Miksi olen onnellinen?
Luin äsken Eeva Kolun postauksen kotiinpaluusta. Siitä, miltä tuntuu palata arkeen kahden viikon pyhiinvaellusmatkan, 330 yksin kävellyn kilometrin ja todellisen nollauksen jälkeen. Se sai ajatukseni niin juoksemaan, että päätin kirjoittaa heti ajatuksiani ylös spontaaniksi postaukseksi.
Lainaan tähän yhden Eevan postauksen pätkän, joka tuntuu hyvin tutulta:
”Vaikka olen palannut kaupunkiin ja arkeen, minun ei ole pakko palata siihen kollektiiviseen pelkoon, sähläykseen ja päättömänä säntäilyyn, joka helposti nielaisee mukanaan, jos ei ole tarkkana. Jos ymmärsin caminolla, mikä on oikeasti tärkeää, ehkä muistan sen täälläkin. Jos osasin siellä luottaa ja luopua kontrollista, ehkä osaan täälläkin.”
Elämässä ei aina osaa olla onnellinen, vaikka kaikki olisi periaatteessa hyvin. Kaikella tarkoitan perusasioita. En usko, että on mahdollista saavuttaa 100% tyytyväisyys kuin asenteella, sillä aina on jotain mikä voisi olla paremmin. Mutta, jos 90% asioista on hyvin, miksi keskittyä loppuun kymmeneen?! Onnellisuus on mystinen olotila ( ja toisaalta ei taas ollenkaan), mutta siihen voi tuntua vaikealta vaikuttaa sisältäpäin. Ympäristössämme tapahtuu niin paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa… Sanoin silti, että enemmän on niitä joihin voi vaikuttaa.
Itse voin todeta olevani juuri nyt hyvin onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan elämässäni. Miten tähän tultiin, kysyin tänään itseltäni, koska aina ei ole itsestään selvää erotella ja selittää, miksi tuntuu onnettomalta tai onnelliselta.
Olen ollut koko aikuisiän jotenkin riippuvainen pidemmistä ulkomaanmatkoista. Täytettyäni 18 vuotta olen joka ikinen vuosi lähtenyt edes kuukaudeksi ihan toiseen maailmaan, yleensä monta kertaa vuodessa tai pidempiaikaisesti. Keräämään voimia, pysähtymään, ajattelemaan, olemaan läsnä. Arki vie nimittäin minut helposti mukanaan suorittamaan, elämään ”sitten kuin elämää”, huolehtimaan, murehtimaan, stressaamaan. Nuo matkat ovat aina mullistaneet elämääni.
Jossain vaiheessa Englantiin muutettua tuntui välillä yksinäiseltä, mutta ei enää pitkään aikaan. Sen sijaan välillä minusta on tuntunut siltä, että pitäisi olla Helsingissä, jotta voisin osallistua kaikkiin tapahtumiin, yhteistöihin, tilaisuuksiin, tapaamisiin ja kekkereihin. Bloggaajana niitä olisi vaikka joka päivä, mutta harvemmin enää niitäkään kaipaan. Uskon, että juuri luopuminen on tehnyt minulle hyvää. Arkeni on hitaampaa, tilavampaa, spontaanimpaa. Englannissa jollain tasolla downshiftaan.. elän leppoisammin ja kohtuullisemmin. Suurin osa tavaroistani on varastossa yhä Suomessa, joten siinäkin mielessä elän pelkistetymmin. Stressaan selkeästi vähemmän, nukun paremmin. Elämäni on jollain tasolla yksinkertaisempaa, jollain mittapuulla vaatimattomampaa.
