä, luottamustehtäviä, täydellisiä suorituksia, stipendejä, voittoja ja moniosaamista. Vaikka olisin saavuttanut tavoitteita en ole osannut juhlia niitä, vaan olen varmaan vähätellyt kaikkea mielessäni. Meni tosi kauan, varmaan 24 vuotta, että opin hyväksymään itseni ja miettimään, etten haluaisi muuttaa itsessäni mitään.  Oli supermullistavaa ja helpottavaa, kun opin rakastamaan vartaloani ja itsenäni sellaisena kuin olen. Englannissa asuessa, minulla oli aikaa lukea, joogata, meditoida, treenata ja miettiä paljon. Koenkin, että silloin päässäni loksahti asioita ja tunsin sellaista tiettyä rauhaa itseni kanssa.

Nyt taas ihan viime aikoina, kun en ole löytänyt aikaa tai osannut priorisoida aikaa itselleni ja omalle hyvinvoinnilleni tarpeeksi, huomaan, että otan takapakkia tämän kanssa. Tuntuu, että tekemistä on koko ajan niin paljon, että suoritan ja vaadin itseltäni oman henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kustannuksella. Tämänkin kuitenkin tiedostan, niin tahallaan yritän kapinoida omia ajatuksiani vastaan. Saan siis jatkuvasti itseni kiinni, jos soimaan itseäni tai huomaan, etten osaa nauttia hetkestä silloin, kun voisin vain olla. Sen sijaan, että syyttelisin itseäni näistä ajatuksista, yritän olla kuitenkin lempeä itselleni. Uskonkin, että kun nämä omat tunnelukot ja pelot tiedostaa, ei niille anna niin paljon valtaa… Vaan pystyy pikkuhiljaa elämään niin, että nämä eivät vaikuta tai ainakaan hallitse.

Olen ihan viime aikoina kysynyt itseltäni usein: Ohjaako tätä pakkoa tai tarvetta joku pelkoni? Vai oma puhdas haluni? Aika usein, jos stressaan jostain, niin se on tuo ensimmäinen. Sitten mietin, että en halua käyttää elämääni niin, että teen asioita, vain koska pelkään, mitä muut ajattelevat, epäonnistunko, tai voinko olla itseeni tyytyväinen. Silloin elämä alkaa tuntua liian lyhyeltä tällaiseen paineen alla elämiseen ja osaan hellittää aina hetkeksi. Toinen, mitä mietin aina, kun alan stressaamaan omia mokiani tai itseäni, että ei kukaan muu mieti meitä yhtä paljon, kun me itse. Me ihmiset tarkkailemme itseämme enemmän kuin muita, eikä muiden tekemiset kiinnosta niin paljon kuin omamme. Tämä lohduttaa, että tuskin kukaan muu muistaa tai jää märehtimään jotain omaa juttuani – ainoastaan minä itse. Joten miksi itsekään jäisin, ihan turhaa.

Tällainen rehellinen, hyvin avoin ajatusjuoksu tänään. Tämä liittyykin yhteen ”pelkooni”. ;) Tiedän, että moni toivoo ja odottaa minulta syvällisempiä ja pohdiskelevampia postauksia. Ei ”pinnallisuutta”, kaupallisuutta tai muuta sellaista. Tosi usein, kun postaan jotain muuta kuin hyvinvointivinkkejä tai tällaisia syvällisempiä postauksia, mietin, että apua. Onkohan postaus ihan floppi, mitähän ihmiset ajattelevat musta nyt, voi ei, joku ei tykännyt tästä postauksesta jne… Mutta olen työstänyt pari viikkoa ajatteluani siihen, että teen blogia just niin kuin musta tuntuu hyvältä, mahdolliselta ja sopivalta siinä hetkessä. Te kaikki, jotka näitä mun juttuja luette, olette äärimmäisen tärkeitä, olen kiitollinen teistä ja olette koko jutun suola, mutta silti jatkossa olen päättänyt ajatella, että tämä on kuitenkin ilmainen media, jota ei ole pakko lukea. Ehkä sitten saan ylläpidettyä rentoutta ja tekemisen iloa, joka kuitenkin blogin pariin minut aikoinaan toi. :)

Tänään Hesarissa julkaistiin myös aiheeseenkin liittyvä nettiartikkeli, joka kannattaa lukea. Luin sen vasta äsken, kun olin kirjoittanut tämän ja mietin, että osuipa nyt hyvin: Välitä ainoastaan asioista, joihin voit vaikuttaa ja unohda muiden odotukset: näin toimii maailmalla supersuosioon noussut ”ihmisten konmaritus” Artikkelia lainaten:

”On hienoa, jos ihminen uskaltaa elää oman näköistään elämään, kunhan ei tietoisesti loukkaa toista”, Kaski sanoo.

