Suomi parhaimmillaan – 28 kuvaa Lapin reissultamme

65

Photography

06.12.2018

Kannattiko muuttaa takaisin Suomeen? Tätä minulta välillä kysytään. Kannatti. Olen ollut täydellisen onnellinen ja tyytyväinen päätökseen. Kyllä Suomi vain on minulle koti, jossa on paljon rakkaita ja merkityksellisiä asioita. Yksi viikko tänä vuonna sai minut näkemään Suomen vielä eri lailla ja se oli meidän heinäkuinen eräretki/valokuvausmatka Suomen Lappiin. Mukana meillä oli mitä parhaimmat asiantuntijat, joiden avulla pääsimme tutustumaan paikkoihin, joihin kahdestaan Laurin kanssa emme olisi löytäneet. Tästä reissusta en blogiin aiemmin ole hirveästi vielä kirjoitellut, mutta mietin, että näin itsenäisyyspäivänä olisi hyvä aika. Tällä reissulla mietin usein, miten upea luonto Suomessa on.

Oulangan kansallispuiston jokimaisema keskiyöllä oli yksi vaikuttavimmista.

Auringon nousu ja aamu-usva 3.7, kello 03.28.

Ehkä elämäni parasta ruokaa – saimme herkutella Tero Mäntykankaan ja Antti Kuhan tekemillä ruuilla. Kävin tänä syksynä Eat Finland – ruokakirjan julkkareissa, josta löytyi myös monta sivua Teron reseptejä ja tarinaa! Suosittelen tutustumaan, jos suomalainen ruoka kiinnostaa! 🙂

Kuusamossa kanootilla meloimme 25km, tämä oli ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista.

Posiolla yöpymispaikkamme oli puolijoukkueteltta saaren rannalla.

Rakastan tupasvillapeltoja. Minulla on kotonakin kuivatettuna kimppu tupasvillaa.

   

Myös meidän omat kokkailut olivat varsin suomalaista ja erittäin viimeisen päälle. Normaalisti en ole tottunut ihan tällaisiin retkieväisiin… Nuotiolla tehty ja ulkona syöty ruoka hyvässä porukassa on kyllä parasta. <3

Pyhällä oli todella vaikuttava vaellusreitti, maisemat olivat niin upeat, että pysähdyttiin ottamaan parit joogakuvat kallioille.

Suomalaisesta kulttuurista rakastan kyllä saunaa. Sauna ja järvet – ei Suomi syyttä niistä ole tunnettu <3

Järviäkin enemmän suomalainen metsä tuo muistoja mieleen.

Pyhällä yövyimme igluissa. Yksi upeimmista paikoista, joissa olen nukkunut löytyy Suomesta.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! 🙂 <3