Snapchatin käyttö on esimerkiksi jäänyt minulla lähes kokonaan ja yksi syy on, että koen elämäni olevan niin tylsää ulospäin, ei siinä tapahdu mitään erikoista. Englannissa päiväni ovat usein samantyylisiä ja tavallisia. Mutta rakastan niitä!! Ne sisältävät lempiasioitani. Ajan viettoa maailman ihanimman poikaystävän kanssa, juuri sen kanssa, joka on lisäksi myös paras kaverini ja sielunkumppanini. Jonka kanssa on paljon asioita, joita teemme mielellämme yhdessä ja jonka kanssa ei tarvitse mitään ja on kaikki. Skypepuheluita ja whats up -viestejä ystävieni ja perheen kesken. Ruuanlaittoa, yhdessä syötyjä aterioita, urheilua ja ulkoilua, kävelyä joka paikkaan, kirjoittamista, valokuvaamista, töiden tekoa ja lukemista. Siinäpä se melkein. Mutta on myös aikaa ottaa uusista asioista selvää ja innostua. Tuntuu, että joka viikko on joku uusi asia, mistä olen fiiliksissäni. 🙂
Nyt kun lähden Suomeen huomenna, on minulla vajaan viikon aikana taas perustöiden lisäksi kolmet kuvaukset, blogigaala, monta palaveria, tavaroiden hakua, pressitilaisuuksia, ystävien tapaamisia jne. Nautin siitäkin ja olen tosi iloinen viikosta, mutta jos asuisin Suomessa elämäni olisi kiireistä ja tapahtumarikasta koko ajan. Väsyisin. Lähtisin aamulla seitsemältä ulos ovesta ja tulisin kotiin kymmeneltä illalla. Ellen tekisi asialle jotain. Todennäköisesti en tekisi, vaan alkaisin suunnitella seuraavaa pidempää ulkomaan matkaa ja arjestani pois hyppäämistä, pakenemista.
Arjen keskellä pitää muistuttaa välillä itseään, että kaikkea ei ehdi, pitää osata sanoa ei, karsia ja kuunnella fiiliksiä. Viime vuosina olen viettänyt paljon aikaa Italiassa. Siinä elämänrytmissä ja temmossa meillä suomalaisilla opittavaa. Tämän postauksen pointti oli kai, että ihminen ei ole kone ja tarvitsee myös leppoista aikaa. Itse olen juuri nyt niin onnellinen, koska elämässäni on vähemmän energiaa vieviä asioita ja enemmän iloa tuottavia asioita. Silloin jaksaa olla positiivinen ja läsnä. Ja pitää sen asenteen hyvänä, millä on kuitenkin onnellisuuden kanssa aika paljon tekemistä. 🙂
Olisi hauska kuulla teidän ajatuksia aiheesta, oletteko samoilla linjoilla vai ihan eri mieltä?
Kuvat ovat eilisillalta lähipuistosta.
14 Comments
voi vitsi Vilma! Mä odotan kovasti että tavataan <3
Hih, samat sanat!!! 🙂 <3
Juuri kirjoitin itsekin blogiini tästä aiheesta, ja nimenomaan siitä, kuinka sitä ei jaksa – eikä tarvitsekaan jaksaa – olla koko ajan menossa. On niin tärkeää, että on myös sitä aikaa kun voi vaan olla ja tehdä asioita just niin kauan ja just niin paljon tai vähän kuin haluaa. Ihana teksti Vilma, paljon hyviä ajatuksia:) tervetuloa Suomeen!
Kiitos Laura <3 Mikä sun blogin linkki on, olisi hauska käydä lukemassa?!:) Kivaa lauantai-iltaa, kiva kun kommentoit!:)
Minä olen kyllä samoilla linjoilla, vaikka opettelen vielä downshiftaamaan – kohta on vuosi vierähtänyt uudessa kotikaupungissa, ja olen itseasiassa arjessa onnellisempi kuin koskaan, kun saamme poikaystäväni kanssa asua saman katon alla ensimmäistä kertaa 7-vuotisen suhteemme aikana. Myös suhde materiaan on muuttunut, sillä en ole edes kaivannut täällä muuttolaatikkojeni sisältöä, joista suurin osa on vanhempieni luona purkamatta.
On ihana huomata olevansa onnellinen ja tyytyvänsä vähempään, vaikka elämässä on kuitenkin myös huolia – onneksi olen herännyt oppimaan ja harjoittelemaan tätä taitoa entisen suorittaja-perfektionisti-asenteen sijaan. 🙂
Ihana teksti Vilma! Kävin lukemassa tuon Eevankin tekstin ja juuri tuo kohta, jonka lainasit tähän, kosketti muakin. Kollektiivinen pelko ja sähläys ja ajatus siitä, ettei siihen ole pakko osallistua. Niimpä!
