Voimistelutarinani

23.03.2018 /

Vanha voimisteluseurani Seinäjoelta kysyi minua juhlapuhujaksi 90-vuotisjuhliin, mutta valitettavasti olin tuolloin Meksikossa. Kirjoitin kuitenkin voimistelutarinani Seinäjoen voimistelijoiden blogiin vuoden lopussa. Ajattelin nyt jakaa tämän tännekin, muutamia nimikohtia pois jättäen, jos jotain kiinnostaa. Vähän harmittaa, etten vieläkään ole saanut skannattua vanhoja voimistelukuviani koneelle, jotta olisin voinut kuvittaa tämän niillä. :)

***

Aloitin joukkuevoimistelun alle kouluikäisenä. Harrastin montaa muutakin lajia, mutta nopeasti voimistelusta tuli se ykköslaji. Muistan ensimmäisen esityksen uimahalli-urheilutalolla. Meillä oli saparot ja turkoosi puku, jossa oli muutama keltainen tähti. Loppuasentonani oli sivuspagaatti, joka oli jo siihen aikaan lempiliikkeeni. Muistan myös häivähdyksen siitä tunteesta, mikä minulla oli ensimmäisen voimisteluesityksen jälkeen. Jännitys oli vaihtunut innostukseen ja halusin matolle uudestaan.

Voimistelujoukkueesta tuli kuin toinen perheeni. Kokoonpano vaihtui melko usein, oli Pantterililjat, Liljat, Lobeliat ja Triliat, mutta silti tuntui aina, että joukkuetoverit olivat kuin siskoja ja parhaita ystäviä.

Eniten taisin rakastaa joukkuevoimistelussa aina esiintymistä, estetiikkaa ja koreografian tekemistä. Kaikki oheistoiminto pukujen, banderollien, nutturoiden ja glitterien suunnittelusta joukkueiltoihin, oli vähintään yhtä tärkeää kuin kilpaileminen – puhumattakaan loikkatreeneistä tai lattiabaletista. ;)

Iso osa lapsuuteni ja nuoruuteni parhaista muistoista liittyy juuri voimisteluun, leireihin, kisamatkoihin ja tapahtumiin. Vaikka toki kisamenestys, hyvät pisteet, ykköskategoria ja bonukset, kutsut kisakalliolle ja kisat Tartossa olivat siihen aikaan kohokohtia, niin näin jälkikäteen sitä muistelee eniten ihmisiä.

Vietimme myös paljon vapaa-aikaa yhdessä joukkueen kanssa. Yksi kokonainen kesä treenattiin omia vanneohjelmia joukkuetoverini Nannen kanssa aamusta iltaan nurmikolla ja opettelimme myös kisavideolta lähes kaikkien finaaliohjelmien koreografiat ulkoa. Kun valmentajamme Hymy lähti Espanjaan vaihto-oppilaaksi, pidimme joukkueen ja joukkueen äitien kesken laavulla läksiäiset. Seurakunnan kummijoukkueena yksi vuosi oltiin Honkiniemessä viikonloppua viettämässä ja toisena mentiin moottoripyörien kyydissä Kauhajoelle piknikille. Koko joukkue kutsuttiin synttäreille ja pikkujouluihin, vuosia myöhemmin vielä polttareihinkin. Jaoimme yhdessä ilot ja surut. Välillä sitä tuli karvaita pettymyksiäkin. Itselleni esimerkiksi se, kun viikko ennen Nurmon SM-kisoja jalkateräni murtui ja jouduin seuraamaan sivusta.

Lopettaminen oli vaikea päätös, olihan voimistelu ollut puolielämää. Vaakakupissa oli kuitenkin monta tekijää, muun muassa se, että minua oltiin kysytty Helsinkiin mallitoimistoon. 15-vuotiaana siis lopetin voimistelun ja aloin kulkea viikoittain Helsingissä. Meni pitkään ennen kuin katsoin joukkuevoimistelua ollenkaan, koska siitä tuli niin haikea olo, sitä kaipasi elämään. Jopa niitä kaikkien ala-asteiden erittäin tutuiksi tulleita jumppasaleja!

