Archive
Käytän ihan liian harvoin munakoisoa itse ruuanlaitossa verrattuna siihen, paljonko tuosta koisokasvista pidän. Nyt viime viikolla innostuttiin grillaamaan munakoisoa salaatin joukkoon ja tästä inspiroituneena uskon, että otan taas kasviksen aktiivisempaan käyttöön. Munakoisohan kannattaa ”itkettää” ennen grillaamista tai paistamista liian nesteen ja kitkeryyden poistamiseksi. Tämän tein pari tuntia ennen grillaamista...
Lue03.06.2014
Lämmin munakoisosalaatti
Tämä postaus on ajastettu. Minä matkaan innoissani jo jossain pilvien yläpuolella kohti l o m a a. Mukanani muutama uusi juttu… 1. Pancolin kirjasarjan viimeinen kirja, joka jatkaa kahta ensimmäistä osaa. Näiden kerrontaan koukuttuu, miljööt aistii ja henkilöhahmot ovat kuin ystäviä, tuttuja ja perheenjäseniä. Arjessa en ehdi lukea kuin...
Lue02.06.2014
OFF
Tasan kaksi vuotta sitten olin palannut kuukauden Ateenan reissulta. Olin aina tykännyt paljon valokuvaamisesta ja jo muutaman vuoden sitä vähän aktiivisemmin tehnyt, mutta Ateenassa sain idean, että olisi kiva koittaa kuvata malleja. Kuvata kuvaamisen takia, ei vain ikuistaakseen hetkiä. Minulla oli upea sää, ammattimalleja ja kiinnostava lokaatio ympärilläni, joten...
Lue01.06.2014