Haleja ja kivaa viikkoa! ♥
Niin ja olisi kiva kuulla, onko siellä muita kohtalontovereita, jotka tunnistavat itseänsä näistä tunnelukkokuvauksista… :)

Leave a comment

26 kommenttia

  • Leeni

    Ihanaa, että uskalsit tehdä näin rehellisen postauksen. Olen lukenut tuota samaa Tunne lukkosi -kirjaa, ja pohtinut lähiaikoina paljon omia lukkojani ahdistukseenkin asti. Yksi niistä on juurikin tuo vaativuus ja se tuntuu aika-ajoin hyvin kuormittavalta. Omat kokemuksesi tuosta vaativuudesta antoivat näkökulmaa itselleni, ja jollain tavalla oloni helpottui, kun sain uusia konkreettisia neuvoja sen kanssa elämiseen…Kiitos siis sinulle, kun jaoit elämääsi!

    • Vilma Peltonen

      Kiitos Leeni, ihana kun kommentoit! <3 Tosi kiva kuulla, että sait tästä postauksesta jotain irti. :) <3

  • Jenna

    Tosi hyvä ja ajatuksia herättävä postaus. Vaikka tälläisia on aina kiva lukea, ei minusta haittaa vaikka välissä olisikin ns. pinnallisempia postauksia – se tuo blogiin vaihtelua ja monipuolisuutta. Ei siis kannata liikaa stressata siitä, mitä kirjoituksiltasi odotetaan :)

  • Katss

    Tosi mielenkiintoinen postaus, ja voisin sanoa että olen kovin samanlainen tunnelukkojen suhteen kuin sinä!

    Ihania kuvia myös jälleen kerran! Millä kameralla kuvaat? Onko jotain tiettyä näppärän kokoista digijärkkäriä yms mitä voisit suositella? Sun Instagramin uusimpia Adidas juoksukuvia just ihailin ja mietin, et millä ne on kuvattu! 😍

    • Vilma Peltonen

      Kiitos Katss ja pahoittelut, että vastaan vasta nyt! Ihana kommentti! <3 :)

      Kuvaan Canonin 6D:llä. Pikkukameraksi voin suositella Canonin G7x kameraa.... Tosin itse kuvaan sillä lähinnä videoita, koska en huomaa eroa kuvanlaadussa samsungin s9 puhelimeeni verrattuna. :)

      Myös tässä postauksessa (sen sisällä olevine linkkeineen) lisää kameroista ja objektiiveistani:

      http://vilmap.com/2017/12/09/uusi-laajakulmazoomini-sigma-12-24mm-f-4-0-art/

  • Sape

    Tunnistan vahvasti itsessäni juuri nuo samat. Itsekriittisyys on välillä valtavaa, mikään ei riitä hyvästäkään palautteesta huolimatta. Kiitos tästä postauksesta. :)

  • Julia

    Ihana kirjoitus. Kiitos! <3
    Puit sanoiksi juuri niitä asioita, joita olen itsekin viime aikoina pohdiskellut. Kolahti hyvin tämän hetkiseen elämäntilanteeseen ja tuntui hyvältä lukea pohdintaasi sekä näkökulmaasi. Olet mielettömän inspiroiva tyyppi ja olen monta kertaa saanut voimaa sinusta.

    • Vilma Peltonen

      Kiitos ihanista sanoista Julia!! Tuleepa näistä teidän kommenteista hyvä mieli!<3 :)

  • Tiina

    Todella avoin ja rehellinen postaus. Arvostan suuresti pohdintojasi itsestäsi, todella rohkeaa! Pystyn samaistumaan noihin samoihin tunnelukkoihin ja ne estävät itseäni tekemästä tiettyjä juttuja. :/ Herkkänä tyyppinä sitä ottaa kaiken negatiivisen niin raskaasti, mutta toisaalta herkkyys auttaa tunnistamaan omat fiilikset ja työstämään rajoittavia ajatuksia. Kaikkea hyvää ja kiitos tästä! <3

    • Vilma Peltonen

      Kiitos Tiina, kun kommentoit! <3 Täysin samoja tuntemuksia mulla herkkyydestä! :)

  • Hanna

    Ootko koskaan kokenut, että sulla pohjalaisena olisi enemmän suorittamisen mentaliteettiä ja vaativuutta itseä kohtaan? Olen itse savolainen ja vasta lähiaikoina tullut tutuksi muutaman pohjalaisen kanssa. Olen aivan äimistynyt siitä, miten erilaiset elämänkatsomukset voi olla kahdella heimolla.

