Tehokas kotitreeni /VATSALIHAKSET

22

Yoga

24.03.2014

No niin.. aika vihdoin koota kymmenestä vatsalihasliikkeestä kokonainen treeni. Pointti oli siis tuoda esille sellaisia vatsalihasliikkeitä joita minä teen (esim. reissussa tai kotona), jos painoja tai laitteita ei ole käytössä. Vatsathan treenautuvat hyvin toiminnallisessa treenissä esimerkiksi kyykätessä ja leukojen vedossa, eikä rutistukset ja muut pienet vatsalihasliikkeet ole aina välttämättömiä. Jos salilla isojen liikkeiden tekeminen ei kuitenkaan kuulu päivärutiineihin ja kiinteytyminen on tavoitteena, voi tästä treenistä olla iloa.

Itse tykkään tehdä kerralla paljon erilaisia vatsalihaksia. Nämä 10 liikettä vaikuttavat kaikki vähän erilailla vatsoihin (+kylkiin) ja siten täydentävät toisiaan. Linkin aukaisemalla saa tarkemmat ohjeet ja variaatiota siitä, miten treeniliikettä voi keventää/tehostaa. Jos haluaa koittaa tätä vatsalihastreeniä, suosittelen käymään ensin liikkeet läpi, jottei tarvitse treenatessa pitää taukoja. Tämä olisi nimittäin tarkoitus tehdä intensiivisesti ilman taukoja -toki omaa lähtötasoa huomioiden. Jos treenin tekee muun harjoittelun ohessa voi yksi kierroskin riittää, mutta itsenäisenä kotitreeninä tee 2-3 kierrosta. Treeniin menee plus miinus 10 minuuttia, joten ajanpuutteesta ei pitäisi olla kesän pyykkilautavatsa kiinni… 😉

1. 20 suorille käsille nousua lankussa (10/puoli)

2. 20 jalan sivulle vientiä lankussa (10/puoli)

3. 20 jalan avausta tähtiasentoon sivulankussa (10/puoli)

4. 20 lantion alas vientiä sivulankussa (10/puoli)

5. 30 rutistusta toinen jalka suorana alaviistossa (15/puoli)
    30 rutistusta toinen jalka kattoa kohti (15/puoli)

6. 10 ylävartalon nostoa joustaen ylhäällä kolmeen

7. 20 ylävartalon kiertoa

8. 10 rutistus-avaus -liikettä

9. 20 rutistus-avaus -liikettä kiertäen (10/puoli)

10. 10 jalkojen vientiä suorilla jaloilla

 

Nyt koska tämä oli ensimmäinen blogiini tekemä ”treeni”, toivoisin pientä palautetta.. Sain jo toiveita tehdä pakaratreenin samaan tyyliin ja yksittäisistä vatsalihasliike-postauksista on pidetty. Haluaisin kuitenkin tietää, toimiiko tällainen kokonainen treenipostaus? Minulla olisi kyllä liikkeet mielessä samantyyliselle treenille niin käsille kuin jaloillekin, joten voisin tehdä niistä vastaavan postaussarjan, jos teitä kiinnostaa. Niin ja haluan muistuttaa, etten ole ammattilainen, vaan treenit ovat tavallisen elämäntapaliikkujan vinkit toisille tavallisille liikkujille. 🙂

xVilma