The Slate – Unelmahotelli Phuketissa

28

Travels

28.07.2018

Thaimaan pressireissulla viimeisenä päivä ohjelmassamme oli thaimaalainen hieronta eri hotellilla, missä majoituimme. Vietimme koko päivän The Slate -hotelissa ja tämä oli kyllä niin omaan makuuni! Enkä tarkoita nyt sitä, että hotelli oli ylellinen ja siksi makuuni… Tämä vain iski tyylillään. Rakastin varsinkin sitä, että erilaisia vihreitä kasveja oli kaikkialla. Tuli heti sellainen olo, että tänne haluan tulla oikeasti joskus pidemmäksi aikaa rentoutumaan. Olemmekin vähän suunnitelleet poikaystäväni kanssa jo mahdollista reissua tänne. Meidän pienellä porukalla oli päivän ajan huikea perhevilla käytössä, josta osa kuvista on. Kaikki tässä hotellissa tuntui toimivan täydellisesti!

Jos hotelli kiinnostaa enemmän, kannattaa lukea Artun kattava postaus hotellista. Postauksessa myös video! Olen muuten nyt jälleen reissussa Artun kanssa (tai siis silloin, kun postaus tulee blogiini, sillä ajastan tämän). Tapasimme Artun kanssa ensimmäistä kertaa kunnolla vasta Thaimaan matkan lähtöaamuna. Meidän ulkomaalaiset kollegat olivat yllättyneitä eivätkä meinanneet uskoa tätä, kun he reissun lopussa kuulivat. Vaikutimme kuulemma vanhoilta ystäviltä. Mutta on tässä kyllä lyhyessä ajassa tehty monen moista… Maaliskuun Thaimaan jälkeen olemme olleet Gardalla, Cannesissa, Sveitsissä ja nyt tällä road tripillä yhdessä. Minusta on kivaa, että Arttu on ystävystynyt myös poikaystäväni kanssa ja koska asumme lähekkäin Helsingissä, näemme harva se päivä. Myös Janitan kanssa ollaan ystävystytty tänä keväänä ja olemme nyt siis neljästään reissussa. Ihania tyyppejä! 🙂 <3