10 syytä, miksi rakastan minua -haaste
Tämä postaus on virunut minulla luonnoksissa yli kuukauden! Olette ehkä huomanneet, että kevään aikana eri bloggaajat ovat tehneet postauksia ”10 syytä, miksi rakastan minua” tyyppisesti. Haasteen aluille laittanut Start Living Your Best Life -blogin ihana Elisa, haastoi myös minut tekemään oman listani. Haasteen ideana on korostaa sitä, miten tärkeää on rakastaa itseään.
Kuten Elisa viisaasti kirjoitti: ”Kun on sinut itsensä kanssa, on helpompi auttaa myös muita. Itsensä rakastaminen ei tarkoita sitä, että maailma pyörisi vain oman navan ympärillä. Päin vastoin mielestäni epävarmana ajatukset pyörivät paljon enemmän itsessä, omissa puutteissa, heikkouksissa ja siinä, mitä muut itsestä ajattelevat. Kun arvostaa itseään, on helpompi jakaa sitä huomiota myös muille. Tarkoitus on viestittää, kuinka tärkeää on rakastaa itseänsä ja keskittyä omiin hyviin puoliin.”
Mielestäni haasteen tarkoitus on täydellinen. Hyvinvointi nimenomaan lähtee siitä, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Olen huomannut, että erityisesti meillä naisilla on tapana vähätellä itseämme ja puhua aika rumaankin sävyyn esimerkiksi omasta vartalostamme, vaikka se palvelee meitä läpi elämän. Se liikuttaa meitä paikasta toiseen, synnyttää lapsia, vastaanottaa ja antaa kosketusta, selviää onnettomuuksista ja tapaturmista, oppii uusia temppuja jne.. Mielestäni on surullista, miten vähän arvostamme sitä, miten upea ja uniikki jokaisen meidän keho on.
Vaadimme itseltämme myös ihmisinä paljon. Moni häpeää menestystään ja vähättelee aikaansaannoksiaan, vaikka takana olisi paljon kovaa työtä, uhrauksia ja riskejä. Sen sijaan, että onnistuessamme taputtaisimme itsemme selkään ja sanoisimme, että ”hyvin tehty, olet ansainnut tämän”, tunnemme huonoa omaatuntoa ja puhumme ulospäin hyvästä tuurista ja muiden avusta. Haluan kannustaa etenkin naisia uskomaan itseensä ja pitämään puolensa! 😉
Miksi, sitten tämä postaus on ollut 1,5 kk julkaisematta? Koska minusta on ollut niin älyttömän vaikea kehua itseäni blogissa, jopa kymmenellä kohdalla! Pitäisi muka sanoa ”ääneen” 10 asiaa, mikä minussa on mielestäni ihan kivasti. ”Vaatimattomuus kaunistaa” ja ”oma kehu haisee” ovat todellakin syvään juurtunutta ajattelua. Mutta hassuinta tässä on se, että oikeastaan näillä kaikilla hyvillä puolilla on myös kääntöpuolensa. Kuten läheisissänikin ihmisissä, monesti ne ärsyttävät piirteet voivat olla myös parhaita. Esimerkiksi se, että jollainen on ihailtavan vahva itsekuri, voi olla myös toisinaan raivostuttavaa ja mennä itsekontrolloinnin puolelle. Tai se, että joku on tosi vahvatahtoinen, on toisinaan vain hyvä, mutta voi tietyissä tilanteissa olla myös tyhmää jääräpäisyyttä. Itse esimerkiksi olen tosi tunteellinen ja välillä se on hyvä piirre ja välillä taas kamala, kun voin olla niin ailahteleva. Analyyttisyys voi olla hyvä, mutta toisinaan se tekee sen, että on niin kriittinen ja vaikeasti miellytettävissä jne..
Eli kaikissa meissä on hyviä ja huonoja puolia. Ihan kaikissa. Mutta usein keskitymme omiin huonoihin puoliimme. Vaikka aina ilman sitä huonoa ei olisi hyvääkään. Lisäksi emme yleensä edes ole joko-tai. Toki jotkut meistä ovat tasaisia, mutta toiset taas (minä vahvasti mukaan lukien) voivat toisena päivänä olla ristiriitaisia edelliseen päivään nähden. Moni blogin lukemisen jälkeen minut tavannut on sanonut, että blogista saa hillitymmän kuvan minusta kuin todellisuudessa olen. Mutta oikeastaan molemmat ovat todellisuutta. Minussa on asiallinen, syvällinen ja melankolinen puoli, mutta toisaalta myös räväkkä, puhelias, heittäytyvä innostuja puoli. Olen toisaalta hyvin maanläheinen, mutta joskus tietyissä asioissa myös pinnallinen. Voin olla toisena päivänä maailman onnellisin, superreipas ja energinen. Ja toisena päivänä yksi mytty. Ei meistä kukaan ole ”täydellinen” tai ”epätäydellinen”.