Ihanaa sunnuntain jatkoa sinne!
Ps. Harmi, ettei enää pysty jättämään oman blogin osoitetta tavallaan linkiksi nimimerkin taakse. Tuntuu vähän hassulta ”mainostamiselta” kirjoittaa oman blogin nimi näkyviin, mutta toisaalta sitten taas haluan kommentoida tunnistettavasti. Muuten tykkään kyllä tästä uudesta ulkoasusta! 🙂
Ihana postaus. Siitä huokuu erityisesti kaksi tunnetta: tyytyväisyys ja tasapaino. Eivätkö ne ole ihan äärettömän tärkeitä asioita nimenomaan onnellisuutta ajatellen?
Oma arkeni täällä Helsingissä on aika pitkälti juuri sellaista ”aamulla ani varhain liikenteeseen, illalla kotiin”. Usein pohdin jotain etenemisaskelta kaipaamaani rauhallisempaan ja tasapainoisempaan arkeen. Toistaiseksi se ei tunnu olevan mahdollista/ajankohtaista.
Ristiriitaista, että ajattelen toisaalta nimenomaan olevani vapaa, riippumaton, tekemään mitä tykkään kun ei esim ole lapsia. Silti huomaan että arki pyrkii usein hallitsemaan mua enkä mä sitä :O !
Mahtavaa että sä osaat ajatella ja kokea elämäsi noin. Vaikka ystävät ovat ehkä kaukana (tosin olemassa), nautit rauhallisesta arjesta rutiineineen ja iloitsee silminnähden mitä sulla on <3
Siitä koostuu iso osa onnea!
Jotenkin täällä hektisen arjen keskellä sait mut ajattelemaan taas sitä, että toivottavasti saan itsekin joskus rauhallisemman, yksinkertaisemmat arjen.
Ihana postaus, myös Eeva Kolun kirjoitus oli aika pysähdyttävä <3 Itseasiassa tämä postaus sai ajatukseni liikkeelle siinä määrin, että oli pakko heti eilen illalla luettuani alkaa raapustamaan omia ajatuksia omasta arjestani ylös ja tänään julkaisinkin pienen postauksen tähän liittyen 🙂
http://takeabreathblog.blogspot.fi/
Kommentoinkin jo sun blogiin, mutta ihana postaus!! 😉 🙂
Olipa hyvä teksti! <3 Jos jotain tällä hetkellä saisin toivoa omaan elämääni, niin se olisi juuri tuota rauhallisuutta ja siihen tyytyväisyyttä. Muutin reilu kuukausi sitten suoraan lukiosta opiskelemaan ulkomaille ja alku on ollut raskasta, kun yhtäkkiä opiskelu on englanniksi ja kaikki asiat joutuu hoitamaan joko sillä tai paikallisella kielellä. Tällä hetkellä en tiedä miten elämään saisi tuota rauhallisuutta, kun tuntuu että opiskeluissa on niin paljon tekemistä ja sen päälle pitäisi vielä yrittää treenata ja nimenomaan pitää omasta hyvinvoinnista huolta. Päälle vielä painaa ikävä Suomessa asuvaa poikaystävää kohtaan. Joten juurikin meinaa unohtua hyvin usein tyytyväisyys omaan elämään, vaikka tiedostaa että on tavattoman onnekas kun saa kokea rakkautta ja koska on muun muassa uskaltanut lähteä toiseen maahan yksin. Kiitos viisaasta tekstistä ja ihanaa syksyä! 🙂
Kiitos kaima. 🙂 Ihana kommentti ja tsemppiä paljon uuteen asuinpaikkaan! Alku vie aina muutenkin jotenkin niin energiaa, kun kaikki on uutta ja perus käytännön asioiden selvittelyyn ja rutiinittomuuteen menee aikaa. Mutta kuten sanoit, se muistutus kuinka onnekas on, auttaa kiireessäkin. 🙂