Siinä vaiheessa, en vielä tiennyt, että ei voimisteluni siihen kokonaan jäisi. Se pohja, minkä sain voimistelusta, on ollut tärkeässä roolissa koko urallani. Ensin kymmenen vuoden ammattimallin urallani, sillä iso osa töistäni oli sporttikuvauksia. Seppälän tv-mainoksessa tein voimistelusta tuttuja vartaloliikkeitä ja piruetteja, Sport-lehden kuvauksissa hypin jättitrampoliinilla lähes harppeja ja Saksassa tein siltakaatoja toisensa perään mainoskuvauksissa. Huomasin, että vaikka kuvauksissa ei olisi sillä kertaa kysytty spagaatteja, oli voimistelussa opittu vartalonhallinta ehdoton vahvuuteni ja valttikorttini. Voimistelutaustani on varmasti vaikuttanut myös siihen, että kiinnostuin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Nyt ammattibloggaajana, on tullut postattua esimerkiksi venyttelyvinkkejä, joten lapsuudenharrastuksesta on ollut tässäkin mielessä hyötyä ja iloa.

Nykyään jooga on rakas harrastukseni, mutta en tiedä olisinko innostunut siitä samalla tavalla, ilman voimistelutaustaani?! Tai välillä, mietin, onko juuri nuorena aloitettu kilpaurheiluharrastus se, joka on opettanut käytännössä tavoitteiden asettamisen tärkeyttä? Sitä, että menestys ei tule ilmaiseksi, vaan kovalla työllä ja harjoittelulla, kuka tahansa voi kehittyä ja saavuttaa unelmia ja onnistumisen tunteita.

Joskus harjoituksiin meneminen tuntui mälsältä tai kesällä kotitreenien tekeminen turhauttavalta. Taisin sanoa useammankin kerran äidilleni, jonkun tosi rankan treenin jälkeen, että nyt haluan lopettaa. Onneksi en lopettanut. Nykypäivänä olen hyvin, hyvin kiitollinen siitä, että äitini tajusi viedä minut Kivistön yläasteelle ”testeihin”, ennenkö itse edes tajusin koko lajin olemassa oloa. Olen kiitollinen, että vanhempani olivat niin mukana harrastuksessani, kuskasivat minua Hyllykalliolta Seinäjoelle harkkoihin monta kertaa viikossa. Milloin ompelivat pukuun paljetteja yömyöhään tai tekivät eväitä kisamatkoille. Olen kiitollinen kaikille valmentajilleni. Jälkikäteen olen miettinyt myös sitä, miten uskomattoman paljon panosta ja aikaa te laitoitte meihin, kiitos! Ja tietysti kaikki joukkuetoverit, kiitos kaikista rakkaista muistoista ja jaetuista kokemuksista! Haluan myös kiittää Seinäjoen Voimistelijoita. Parempaa seuraa ja harrastuspaikkaa en olisi voinut kuvitella. :)

(Kuvat on otettu yhdessä ajastimella Kriseldan kanssa. ♥)

Leave a comment

6 kommenttia

  • Nina

    Ihana ois nähdä sun vanhoja voimistelukuvia :-) Miten muuten voisi alkaa opetella käsilläseisontaa? Mitkä lihakset siinä on käytössä? Päälläseisonta onnistuu, mutta käsilläseisonta tuntuu kaukaiselta haaveelta:) Ps. Ois upeeta jos tekisit esim youtubeen ihan selostetun jooga/venyttelyvideon! Eli ei nopeutettua vaan sellaisen jossa vois tehdä mukana:)

    • Vilma Peltonen

      Kiitos Nina, kun kommentoit! :) Ehkä joskus postaan noita vanhoja kuvia. ;) Voisin kyllä koota yhteen vinkit käsilläseisontaan asap! <3 Kiitos postaustoiveesta. :) Pidän myös tuon videotoiveen mielessä <3

  • Jenni

    Ihana teksti ! Kylmiä väriä meni, sillä niin samat tunteet ja tapahtumat ovat mielessä. ’Tunteella Lobeliat’ on hienoin näkemäni banderolli ;)
    Kiitos voimisteluvuosista ihana Vilma!
    <3: Jenni

  • Vau nää kuvat Kriseldan kanssa on upeita! Ja aivan ihana postaus, tykkään niin paljon tällaisista henkilökohtaisista throwback-henkisistä kirjoituksista. :) Ihanaa viikonloppua, Vilma!

    http://www.tyhjaajatus.com