    Totta kai yksilöissä on eroja, mutta huomaan että pohjalaiset ovat ankarampia itseä ja muita kohtaan, huumoria ei juurikaan ole paitsi todella kuivaa, suorittaminen ja raha ovat todella tärkeitä ja on sellainen voittamisen kulttuuri. En koskaan tajunnut, että savolaiset oikeasti taitavat olla keskimääräistä lupsakampaa sakkia, ennen kuin kohtasin :D

    Varmaan pohjalaisista savolaiset ovat ärsyttävän rentoja, laiskoja ja lörpöttelevät joutavia.. Itselle kyllä taas pohjalainen suoritusmentaliteetti ja tietty ankaruus kasvatuksessa ja kaikessa tekemisessä on ikuisen ihmettely aihe :D

    • Vilma Peltonen

      Haha onpas mielenkiintoista..! En ole koskaan miettinyt tätä, mutta voi hyvin olla perää! :D Pitääpä tarkkailla ympäristöä tämä teoria mielessä. ;)

  • Samaistun hyvin moneen asiaan. Ja varmasti myös moni muukin. Ajatella, kuinka moni täällä pohtii ihan samoja juttuja. :) Silti me aina vähän pelätään ja ollaan varpaillaan. Ehkä pelkäämme juurikin niitä muiden mielipiteitä, vaikka me ollaan täällä jokainen vähän hukassa ja etsitään hyväksyntää. Itseltämme ja myös muilta. :) Hyvä
    postaus ja hienoa pohdintaa asioista. Olet lahjakas kirjoittaja ja kaikki kuvasi ovat kyllä niin täydellisiä aina! Olet huippu :) mukavaa päivää sulle! <3

  • Tiinatuulia

    Tuttuja lukkoja :) Täytyy laittaa tuo kirja lukulistalle ja avata omaa maailmaa taas vähän lisää vaikka kesälomalla!

    • Vilma Peltonen

      Suosittelen kyllä ja tää löytyy myös äänikirjana ainakin bookbeatista. :)

      Kiitos, kun kommentoit!

  • Maria

    Kiitos kivasta postauksesta. <3 Tutulta kuulostaa nuo kaikki ja kaikista eniten hyväksynnän haku ja vaativuus! Mietin kyllä liikaa, mitä muut musta ajattelevat ja jos musta ei pidetä, ja tosiaan saatan silloin jättää oman mielipiteeni sanomatta. Mullakin on tuo kirja, mutta en oo vielä lukenut sitä kovin pitkälle. Testin tosin uteliaana tein jo, ja sain siihen toiseksi tunnelukoksi muistaakseni kaltoinkohtelun. Sen osalta kyllä tunnistan itseni siinä, että en kovin helposti luota uusiin ihmisiin tai avaudu henkilökohtaisista asioista. Oon tietoisesti pyrkinyt kiinnittämään siihen tänä vuonna enemmän huomiota ostettuani Hyvän mielen vuosi -kirjan ja avautumaan enemmän. Ihmissuhteetkin lähenee ihan uudella tavalla, kun uskaltaa antaa jotain itsestään.

    • Vilma Peltonen

      Kiitos Maria, kun kommentoit! Kiva kuulla, että oot pystynyt jotenkin työstämään tuota tietoisesti. :)

  • Taija

    Mulla on taipumusta juuri noihin samoihin. Toki voi olla että jos lukisi kirjaa enemmän niin kuvauksista löytyisi omia piirteitä enemmänkin, mutta otsikkojen perusteella nämä kolme osui minuun. Esim. vapaapäivänä on lista mielessä mitä kotona pitäisi saada aikaan.. aina ei kuitenkaan huvita touhuta ja siivota ja sitten jos huomaakin illalla että koko päivä on mennyt laiskotellessa niin tuntuu että koko päivä on mennyt hukalle kun ei ole saanut mitään (tai tarpeeksi) aikaan.. Ihan hölmöä! Kun pitäisi kääntää ne omat ajatukset niin päin että oli ihanan rento päivä ja keho ja mieli vaati lepoa ja onnistuneesti sitä sille antoi.

  • Heidi

    Ihana tekis, Vilma! Samaistun kyllä noihin kaikkiin kolmeen tunnelukkoon – valitettavasti. Olen kyllä pidemmän aikaa ollut tietoinen noista kaikista, mutta niiden vastustaminen on se vaikein tehtävä. Ainakin itselläni menee todella kausittain kuinka paljon jaksan näitä asioita miettiä. Joskus teen tietoisesti tasan sitä, mitä itse haluan ja joskus taas lähes yhtä tietoisesti vaan teen, mitä muut haluaa, koska se tuntuu helpommalta.

    Todella ajatuksia herättävä postaus. Mielestäni on myös hienoa, että uskallat rohkeasti tuoda esiin myös näitä vaikeampia aiheita. Kannustan silti tekemään juuri sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä, koska se myös näkyy sisällössä. Väkisin väännetty eroaa aina siitä, mikä tulee suoraan omista ajatuksista ja sydämestä :)

    Ihanaa kevään jatkoa, Vilma! <3

  • Sanna

    Ihanan rehellinen ja aito kirjoitus, kiitos! Ja kiitos blogistasi, on ihanaa kun postaat monipuolisesti eri aiheista. Aurinkoa viikonloppuusi!

    • Vilma Peltonen

      Kiitos paljon Sanna, kun kommentoit! Teidän kommentit merkkaa kyllä niin paljon <3 :)