Luonnon Voima
Nautin luonnosta täällä Italiassa päivittäin. Kun ruoho kutittaa polvitaipeessa ja aurinko lämmittää ihoa, tunnen, että kaikki järjestyy… Tunnen, kuinka hengitys siirtyy rinnasta vatsaan asti ja olo kevenee. Tunnen, että kaiken kuulukin olla näin.
Usein haukka tai kaksi liitää yläpuolella… ihmettelen aina niiden valtavia siipiä! Välillä kotipihassa käy muitakin harvinaisempia eläinystäviä, kuten kuvien camosciot. Viime viikolla myös käärme. Täällä luonto on läsnä sisälläkin, kovakuoriaisina lattialla ja ukkosen jyrähtelyinä katossa. Ja joka päivä, kun tulen kotiin ja katson vuorelta kaupungin yli toiselle vuorelle, mietin että rakastan näitä eläimiä ja kasveja, vuorien jylhiä muotoja ja illalla esiin tulevia tähtiä.
Vaikka ”kaupunki-ihminen” monessa mielessä olenkin, niin vasta pääkaupungista pois muutettuni huomasin erkaantuneeni jollain tapaa metsän tuoksusta. Olen tajunnut, miten betonit ja bitit, buranat ja baari-illat vieraannuttavat ympäristöstä… Luonnonsuojelusta tulee kaukaista ja kotiloista kummajaisia. Etäännymme ajatuksesta, että minä pidän luonnosta huolta – ja se pitää minusta. Sitä paitsi ennen pelkäsin ja inhosin ötököitä ja myyriä… Täällä sisiliskojakin on terasilla aina tusina. Ei ole yksinäistä koskaan! 😉
Eilen herättyäni lähdin juoksemaan metsään. Polkua pitkin, puron yli, niityn halki… vuorta ylös ja alas. Luonnossa oleminen on minulle eräänlaista meditaatiota, koska luonnossa helpommin hidastan. Kuuntelen heinäsirkkoja, lintuja, kaukaa kantautuvia kirkonkelloja… olen hetkessä ja aika kadottaa merkitystään. Meditaatiosta on toivottu postauksia, joten tulossa postaus esimerkiksi oikein hengittämisestä. Mutta ensin halusin kirjoittaa luonnosta.
Luonnosta kaikki on saanut alkunsa ja luontoon kaikki lopulta päätyy. En ymmärrä, miten vähän sitä nykyään toisinaan kunnioitetaan. Onneksi virta voimistuu myös toiseen suuntaan. Ymmärretään, että luonto parantaa. Ilman luontoa ei ole mitään.
Kirjoitan tätäkin postausta ulkona, sillä tahdon ottaa suosivista säistä, valosta ja raittiista ilmasta kaiken mahdollisen irti. Haluankin tällä postauksella muistuttaa, että menkää ulos luontoon vaikka vuodenaika muuttuisi pimeämmäksi ja kylmemmäksi. ♥
Avaa ikkunat ja täytä tila tuulella. Hengitä raitista ilmaa, riisu pitkähihainen ja anna ilman tuntua iholla. Astu ulos, istu ja kuuntele. Kuuntele, kuinka luonto kertoo kertomuksiaan. Anna ympäröivän täyttää sinut ja tulla lähelle. Niin lähelle, että tunnet olevasi yhtä ja samaa. Osa luontoa, niin kuin aina on ollut.
12 Comments
Näyttää niin ihanalta paikalta! Kun asuin Pariisissa, niin yksi asia mitä kaipasin kovasti oli juurikin luonto, vaikken nyt mikään eräjorma olekaan 😉 Nyt täällä Orléansissa luonto on paljon lähempänä, mikä on mielestäni ihana asia ja kaupungin yksi parhaita puolia!
http://www.style-plaza.com/
Kiitos Anna Sofia, kiva kun kommentoit! Ja kiva, että siellä on luonto lähempänä, vaikka Pariisikin on kyllä tietty aika ihana.. 😉 <3
Olen ihan samaa mieltä! Heti kun on luonnossa ja poissa kaupungin hälinästä sitä huomaa rauhoittuvansa. Yhtäkkiä se levoton olo on kadonnut ja tuntuu kuin vain haluisi nauttia siitä rauhasta mitä luonnossa on! 🙂
Ihan totta, iskee levottomuus jos ei pääse luontoon. Sen huomaa jo kesäisin mökillä – pari tuntia siellä ja olo täysin zen! 🙂
Samaa mieltä, ja kiire/levottomuus tarttuu! Esim. itse aina kävelen ihan mahdotonta tahtia kaupungissa, mutta täällä askelnopeus varmaan puolittuu… 😀
Ihan samaa mieltä. Minulle riittää kaupunki pieninä annoksina silloin tällöin, eli valtaosan ajasta viettäisin mieluusti lähellä luontoa ja eläimiä. Varsinkin vuoristomaisemat ja kauniit laaksot ovat sydäntä lähellä, niistä olen onnekseni päässyt elämäni aikana nauttimaan Kanadassa asuessa, Afrikan reissuilla ja ensi kevään ajan Sveitsissä. Toivottavasti sen jälkeenkin enenevässä määrin 🙂
Kiitos Erica kun kommentoit! Mulle ihanne olisi varmasti viikot kaupungissa ja viikonloput/lomat luonnon keskellä. Rakastan esimerkiksi työskennellä kahvilassa ja siksi kaipaan arkeen kaupunkiympäristöä välillä. 🙂 Odotan muuten innolla sun postauksia sitten Sveitsistä! 😉 <3
Tuo on kyllä ihan totta, ehkä siis kaunis kaupunki vuorten keskellä olisi se ideaali. 🙂 Ja niitä Sveitsin maisemia odotan malttamattomana minäkin! 🙂
Ihana postaus, Vilma! <3
Kiitos Anna!! <3
Kiitos tästä postauksesta Vilma, kolahti oikein huolella <3 Olen itse varsinainen metsän tyttö, sain onnekseni kasvaa "maalla", 12km pikkukaupungin keskustasta, ja sitä kautta onneksi opin arvostamaan luontoa jo lapsena. Oma metsä ja meidän tontti on aivan erityisen rakkaita paikkoja, mutta luonto yleisesti on superrestoratiivinen – ja vuodenajoissaan, valossaan ja pimeydessään aivan upea. 🙂