Sitkeys palkitaan

17

Thoughts

20.04.2014

En pidä siitä, että joudun vaivaamaan muita. Olen lykännyt treenipostausten tekoa, koska ajattelin joutuvani kysyä jonkun ulkopuolisen kuvaamaan treeniliikkeeni. Ajattelin, etten onnistuisi kuvaamaan tarpeeksi laadukkaita kuvia kamerani itselaukaisijalla (joka ei ole ihan parhaasta päästä). Tänään kuitenkin päätin tarttua härkää sarvista ja menin kuntosalille kamera mukanani. Ajattelin, että mitä sitten, jos joku näkee hölmön puuhailuni. Halusin tehdä työni, vaikka sitten vähän epäjärkevällä tavalla. Halusin yrittää kuvata treeniliikkeet itse.

Ja voi vitsit mikä fiilis tuli, kun kolmessa tunnissa sain kuvattua toivomanne pakaratreenin, venyttelypostauksen, käsitreenin ja paljon muuta. Oikein innostuin.. Lopuksi ajattelin vielä, että okei koitetaan nyt sitten kuvata itselaukaisijalla sitä kaikkein haastavintakin: hyppimistä. Tarkennukset, ajoitus, rajaus… Kaikki menivät tietysti monessa otossa täysin pieleen. Tällaisissa asioissa en osaa kuitenkaan luovuttaa vaan päätin, että kuvaan niin kauan kun saan kameralle edes yhden vähän järkevän kuvan. Opin lopulta ennakoimaan ajoituksen ja vaikka kuva ei ole skarppi, olen tyytyväinen ensimmäisen päivän oppituntiini ajastimen käytöstä. Minulla ei siis ole varsinaista irrallista itselaukaisijaa vaan ajastin niin, että kamera kuvaa 10 sekunnin päästä napin painamisesta.

Tämä pieni esimerkki toi mieleeni elämän isommat onnistumiset.

Lykkäsin nyt yrittämistä, koska ajattelin, ettei se onnistu. Kun sitten aloin kuvaamaan, meinasin jo monta kertaa lopettaa kuvaamisen kesken ja luovuttaa jonkun tietyn liikkeen suhteen. Mutta vaihdoinkin toimintatapoja. Muutin taustaa, kuvaustelinettä, kuvakulmaa.. kunnes pääsin lähemmäs haluamaani lopputulosta. Kuvasin keskimäärin kolme kuvaa per liike. Välillä sain liikkeen ikuistettua kerralla, välillä kymmenennellä. Kuitenkin yleensä, mitä useamman kuvan otin, sen parempi kuvasta tuli. Harjoitus teki ”mestarin” ja hiominen takasi onnistumisen. Lopussa olin hyvin tyytyväinen, etten luovuttanut esimerkiksi hyppykuvan suhteen. Lopputulos on kaikkea muuta kuin täydellinen, mutta olen iloinen, että sain ajoituksen pelaamaan. Juuri ennen kuin onnistuin, meinasin jo jättää edellisen kuvan viimeiseksi, koska ajattelin: turhan vaikeaa.


Mitä jos elämässä liian usein päätän etukäteen, ettei joku asia onnistu. Pitäisikö minun muuttaa toimintatapoja ja kuvakulmaa muidenkin asioiden suhteen saavuttaakseni haluamani? Pitäisikö yrittää vielä yhden kerran? Ja senkin jälkeen vielä yhden? Ihmiset monesti luovuttavat juuri, ennen kuin olisivat saavuttaneet tavoitteensa. Lopputulos kyllä palkitsee, mutta ensin pitää yrittää, sitten löytää tapa ja ehkä koittaa vielä eri tyylillä. Lopuksi tarvitaan paljon sinnikkyyttä, koska epäonnistumiset, karikot ja hankaluudet karsivat jyvät akanoista. Kaikki eivät voi onnistua, mutta ne onnistuvat jotka eivät koskaan luovuta.




xVilma