Something Blue

17

Beauty

22.07.2014

En tiedä, missä välissä kirkkaan sinisestä tuli lempivärini vaatteissa. Mielestäni vähän outo värirakkaus, mutta eilisessä videossa ja näissä kuvissa näkyvät mekot eivät ole ainoani. Tuntuu, että musta on vaihtunut siniseen, mutta hyvä niin. Saa ihon näyttämään raikkaammalta ja itse asiassa, ehkä värit ilmenevät persoonaani (tai ainakin nykyistä mielentilaani) paremmin kuin musta. Jos eilen mainitsin videolla pelastuskampaukseni olevan tiukka ponihäntä, kuvien kampaus ei paljon siitä eroa. Hiusvalkki ponihännän ympäri ja muutamalla pinnillä hiukset ympärille.

Kuvien kengät ovat tänä kesänä Tizzianasta ostamani. Olen ollut niihin todella tyytyväinen, koska ballerinat koen itselleni liian siroksi ja tyttömäisiksi, herrainkengät taas liian maskuliiniseksi. Nämä ovat itselleni sopiva välimuoto, jotka ovat kevyet ja harvinaisen hyvät jalkaan ja kävelyyn. Siksi niistä tykkään ehkä niin  paljon, koska yleensä vastaavat ovat aina aiheuttaneet rakkoja. Harmi, ettei kengät näy kuvissa paremmin, mutta ehkä jossain muussa postauksessa sitten.

Se pitää vielä hehkuttaa näitä kuvausolosuhteita, että eikö näytäkin että kuvat olisi voitu ottaa ulkomailla? Mutta ei, ne ovat Alexan kanssa parin minuutin päässä kämpältäni otetut. Jos jotain olen tänä heinäkuussa tehnyt, niin valokuvannut ihmisiä. Keskimäärin joka toinen päivä, tai ollut itse mallina. Ja heti kun maltan vetäytyä sisätiloihin, alkaa photoshoppausmaraton. Hyvä niin, koska tästä valosta on otettava ilo irti. Toiset tekevät sen rannalla, minä onnellisena kameran takana.









mekko Zara / vyö Zalando / kengät Tizziana / kaulakoru lainattu kaverilta

xVilma