Puhdistuskuurin jälkeen
Tämä on viimeinen detox-aiheinen postaukseni ja tämän jälkeen siirrytään jouluherkkuihin! 😉
PÄIVÄ 6
Tänään on viimeinen päivä detoxia ja ei tunnu missään. Tarkoitan, että tänään en edes huomaa olevani puhdistuskuurilla. Ehkä kuuriin kannattaakin valita mahdollisimman kiireinen aika, niin ei ehdi ajatella, tuntea tai himoita. Olen kyllä iloinen, että huomenna saan syödä normaalisti, mutta tavallaan voisihan tätä jatkaakin. Siinä nyt ei vain ole järkeä, mutta kyllä tämä päivä on taas huomattavasti edeltäjiään helpompi. Kai kroppa alkaa tottua.
Kirjoitin aikaisemmin, ettei puhdistusoireita näy esimerkiksi ihossani, mutta edellisenä iltana ihooni on puskenut pieniä epäpuhtauksia. Luulen, että nämä johtuvat nimenomaan siitä, että kuona-aineet ovat lähteneet liikkeelle ja koko kroppa haluaa myrkyt ulos. Ihoni on ollut nimittäin jo muutaman kuukauden todella tasalaatuisessa, hyvässä kunnossa… Eli ehkä tämä siis tehoaa. 😉 Ainakin iho tuntuu kuulaammalta. Kävin myös salilla tänään, joten urheillut olen läpi detoxin, tosin asteen kevyemmin.
ENSIMMÄINEN PÄIVÄ KUURIN JÄLKEEN
Ainakin olo on kevyt ja raikas. Ihanaa kun iltaisinkin vatsa on litteä, eikä turvonnut ilmapallo. Mielitekoja ei tänään ole ollut yhtään, vaikka saisin syödä ihan mitä vain. Olin niin onnessani aamulla kananmunistani ja lounaalla katkarapusalaatista, etten muuta kaivannut. Illalla kävin kuitenkin ystäväni kanssa kahvilla ja ostin porkkanakakkupalan. Myöhemmin hain vielä joulukuun suurinta herkkuani, Kouvolan lakritsia. Mutta kahvia ei ole tehnyt mieli yhtään… Se jo kertoo minulle jotain puhdistumisesta, että tällä hetkellä tekee mieli enemmän vihreää teetä kuin maitokahvia. Minä, lähes kahviaddikti, olen unohtanut viikossa kahvin.
Joku lukijoista kyselikin siitä, mitä mieltä olen kirjoituksista, jotka kyseenalaistavat puhdistuskuurien toimivuuden. En ole mitään mieltä. Toki kyseenalaistan detoxeja, mutta koska minulla ei ole suuria odotuksia kaikki on plussaa. Oma olo kertoo toimiiko tämä vai ei. Tärkempää on, ettei siitä ole haittaa ja tämän tyyppisestä detoxista ei ainakaan ole. Jos vuodesta kuusi päivää juon ruokani, jää minulle silti 359 päivää syödä, mitä mieli tekee.
Minulle riittää tulokseksi, ettei mielitekoja ole ja pienemmät annoskoot tyydyttävät. Sitä paitsi voin olla tyytyväinen itseeni, että pysyin päätöksessäni ja totesin, että elämässäni on aika paljon sisältöä ilman että ruoka on yksi niistä. Osaan taas arvostaa aterioitani, enkä usko että hetkeen hotkin ruokaani. Tosin eiköhän tämä tasapaino ole tiessään joulupyhien jälkeen. Tällä viikolla blogiin tulee vielä yksi suosikkijoulureseptini. 😉
6 Comments
Lovely pics!
Fashion latte with vanilla
Hei! oletko muuten kokeillut aloe vera mehua? olen kuullut että silläkin olisi joitain puhdistavia vaikutuksia ja muitakin (mm. suoliston terveys ja iho…)
Olen kokeilut ja joskus kauan sitten aiheesta kirjoittanutkin. 🙂 http://www.lily.fi/blogit/vilmap/luonnon-ihmelaake-aloe-vera
Moi! Olen itse miettinyt tosi pitkään puhdistuskuurin aloittamista, mutta en ole keksinyt miten korvaan ateriat tilanteissa, joissa olen koko päivän yliopistolla tms. tai välipalat kun en ole kotona. Toki smoothien voi ottaa mukaan, mutta eipä se taida säilyä koko päviää laukussa. Luulen etten hedelmilläkään pärjäisi kokonaista päivää. Olisi mukava kuulla, miten ratkaisit tämän ongelman? 🙂
Moikka! 🙂 Hyvä kysymys. Itse pyörin nyt keksustassa niin paljon puhdistuskuurin aikana, että ostin juomat mm. PÜRista, Ruohonjuuresta ja Sis. & deli:stä. Toki näin puhdistuskuuri ei ole halvimmasta päästä, mutta itse olin nyt valmis maksamaan siitä, että ei tarvinnut liikaa miettiä ja organisoida syömisiä, koska päivät olivat niin kiireisiä. Lisäkisi ajattelin, että ne ylimääräiset eurot olivat hinta siitä, että kroppani voi paremmin. 😉
Mutta smoothiet kyllä säilyvät joitain tunteja laukussa ja usein saatankin tehdä aamulla ison satsin smoothieta ja pakata osan evääksi lounaaksi tai välipalaksi. Lisäksi voi ostaa valmiita porkkana- ja vihannesmehuja. Sinulle sopisi ehkä puhdistuskuuri, joka sallisi myös tietyt kiinteät ruuat. Lempeä kuuri voi kestää 10 päivää, mutta silloin voit juuri syödä pähkinöitä, hedelmiä, puhdasta lihaa jne.. Avokado ja pähkinät ovat ainakin kätevä ja täyttävä eväs. Avokadon voi vain halkaista ja lusikoida suoraan hedelmästä. Ripaus suolaa tekee siitä entistä parempaa!
Kiitos vastauksesta! Tästä on paljon hyötyä! 🙂