3+1 x Mitä yrittäjyys on opettanut?

19

Thoughts

09.05.2017

Tänään ajattelin jakaa kolme tärkeintä asiaa, mitä olen oppinut tämän lähes kolmen vuoden yrittäjyyteni aikana:

1. Olen oppinut myymään ja tullut kiinnostuneeksi talousasioista. Ennen kaikkea olen oppinut olemaan vähemmän kiltti, pitämään puoleni ja uskomaan omaan ammattitaitooni ja ideoihini. Jotta yritys pyörii ja tekee voittoa, on pakko osata pyytää tekemästään työstä rahallista korvausta. Kun aloitin, tein hirveästi ilmaiseksi. Välillä näin kuuluukin varsinkin alkumetreillä tehdä, mutta sinisilmäisyyttäni ja kiltteyttäni käytettiin myös hyväksi. Hinnoittelua olen oppinut myös kantapäänkautta, eikä se edelleenkään ole suosikkipuuhaani, mutta nykyään tiedän työni arvon. Tykkään sanonnasta, että pitää olla nöyrä, mutta ei pidä nöyristellä.

Uskon, että miesten euro on naisten 80 senttiä pitkälti juuri siksi, että miehillä on pokkaa pyytää ja kysyä. Naiset aliarvioivat taitonsa ja miettivät usein muita ennen itseään. Tunnetaan olevamme epäpäteviä, vaikka todellisuudessa työ tehtäisiin todella hyvin ja tunnollisesti. Olen huomannut monessa tilanteessa, että ei se ole tyhmä joka kysyy/pyytää, jos osaa vielä perustella syynsä. Nykyään, kun olen siitä onnekkaassa asemassa, että voin valikoida töitäni, on bisnesajattelu paljon helpompaa. Tätä puolta yrittäjyydessä oppii käytännössä, mutta ei ole haitaksi lukea pari myyntikirjaa. Kannattaa muistaa, että jos et itse usko itseesi, harva muukaan uskoo. Ja jos et itse pidä puoliasia, ei sitä bisneksessä muutkaan tee puolestasi. 😉

 

2. Olen oppinut brändäämisestä paljon. Esimerkiksi nykyään olen hyvin tarkka yhteistöistäni. Pyrin solmimaan pitkäaikaisia yhteistöitä sellaisten tahojen kanssa, joiden tuotteita/palveluja muutenkin käyttäisin. Tällöin tämä yhteistyö palvelee kaikkia. Tässä koen onnistuneeni hyvin ja minulla on useampi vuositason kaupallinen yhteistyö tai asiakas lempibrändieni kanssa. Enää en tee mitään yhteistyötä, jos en rehellisesti mielelläni suosittele. Muutenkin rehellisyys on se juttu. Blogin alkumetreillä (toki kun taloudellisesti oli tiukempaa) otin joitain yhteistöitä lähinnä vain koska, tarvitsin sen taloudellisesti. Nykään en enää niin tekisi ja kieltäydyn joka viikko yhteistöistä, jotka eivät sovi blogiini – vaikka menetän siinä satoja tai tuhansia euroja.

Oma ajatukseni on kirkastunut niin, että arvoni ja tekemisen mieluisuus tulevat ennen kaupallisuutta ja taloudellista hyötyä. Viimeisimpänä tämän seurauksena blogistani lähtivät pois kokonaan bannerimainonta, koska en voinut itse kontrolloida, mitä mainoksia sivuillani pyöri. Toisaalta koen, että tiukka linja on juuri se, mitä asiakkaat ja seuraajat arvostavat ja lopulta se kääntyy taloudelliseksikin hyödyksi. Oli yritystoimintasi mitä vaan, suosittelen kirjaamaan yrityksen arvot selkeästi ylös ja pitämään niistä kiinni.

3. Olen oppinut, että oikeat ihmiset ympärillä ovat kultaakin arvokkaampaa. En ikinä olisi tässä ilman apua ja muita ihmisiä. Paljon puhutaan verkostoitumisesta ja se onkin tärkeää, mutta minulle verkostoituminen on seuraus ei syy. Tutustu ihmisiin, koska olet aidosti kiinnostunut muista ihmisistä ja auta aina muita, kun voit ja osaat. Opettele myös itse kysymään apua. Toisaalta opi myös sanomaan ei. Omaa hyvinvointiaan ei kannata menettää ja välillä on vain liikaa paloja palapelissä… Silloin on tärkeää hyväksyä, että et ehdi kaikkea, vaikka haluaisit. Tunnen kyllä itse järkyttävän huonoa omaatuntoa, jos joku asia jää tekemättä tai en tee sitä niin hyvin kuin osaisin, mutta työstän tätä asiaa. Varsinkaan yrittäjän työt eivät koskaan tekemällä lopu ja jokaisella meillä on oma kapasiteetti, mihin pystymme. Myöskin delekoiminen on taito, joka kannattaa opetella. Helpottaa huomattavasti, kun voi ulkoistaa asioita muille, jotka osaavat asian paljon paremmin ja nopeammin kuin itse. Minä maksan siitä mieluusti.

Olen myös oppinut, että monta on aina enemmän kuin yksi ja siksi pyrin myös pallottelemaan ideoitani muiden kanssa ja näkemään kollegoitani aina kun mahdollista. Inspiroituakseen ja oppiakseen uutta, kannattaa hyödyntää kirjoja, äänikirjoja, seminaareja, podcasteja jne.. Apua saa, kunhan osaa pyytää ja etsiä. Ei kannata yrittää selvitä kaikesta yksin, kun yhdessä tekeminen on hauskempaakin.

+1 Lisäksi yrittäjyys on opettanut minulle uskoa itseeni ja siihen, että pystyn mihin vaan, kunhan haluan ja teen sen eteen rohkeasti töitä. Olen monesti yrittäjänä ylittänyt itseni ja mennyt epämukavuusalueelleni. Olen oppinut yrittämään. En enää pelkää epäonnistumista tai vastoinkäymisiä – saati työlästä projektia, jonka kaikki langat ovat käsissäni. En tiedä, onko sellainen tietty itsevarmuus ja itseensä uskominen enemmän tullut yrittäjyyden myötä, vai sen, että olen ollut vuosia ulkomailla.

Huomaan kuitenkin hätkähtäväni nykyään enemmän suomalaista kulttuuria, jossa helposti itseensä ja unelmiinsa uskominen nähdään ylimielisyytenä. On eri asia pitää itseään parempana kuin muut, kuin pitää itseä riittävän hyvänä. Mielelläni iskostaisin suomalaisiin lisää ajatuksia siitä, että hei mä osaan, mä oon hyvä, mä pärjään ja hei voin ehkä tehdäkin vielä jotain suurta. 😉

Kuvassa näkyvän Sophia Amoruson kirjan #Girlboss, ostin New Yorkista tammikuussa. En ole vielä päässyt ihan loppuun asti, kun kirja on Italiassa, mutta olen pääosin pitänyt kirjasta. Ida kirjoitti blogissaan mielenkiintoisen arvostelun tästä ja Kaisan blogista puolestaan luin eilen, että nyt Netflixissä pyörii tähän tositarinaan perustuva tv-sarjakin. Onko tämä yritystarina teille tuttu? 🙂

Tallenna

Tallenna