Tallinnapäivän asu

14

Style

29.07.2014

Kaksi ihanaa kesäpäivää siskojeni ja äitini kanssa ovat nyt takana. Elämäni yksi suurimmista onnista on kyllä omistaa neljä sisarusta. <3 Siskoni esimerkiksi kuuluvat myös parhaimpiin ystäviini ja yhdessä reissaaminen tällä porukalla on aina yhtä hauskaa -ja puheliasta. Palaan Tallinnaan muun muassa muutaman hyvän (tai loistavan) ravintola- ja kahvilavinkin kera. Kuun vaihtuminen alkaa kuitenkin lähestyä ja sitä myötä myös aikani Helsingissä. Hommaa siis riittää! Ja ei, älkää kysykö, mitä aion seuraavaksi, kun hyvästelen ”kesäasuntoni”.. En itsekään tarkalleen tiedä. 😉

On muuten kätevää rajata kuvista pää pois. En ymmärrä, miksi en aikaisemmin ole tätä keksinyt omien asukuvieni kohdalla.. Hah. On vain paljon helpompaa löytää blogiin soveltuva kuva, kun ei tarvitse miettiä näkyykö kuvassa se,  vajaa neljän tunnin yöuneni, kesäflunssasta vetistävät silmäni ja niistämisestä punainen nenäni, matkustaminen ja helteessä koko päivän kaupungilla hengailu. Niin ja kun niitä asukuvavinkkejä nyt kerta blogissanikin olen jakanut, niin ehkä itsestään selvää, mutta itselleni näköjään ei: ota reissussa asukuvat päivän ensimmäisenä, ei viimeisenä tekona.




Tämä kuvien mekko kuuluu kesäni parhaimpiin ostoksiin, koska ostin sen vain noin 20 eurolla toukokuussa Kajaanin H&M:stä. Kuron sen aina vyöllä vyötäröltä, koska a-linjainen mekko ei mielestäni sovi minulle leveiden hartioitteni takia. Tai vyöllä saa tehtyä monesta mekosta siluetiltaan kapeamman. Kengät ovat täysin hätäratkaisu, koska suurin osa kengistäni on pakattu jo muualle ja hyvistä kävelysandaaleistani irtosi pohja juuri edellisenä iltana. 🙂

mekko H&M // koru ALDO // laukku ZARA // sandaalit Italiasta

xVilma