Yksi onnellinen synttärityttö

13

Thoughts

15.03.2017

Tänään täytän 27. Hyvä päivä siis miettiä elämää..! Mennyttä, tulevaa. Sitä, missä olen ja mihin olen menossa.

Laskin huvikseni täällä Balilla, missä vietin elämäni 26-vuotiaana.

1,5kk Englannissa
2kk Suomessa
1kk Balilla
reilu 1kk New Yorkissa
2vko Kroatiassa
1vko Sveitsissä
n. 6kk Italiassa
Ja muutaman päivän Berliinissä…

Olisiko siis 27-vuotiaana aika hieman jo asettua? Perustaa kenties perhe, mennä naimisiin ja hankkia pysyvämpi koti? Ostaa ensimmäinen oma kunnon huonekalu –ehkä jopa asunto?

Moni kolmea kymppiä lähestyvä varmasti alkaa miettiä näitä kysymyksiä… Jos ei ole jo miettinyt ja laittanut töpinäksi.

Mutta tiedättekö mitä… minulla ei ole vielä vauvakuumetta, vaikka lapsista yli kaiken tykkäänkin ja niitä joskus toivon saavani. Minulla ei ole tippaakaan kiire sitoutua virallisesti, vaikka uskon ja tiedänkin löytäneeni elämäni miehen, sen oikean. Minulla ei ole kiire oikeastaan mihinkään. Vatsanpohjassa nimittäin tuntuu, että juuri näin on hyvä. Viimeiset kuukaudet ovat sen näyttäneet – jos voin tehdä kovasti töitä, joita rakastan ja matkustaa paikkoihin, joihin haluan, aion ottaa tästä elämäntilanteesta kaiken irti. Tästä nautin, tämä tekee minut onnelliseksi ja tunnen vahvasti, että näin kaiken pitääkin olla.

Jos mietin, missä nuorempana teini-ikäisenä kuvittelin olevani 27-vuotiaana – on tilanne jokseenkin eri. Mietin itseni opiskeluajan jälkeiseen urapolun alkuun. Ajattelin, että tämä ikäisenä olisin kihloissa ja asuisin Helsingissä, ja vatsassani kasvaisi ehkä jo elämää. Ajattelin, että 27-vuotiaana olisin taloudellisesti aika tiukilla, matkustaisin ehkä kerran vuodessa. En olisi koskaan asunut ulkomailla ja etsisin vieläkin vähän itseäni ja unelmatyötäni. Näin muistan kuvitelleeni.

Villeimmissä unelmissani ja aina hyvän päivän sattuessa näin kuitenkin itseni tähän. Juuri tähän.

Kirjoittamassa Indonesiassa pikkusaarella valkoisella rannalla päiväkirjaani (sillä sitä tämä postaus aluksi oli). Haaveissani matkustin paljon, talvella lämpimään ja pidin matkalaukkua aina lähettyvillä, valmiina tuleville ulkomaan työkeikoille. Unelmoin matkustamisesta, mutta tiesin, ettei minusta olisi reppureissaajaksi. Haaveilin siis mukavista hotelleista, joissa itse ansaitusti voisin nautiskella elämästä. Sillä kukapa ei rakastaisi hotelleja.

Unelmissani olin löytänyt oman jutun. Asian, jota kohtaan minulla olisi palo, kutsumus, intohimo. Josta nauttisin ja joka useimmiten tuntuisi muulta kuin työltä. Asian, jossa olisin hyvä, harjoittelun seurauksena tosi hyvä. Niin hyvä, että voisin elättää sillä itseni ja ehkä palkata muitakin. Asian, joka tuo jokaiseen päivääni tarkoituksen.

Unelmissani olin vapaa. Vapaa kokemaan, näkemään, olemaan se, kuka olen. Vapaa miellyttämisestä, muiden mielipiteistä, suorittamisesta. Vapaa lannistavasta itsekriittisyydestä, vartalokomplekseista, menneisyyden virheistä. Vapaa kulkemaan omaa tietä. Huomioimaan parhaansa mukaan muut, mutta olemaan kuitenkin itsenäinen ja päättäväinen.

Unelmissani olin löytänyt elämäni kumppanin, joka on vahva, kunnianhimoinen ja luotettava. Sellainen, jolla on jalat tukevasti maassa, mutta joka uskoo, tukee, tasapainottaa ja täydentää. Miehen, joka on minulle hyvin läheinen kaikilla mittapuilla. Joka ei silti ole liian iso osa minua, kutista minua. Jonka kanssa olen minä ja me.

Toivoin olevani terve, hyvinvoiva, iloinen.

♥ ♥ ♥

Tänään tunnen, että olen juuri se ja siinä, mistä unelmoin. Mutta vaikka eläisi unelmaa, ei se tarkoita aina, että on onnellinen. Olenko? Nyt tunnen itseni hyvin onnelliseksi. Vuoteen on mahtunut päinvastaisiakin tuntemuksia, elämä on sellaista. Sen vain tiedän ja olen oppinut, että elämään voi vaikuttaa – ja se tuntuu tosi tosi hyvältä. Jossain vaiheessa sain ahaa-elämyksen: Miksi en minäkin pystyisi?! Määritin unelmani tavoitteiksi. Päätin, etten ota elämää annettuna. Olen kiitollinen, onnekaskin. Mutta tiedän myös, että asiat ei olisi välttämättä näin. Tiedän itse ne uhraukset, valinnat, kasvukivut ja kaaoksen, jonka se on vaatinut ja tulee varmasti vaatimaan jatkossakin. Kun käärii hihat, kun on määrätietoinen, sitkeä, ahkera, rohkea, kun päättää tehdä elämästä sellaista kuin haluaa, pystyy siihen. Tänään olen tosi iloinen siitä, että olen elänyt niin, että vielä 27-vuotiaanakin uskon kaiken olevan mahdollista. Siis ihan lapsen omaisella tavalla, uskon siihen, että mitä vain voi tapahtua.

…Myös sinulle, jos uskot siihen. Sen haluan välittää blogissakin: uskon ja toivon, oman tien valitsemisen, päättäväisyyden ja rohkeuden. Tämä viesti voi välillä hukkua rivien väleihin smoothiereseptien ja treeniohjeiden sekaan. Ne ovat tärkeä osa sitä, että löytää puhdin, energian ja itsevarmuuden tavoitella omia unelmia. Unelmia ei jaksa tavoitella, eikä löytää elämän myllertäessä vaihtoehtoja, jos ei voi hyvin. Oli unelmasi ihan mitä tahansa, haluan kannustaa sinua tekemään tietoisesti päätöksiä joka päivä sen eteen, että otat elämäsi omiin käsiisi. Meillä jokaisella on erilainen elämä elettävänä, haluan vain sanoa, että voit ja pystyt. Asioiden muuttaminen tai unelmien saavuttaminen ei tapahdu yhdessä yössä, ehei. Mutta jokainen hetki on uusi alku, mahdollisuus muuttaa asennetta, itseä, uskomuksiaan. Moni asia on itsestä kiinni.

Nyt 27-vuotiaana tiedän paremmin kuin koskaan, kuka olen ja mitä halua. Tiedän, mihin pystyn, jos vain haluan tarpeeksi. Ja haluan paljon – myös elämältäni 27-vuotiaana. I´m so ready and excited! 😉

Tallenna

Tallenna