Minä & Lukeminen

17

Thoughts

13.10.2014

Minua pyydettiin kirjoittamaan Äidinkielen opettajain liiton VIRKE-lehteen siitä, mitä lukeminen minulle merkitsee. Lehdessä eri alojen edustajat kertovat, miten muun muassa lukeminen vaikuttaa työhön jota tekee. Edellisessä numerossa suhteestaan lukemiseen kertoi Olavi Uusivirta. Pidän juttusarjan ideasta, koska tarkoitus on kannustaa nuoria lukemaan. Kirjoitin siis mielelläni pätkän ajatuksistani. Ajattelin jakaa tänne nyt alkuperäistä pohdintaani, josta sitten tiivistin editoitavaksi itse jutun.

lukeminen

Lukeminen on ollut minulle aina rakas harrastus, mutta varsinaisena lukutoukkana en itseäni sanan perinteisessä mielessä pidä. En lue romaania viikossa, tai kymmentä kuukaudessa. Silti käytän suuren osan päivästäni lukien.

Opiskelen jatkuvasti jotain. Tällä hetkellä opiskelen Helsingin yliopistossa teoreettista filosofiaa ja sosiologiaa, mutta taustalla on oppikirjoja yliopisto-opintojeni ulkopuolelta niin teollisesta muotoilusta, viestinnästä, ravintotieteestä, valokuvauksesta kuin kuvankäsittelystäkin. Lukemistani on paljon määrittänyt se, mitä milloinkin olen halunnut oppia tai ymmärtää, tai mitä kursseja minulla on tentittävänä ollut. Monille on vaikea tietää lukion jälkeen, mitä haluaa opiskella. Myös minulla kesti aikaa löytää oma juttuni, mutta vain kokeilemalla tietää ja mitä enemmän lukee, sitä enemmän tietää.

En koskaan tunne aikaani pitkäksi, koska minulla on aina luettavaa laukussa mukana. Luen paljon eri alojen lehtiä, jotta tietäisin, mistä puhutaan. Aikakaus- ja sanomalehtien lisäksi rakastan lukea tuoteselosteita, keittokirjoja, tiedotelehtisiä, sitaatteja, aforismeja, runoja ja kolumneja. Ja tietysti luen erilaisia tietokirjoja, oppikirjoja ja romaaneja. Blogeja selaan päivittäin kymmeniä. Luen inspiroituakseni, aktivoituakseni, oppiakseni, kehittääkseni itseäni sekä motivoidakseni itseä johonkin asiaan.

Luen toki myös puhtaasti viihteen takia. Pidän kirjailijoista, jotka tuovat asiat näkyviin uudesta näkökulmasta tai toisin sanoin sanottuna. Riikka Pulkkisen ja Katherine Pancolin romaanit ovat muun muassa tällaisia ja kuuluvat suosikkeihini. Myös Anna Cavalda on taitava tuomaan esille samaistuttavaa arkipäivää ja hämmästyttävän tarkkanäköisesti luotuja henkilöhahmoja. Saan heidän kirjoistaan yksittäisistä lauseistakin ajateltavaa.

IMG_2791 copy
Olen myös suuri fantasiakirjallisuuden ystävä ja ihailen valtavasti muun muassa Tolkienin ja J.K.Rowlingin luovuutta. On vaikea käsittää, että joku on pystynyt luomaan, niin täyden ja kaikenkattavan todellisuuden tyhjästä, oman mielikuvituksensa avulla. Fiktiiviset tarinat ovat minulle todisteita ihmisen ajattelemisentaidon hienoudesta ja mahdollisuuksista.

Parhaimmillaan hyvä kirja antaa niin paljon, että kokemukseen haluaa palata yhä uudestaan ja uudestaan. Tai ehkä se jättää huomaamatta ajatteluun jäljen. Tällaisia kaunokirjallisia teoksia ovat itselleni muun muassa naisten asemaa ja vierasta kulttuuria avanneet tarinat: Prinsessa, Puolikas keltaista aurinkoa sekä Tuhat loistavaa aurinkoa. Jotkut taas opettavat elämästä rivien välistä, kuten Paulo Coelhot, Piin elämä ja Pikku Prinssi.