On vain erilaisia piirteitä ja vahvuuksia ja meidän on tärkeää tiedostaa ja muistuttaa itseämme niistä meidän kunkin hyvistä puolista. Ihan oman (ja läheisten) hyvinvoinnin takia. Ja sen takia, että osaa esimerkiksi käyttää vahvuuksiaan hyödyksi. 🙂
Tässä oma listani: 10 hyvää asiaa, mistä itsessäni tykkään.
– Omaan hyvin optimistisen elämänasenteen. Minun maailmassani kaikki on mahdollista ja hyvä voittaa aina. Ylipäätään uskon ihmisten hyvyyteen.
– Otan muut huomioon ja yritän olla aina ystävällinen kaikille. Olen luonteeltani sellainen aika… hmm.. mikä on kylmän/välinpitämättömän vastakohta? 😀 Lempeä, herkkä ja empaattinen?? Jotain sellaista.
– Viihdyn omassa seurassani hyvin, mutta toisaalta olen myös tosi sosiaalinen.
– Olen ehdottomasti rehellinen (välillä liiankin).
– Olen oikeudenmukainen ja puolustan aina, jos huomaan, että jotain loukataan tai sorretaan. En ole kuitenkaan tuomitseva vaan hyvin suvaitsevainen… Haluan, että ihmisillä on hyvä olla!
– Keksin ratkaisuja helposti ja muutenkin pidän itseäni aika luovana tyyppinä.
– Minusta löytyy päättäväisyyttä ja määrätietoisuutta. Olen vähän sellainen, että jos tiedän mitä haluan, aion saada sen. 😉
– Olen iloinen ja kiitollinenkin, että olen löytänyt itsevarmuuden. Tiedän, kuka olen ja se on ok – minun ei tarvitse yrittää enää miellyttää kaikkia tai mukautua muiden mielipiteisiin.
– Olen urheilullinen. Minulla ei ole yhtä lajia, jossa olisin superhyvä, mutta olen monipuolinen.
– Olen aidosti kiinnostunut kaikenlaisista ihmisistä ja pyrin aina, etten määrittelisi toisia stereotyyppisesti/ olisi ennakkoluuloinen.
Nyt haastan teidät kirjoittamaan omat kohtanne! Mun mielestä olisi ihana lukea, mistä te itsessänne pidätte. Tällaisien asioiden jakaminen voi olla myös hyvin kannustavaa, joten haastan teidät nimenomaan kirjoittamaan listanne tähän kommenttiboksiin tai blogiinne, jos sellainen löytyy! 🙂 Mukavaa perjantaita! ♥
SUMMARY: Today I’m did a blog challenge in which I had to write 10 things that I love about myself. I got this challenge from the lovely Elisa and it took me a long time to write these things. It´s very difficult to give complimets to yourself and especially to write them on the blog. But it´s important to like and love yourself! I want to engourage people to accept themselves and to find their own strenght and good characteristics. Here is my ”10 reason why I love myself ” list. What is yours? 🙂
