Sveitsi junalla matkustaen – 7 ajatustani

25

Travels

19.06.2018

1.Ensinnäkin itse tykkään junista. Tykkään junista kaikista kulkuneuvoista eniten – ehdottomasti. Junat ovat minulle jotenkin niin tuttuja ja turvallisia, olen matkannut Seinäjoki-Helsinki väliä satoja kertoja edes takaisin… Varsinkin malliaikoinani joka viikko, kolmekin kertaa viikossa. Myös junat Suomessa pohjoiseen ja itään ovat tulleet tutuiksi, perjantaina junailen jälleen Joensuuhun. Olen kulkenut junalla niin pitkin Italiaa, Sveitsiä, Saksaa kuin Englantia ja tuntenut aina oloni kotoisaksi.

2.Pidän junista, koska niissä voin työskennellä ja lukea ilman huonoa oloa toisin kuin bussissa ja autossa sekä katsoa maisemia paremmin kuin lentokoneessa. Auton kyydissä myös pelkään usein, junan en. Kaiken lisäksi juna on näistä ekologisin vaihtoehto.

3. Junassa hemmottelen itseäni usein extraluokalla, jos työskentelyhytti ei ole vapaana. Varsinkaan Keski-Euroopassa turistiluokan ja ykkösluokan välillä ei ole välttämättä suurtakaan eroa, Italiassa usein 5 euron luokkaa. Jos en ole superväsynyt ja nuku päiväunia, ovat junat parhaita työskentelyhetkiä minulle. Usein netti on huono (tai sitä ei ole ollenkaan, kuten Sveitsissä), joten voin rauhassa keskittyä tunteja putkeen vain kirjoittamaan ja käsittelemään kuvia – tekemään asioita, joista työssäni eniten nautin. Mutta olen kantapään kautta oppinut varaamaan oikeat paikat (minulla on myös huonoja kokemuksia junamatkustamisesta).

4. Junassa on jotain romanttista tai nostalgista: Juna on isossa roolissa lempidekkarissani The Girl on the Train (luin muuten kirjan pari vuotta sitten juuri Sveitsissä) ja lempijouluelokuvassani Napapiirin Pikajuna. Olen lukenut mieleenpainuvan Liksomin Hytti nro 6, joka on matkakuvaus junamatkasta halki Neuvostoliiton. Minua viehättää myös ajatus, että fanittamani J.K.Rowling on keksinyt Harry Potterit juuri junassa. Lisäksi tietyt juna-asemat ovat minulle tärkeitä. Ne herättävät minussa enemmän muistoja ja tunteita kuin vaikka lentokentät… ehkä koska ihan junan viereen pääsee hyvästelemään tai vastaan halaamaan.

5. Junamatkoista upeimmat ovat Sveitsissä. Olen tämän jo kerran todennut matkustaessani Milano-Zürich-Milano väliä, mutta tällä Sveitsin viikon kestäneellä reissulla junat saivat vielä ihan uuden ulottuvuuden. Matkustimme paljon junalla ja nautin näistä matkoista, koska ne olivat enemmänkin nähtävyysajelua, kuin paikasta a paikkaan b liikkumista. Junissa oli isot ikkunat, joista kuvankauniita maisemia oli helppo ihailla. Yhdellä junamatkalla voi nähdä lumisia vuoria, vesiputouksia, kirkkaita järviä, vihreitä niittyjä ja pikkukyliä… kaikkea mahdollista. Viikon aikana tuli käytyä Euroopan korkeimmalla juna-asemalla Jungfraujochin asemalla 3454metrissä sekä matkustettua yhtä maailman jyrkintä junarataa pitkin Pilatus vuorella.

6. Jos saatte tilaisuuden joskus, niin matkustakaa Sveitsin halki junalla. Sveitsiläiset itsekin matkustavat paljon junalla ja kauniiden maisemien lisäksi vaihtovälit ovat nopeita ja junaverkot tiheitä. Juna-aikataulut ovat myös täsmällisiä sekä junat siistejä ja moderneja. Sveitsissä on pari maailman kuulua upeaa junamatkaa (Glacier Express ja Bernina Express), mutta itse en ole näitä kokenut.

7. Sveitsissä kannattaa vierailla useammassa kaupungissa/kylässä. Pienen maan sisällä välimatkat ovat lyhyitä. Me matkustimme 6 päivän aikana junalla Zürichista alas Geneveen asti, poiketen matkalla mm. Luzerniin, Grindelwaldiin ja Interlakeniin.

Tykkäättekö te junalla matkustamisesta, entä onko teillä kokemuksia Sveitsin junaliikenteestä? 🙂

Meillä oli käytössä superkätevät Swiss Travel Passit, jotka olivat ”all-in-one-ticket” tyyppiset liput koko ajalle. Junaliput sponsoroi @sbbcffffs ja lisää niistä voi lukea täältä.