Arvostan kirjallisuusihmisiä, mutta itse luen usein bestsellereitä ja otan vastaan muiden suosituksia, olematta itse kokeilija. Olen lukenut koulussa tunnollisesti Tsehowista Aleksis Kiveen ja joskus toivoisin, että minulla olisi aikaa yhä lukea klassikoita, koska nykykielenkäytöstä poikkeavan tekstin luku on kehittävää ja aivoja haastavaa. On myös mielenkiintoista ajatella, miksi jostain kaunokirjallisuuden teoksesta on tullut klassikko ja mitä se ajastaan viestittää. Mielestäni tärkeintä on kuitenkin antaa mahdollisuus löytää itselleen sopiva kirjallisuudenlajin. Lukea ennakkoluulottomasti ja olla luovuttamatta heti.

luku

Lukeminen lisää itsetuntemusta

Yksi genre, mitä luen melko paljon on niin sanottu ”selfhelp-kirjallisuus” ja erilaiset bisneskirjat. Erityisiä suosikkejani ovat Dale Carnegien ja Brian Tracyn kirjat. Myös Rakkauden kieli ja Onnellisuusprojekti ovat jääneet syvästi mieleeni. Luen siis kirjoja, jotka käsittelevät jollain tasoilla henkistä kasvua, oman potentiaalinsa löytämistä, ajan hyvin käyttämistä ja ihmissuhteita. Kaikkein eniten luen hyvinvointiin, terveyteen, ravintoon ja liikuntaan liittyviä kirjoja.

Kehittymiseen ja muutoksiin tarvitaan paljon muutakin kuin kirja, mutta kirjat auttavat tiedostamaan ja tuomaan itsestään selvää näkyväksi. Niiden avulla on helppo tehdä oivalluksia ja ne avartavat mieltä ymmärtämään muita paremmin. Itse ajattelen, että on rikkaus, että voin lukea erilaisissa tilanteissa, erilaisten ihmisten ajatuksia ja oppia minua viisaammilta tai kokeneemmilta asioita. Kaikkea ei tarvitse tehdä silloin itse, vaan voi päästä käsiksi asioihin, jotka muuten jäisivät elämän harmaalle alueelle. Siten lukeminen kypsyttää ja antaa eväitä opiskeluun ja töihin yli oppiainerajojen.

Kaikkeen ei ole aikaa, mutta minä en ole esimerkiksi vuosiin katsonut televisiota juuri ollenkaan, vaan olen käyttänyt senkin ajan mieluummin lukemiseen. Kyse on myös priorisoimisesta. Olen varma, että lukeminen on aina investointia tulevaan. Ihminen harvoin keksii mitään täysin uutta nykymaailmaan, mutta kaikesta mihin itseään on altistanut, voi yhdistelemällä löytää uusia ratkaisuja ja näkökulmia. Luen itse myös paljon esimerkiksi blogeja senkin takia, että tiedän, missä alalla mennään, mistä puhutaan. Haluan pysyä aallon harjalla, mutta en kopioida jo olemassa olevaa. Internettiin asiat tulevat lähes reaaliajassa ja ympäri maailmaa, siitä nautin. Lukeminen on työssäni ehdotonta, koska se on merkittävin keino saada ajankohtaista tietoa ja pysyä maailmanmenosta perillä.

IMG_2797 copy

Luen siis paljon ja eri tavoilla: alleviivaten, silmäillen, nauraen, etsien, vaikuttuen, rentoutuen. Kirja voi olla minulle lohdutus, pakokeino, pelastaja, suunnannäyttäjä, inspiraationlähde, innoittaja, ymmärryksen antaja.
Kirja ei ole vain kirjoittajan luoma, vaan myös lukijan tulkitsema. Se näyttäytyy jokaiselle erilaisena omien viitekehysten läpi. Se siinä mielestäni hienoa onkin, että meille on annettu tämä mahdollisuus muihin maailmoihin. Kirjat ovat mahdollisuuksia täynnä. Niitä on valtavasti erilaisia ja jokaisella on kirjasto käytettävissä. On jokaisen valinta, haluaako kirjat rikastuttamaan elämää vai ei ja mitä lukemastaan haluaa löytää. Minä olen löytänyt kirjallisuuden avulla itseäni.

luku2 aboutsivu