Stressinhallintaa ja lempivaatteita

20

Photography

29.05.2014

Tulin eilen illalla mökille, saunoin puusaunassa, heitin vihdalla koivun tuoksua kiukaaseen ja hengitin höyryä.

Söin grillattua lohta ja melonisalaattia, kävelin peltojen pientareella soitellessani ystävien kuulumisia.

Päivitin muutaman kuvan instagrammiin, mutta lähinnä luin lehtiä ja seurustelin…

Parasta stressin poistoa.

Haalin helposti itselleni liikaa kaikkea. En osaa sanoa ei kivoille asioille ja innostun helposti suunnittelemaan ja sopimaan kaikkea, vaikka oikeasti kalenteria ei kannattaisi ympätä ihan täyteen. Minulla ei ole ollut ainakaan vuoteen yhtään päivää, kun en olisi tehnyt mitään töitä. Onneksi osa työstäni on sellaista, mitä ennen tein vapaa-ajalla, mutta olen alkanut miettiä pientä some- tai blogilakkoa. Sitä, etten järjestäisi jokaiselle vapaahetkelle kuvauksia, tapaamisia, tai uuden kielen opettelemista, jotain hyödyllistä kirjaa tai muuta sellaista.
Vaikka opiskelu onkin ollut taustalla kevään, useat eri työni ja joka viikkoinen matkustaminen + kaikki muu, ovat saaneet minut nyt siihen pisteeseen, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu, että on aika karsia. Tai ainakin vähän lomailla. Hyvinvointiblogin pitäjän kun pitäisi itse voida hyvin. 😉

Parhaat stressinhallintakeinoni:

  1. Mene mökille tai maalle.
  2. Karsi kaikki, minkä voit. Myös ystävien tapaamien, niin ihanaa kuin se onkin, voi joskus  stressata, jos päivät on muutenkin kellon kanssa kilpailua.
  3. Urheile heti herättyäsi, jo 20 minuuttia riittää.
  4. Pidä koiraa sylissä. 
  5. Yritä nukkua tarpeeksi. Juhliminen ja alkoholi eivät ole nollaukseen parhaita vaihtoehtoja pitkällä tähtäimellä.
  6. Tee jotain käsillä ilman pakkoa. Leivo, piirrä, ompele, rakenna, siivoa.
  7. Kirjoita päiväkirjaa, kiitollisuuspäiväkirjaa, pari lausetta päivässä, kirjoita ylös se mikä pyörii päässä, tai kirjoita kirje.
  8. Hengitä syvään kymmenen kertaa.
  9. Anna itsesi olla välillä stressaantunut. Positiivinen stressi saa toimintaa ja kehitystä aikaiseksi. Jos stressi kääntyy krooniseksi, pysähdy miettimään, miten voit muuttaa elämääsi vähemmän stressaavaksi.
  10. Kuuntele musiikkia.

Heh, olette ehkä huomanneet, että viime päivinä olen karsinut kommentteihin vastaamisesta. Mutta nyt mieli levänneenä, lupaan vastata kommentteihin viimeistään huomisen aikana! 🙂


Nämä kuvat ovat Kajaanin reissultani ja sylissäni on ystävieni ihana Lili-koira. Kuvan farkkupaita on yksi luottovaatteitani. Ostin sen Tukholmasta alennuksesta 11 eurolla joskus viisi vuotta sitten. On maksanut itsensä aika hyvin takaisin. 😉 Hame ja toppi ovat uudempia, molemmat niin ikään lempivaatteittani tällä hetkellä.

farkkupaita Reserved / toppi Bik Bok / hame Zara / käsikoru Bik Bok

xVilma