Heippa! Aivan ihana kirjoitus, ja niin totta. Olin aiemmin kai myös samantyylisesti nin hektistä elämää viettävä, että ulkomailla olo oli sitten aina se hengähdystauko. Vaikka tuntui että otti arjesta kaiken irti ja eli täysiä superonnellista elämää, niin jälkeenpäin sitä huomaa, että se tasapaino oli ehkä hukassa. Nyt olen asunut kaksi vuotta poikaystäväni kanssa Australiassa 1,5 vuoten etäsuhteilun jälkeen, ja tuntuu niin ihanalta viettää tätä ”tylsää” ihanaa arkea. Tavallaan tässä ei ole mitään erikoista, eikä täällä tapahdu paljoa, mutta yleinen ilmapiiri on sellainen, että osaan nauttia pienistäkin asioista. Toinen suuri ero minkä olen huomanut Australian ja Suomen välillä on se, että täällä toki arvostetaan työntekoa ja ihmiset haluavat tehdä mielekkäitä hommia, mutta ihmisiä ei määritellä työpaikan perusteella samalla lailla kuin Suomessa. Täällä työpaikka on osa elämää, ja siellä käydään, ja siitä myös nautitaan silloin kun ollaan siellä, mutta se ei ns. vaani joka päivä. Ihmiset osaavat arkenakin olla rennosti ja viettää illanistujaisia keskellä viikkoa ilman että stressattaisiin koko ajan töistä. Tämä on tosiaan opettanut minulle siitä, miten tärkeää on elää sitä ”tylsää” ihanaa elämää joka päivä, koska jos vain elää viikonlopuille tai lomille, ei elämässä ole hirveästi enää mitään mikä inspiroi, ja se johtaa luonnollisestikin siihen, että arki on kamalaa, stressaavaa, ei ole aikaa yms… Siihen ajattelutapaan on mielestäni jotenkin helppo joutua Suomessa, kun elämä on niin suorituskeskeistä. Long story shor, ihana huomata että sinäkin olet löytänyt tasapainon, missä sinula on edelleen mukana inspiroiva työsi.
Osuit mielestäni naulankantaan, onnellisuus on hyvin pitkälti kiinni juuri tuosta tasapainosta asioiden välillä. Pitää olla enemmän asioita, jotka tuottavat iloa kuin asioita, jotka vievät voimavaroja. Ihminen ei todellakaan ole ikiliikkuja vaan tarvitsee välillä akkujen latautumista. Onnellinen on hän, joka ei joudu pakenemaan omaa elämäänsä voidakseen tehdä näin. Kivaa viikkoa!
P.S. Kyselit meidän lukijoiden blogiosoitteita jossakin postauksessasi. Tässä on omani: http://entajosalkaisit.blogspot.fi/
Heissan! Nappiajatuksia! Mulla on ihan samanlaisia kokemuksia. Paahdoin pää kolmantena jalkana vuosia, viime vuonna asuin ulkomailla ja tajusin, miten järjetön rytmi mulla on ollu Suomen elämässä ja rauhoituin. Olen nyt onnellisempi, kun ympärillä ei ole kolmeakymmentä projektia yhtä aikaa päällä ja olen itse levollisempi. Sanoisinkin, että levollisuus on yksi avain onneen.
Suomeen palaamisen jälkeen on ollut taas vauhtia riittämiin, mutta eilen nautiskelin siitä, että päätin kieltäytyä parista jutusta ja sain viettää vapaapäivää. Koska aina ei pidä sanoa kyllä, vaikka usein niin teenkin. Tein eilen kaikkia ihan perusjuttuja kuten kävin kaupassa – mutta rauhassa. Niin ihania perusjuttuja arkena, kun saa hengähtää ja on sellainen hallinnan tunne, kun stressi ja kiire ei nakuta koko ajan otsalohkoa. Kun vaan tajuaisi useammin, että ei aina tarvitse suorittaa kaikkea kerralla ja paljon, kaikesta nauttii enemmän, kun saa tehdä ne pari asiaa ihan täysillä eikä kymmentä asiaa kiireessä.