1. I have a really optimistic life attitude and I believe that good things happen and people are good.. etc.
2. I try to be a kind person and I take others into account.
3. I enjoy being alone but I´m also social.
4. I´m very honest.
5. I´m fair to others and I hope everyone is happy.
6. I think I´m quite creative.
7. If I know what I want, I´m very purposeful.
8. I have found self-confidence and I´m grateful and happy about that .
9. I´m athletic.
10. I´m very interested in other people (every kind of) genuinely and I´m not prejudiced.
9 Comments
Tuo on niin totta, että kaikilla piirteillä on kaksi puolta. Ja se on ihan kamala tunne kun toivoo ja tekee kaikkensa että kaikilla olisi hyvä olla, muttei ole olemassa ratkaisua, joka sen mahdollistaisi. Kirjoittelin omista vahvuuksistani täällä: http://www.lily.fi/blogit/ericak/why-i-love-me 🙂
Kiitos Erica, kun kommentoit!! Olipa hauska lukea sun lista! 🙂 Oon lukenut näitä blogeista useampiakin ja sun lista oli ehdottomasti eniten/ainut samanlainen, mitä itse olisin voinut kirjoittaa! Ja olihan meillä pari samanlaista kohtaakin. Hauska sattuma!:D
Löytyi sieltä tosiaan samojakin kohtia! Siksi varmaan kovasti blogistasi tykkäänkin, kun moniin juttuihin on niin helppo samaistua 🙂
1. Tulen toimeen kaikkien kanssa ja pyrin luomaan osaltani mukavaa ilmapiiriä, johon on mukava tulla.
2. Olen hyvin empatiakykyinen, olen aina ollut.
3. Pidän uuden oppimisesta.
4. Olen rehellinen, vaikka se saattaakin välillä kirpaista.
5. Tykkään tsempata toisia ja se tulee minulta melko luonnostaan.
6. Viihdyn yksikseni ja suuressa porukassa. Sopeudun hyvin erilaisiin ryhmiin.
7. Olen hyvin paineensietokykyinen ja saan viime tipassakin paljon asioita aikaan näin halutessani.
8. Nukun hyvin joka paikassa. Olen nähnyt läheltä millaista on kärsiä uniongelmista ja olen onnellinen, että nukun itse lähes poikkeuksetta hyvin.
9. Innostun helposti uusista asioista ja tykkään kokeilla itselleni vieraita asioita.
10. Tykkään urheilla ja yritän aina parhaani, vaikkei kyseinen laji kuuluisi vahvuuksiini. Parhaani yritän myös muilla elämän osa-alueilla enkä pelkästään liikunnassa. 🙂
Ensin ajattelin kymmenen asian olevan hirveän paljon ja mietin, että noinkohan saan listan kasaan, mutta noitahan tuli helposti! Ja listassa ei ole mainittuna edes ulkonäöllisiä asioita… Ehkä, kun tietoisesti alkaa ajatella positiivisia asioita itsestään niin niitä keksiikin sitten enemmän kuin olisi arvannutkaan. Ihan säälittää, miten paljon tulee enemmän tai vähemmän tietoisesti soimattua itseään ihan pienistäkin jutuista. Tosi ihana postaus, mikä todellakin antoi vähän ajateltavaa! 🙂
Ihana kommentti Heidi ja ihana lukea sun lista! Ja täysin samaa mieltä, hyviä puolia löytyy yllättävän paljonkin verrattuna siihen, miten välillä itsensä tuntee niin riittämättömäksi tai huonoksi jossain. 🙂
Katsotaanpa, mitä positiivista keksin itsestäni 🙂
1. Osaan asettua toisen ihmisen asemaan ja katsoa tilanteita monelta eri kantilta
2. Rakastan luontoa ja pyrin elämään luontoa kunnioittaen
3. Arvostan menneitä sukupolvia ja heidän työtään, tämä antaa perspektiiviä nykyhetkeen
4. En ole mustasukkainen tai kateellinen
5. Kehoni on vahva fyysisesti
6. Näen asioissa ensin positiiviset puolet
7. Pidän ystäviini ja perheeseeni aktiivisesti yhteyttä
8. Olen hyvä sisustamaan
9. Olen hyvä laittamaan ruokaa
10. Olen vuosien aikana oppinut tuntemaan itseni enkä enää välitä muiden mielipiteistä
Ihana! 🙂 Kiva kun kommentoit Iiris!<3
Ihanan kannustava haaste 🙂 Itse arvostelen helposti omaa kehoani, mutta olen onneksi päässyt siitä aikalailla eroon 🙂
1. Uskallan unelmoida, myös asioita mihin jotkut muut eivät usko minun pystyvän
2. Olen herkkä ja mietteliäs, välillä liiankin 😀
3. Osaan suunnitella, jolloin saan asioita nopeammin tehtyä
4. Yritän elää hetkessä, ja aistin hyvin eri tunnetiloja itsessäni milläkin hetkellä
5. Olen kärsivällinen
6. Olen määrätietoinen omien tavoitteiden suhteen
7. Osaan ja uskallan ottaa vastuuta
8. Olen järjestelämällinen ja looginen, ainakin useimmiten
9. Olen uuttera ja sinnikäs
10. Rakastan rauhaa, niin ihmissuhteissa kuin olemisessa
Ihana lista, Kiitos kun kommentoit Sofia! 🙂 Mukavaa viikonloppua!<3