Sardinia & muita tulevia juttuja

15

Photography

18.09.2018

Blogissa on ollut nyt pari päivää hiljaiseloa… On ollut paljon asioita ennen kuin lähden huomenna kolmeksi viikoksi Italiaan. Olen tästä fiiliksissä! Tähän aikaan vuodesta on ehkä täydellisin aika mennä Italiaan, koska saa jatkaa kesää hetken pidempään. Toisaalta ei tässä syksyssäkään mitään vikaa ole ollut – päin vastoin. Mielestäni Suomessa on ollut varsin ihana sää! Mutta on jo ikävä poikaystävääni, joka lähti edeltä, sekä myös ihan Italian kotia ja rutiineita siellä. Olen myös lähiviikkoina kaivannut muutamia kirjoja, vaatteita yms. jotka olen jättänyt Italiaan, joten kodin vaihtaminen taas hetkeksi tuntuu jännittävältä.

Alkuun olemme ihan kotona, mutta sunnuntaina suuntaamme viikoksi Sardiniaan. Olen tosi pitkään halunnut käydä siellä upeiden rantojen takia. Kesällä kun katsoimme poikaystäväni serkkujen kuvasaldoa saarelta, tuli fiilis, että miksi lähteä Karibialle kuvausmatkalle, kun muutaman tunnin matkan päästä kotoakin löytyy upeita paikkoja. Sardinian lisäksi, jos säät suosivat, teemme vielä lokakuun alussa toisen reissun unelmakohteeseeni Cinque Terreen. Ehkä sillä reissulla pysähdymme myös Firenzeen. Luvassa siis ”kotimaan matkailua” Italiassa. Jos teillä on vinkkejä Sardiniaan, niin olen kiitollinen kaikista vinkeistä. Olemme lyöneet lukkoon vasta kaksi ensimmäistä päivää, mutta muuten tarkoitus on ajella pitkin saarta. 🙂

Tässä vähän listaa lähiaikoina blogiin tulevista postauksista:

– Kuvapostaus Alexan ja Joksun häistä Italiassa (tiedetään, niistä on jo ikuisuus, mutta silti 😉 ).
– Vegaaninen ”ricotta-juusto” resepti.
– Kuvia & vinkkejä perusarjestani Helsingistä
– Hiusten hyvinvointiin liittyvä postaus
– Joogajuttuja. Miksi Heartful Yoga -opettajakoulutus? Oma joogapolkuni.. jne.
– Matkajuttuja: Itävallan upea spa-hotelli vuorilla. Road trip:imme lempikohteeni Slovenia & Bled-järvi. Minulla on ollut myös arkistoissa lähes valmiina postaus Chiang Mai:n taiteilijayhteisöstä. Thaimaan reissusta on kuitenkin jo puoli vuotta. En tiedä, onko vähän hassua postata tästä näin kauan jälkikäteen, vaikka tämä olikin yksi reissun lempipaikoistani…ehkä aion sen tehdä. 😉 Lisäksi tietty myös Sardiniasta tulossa varmasti jotain blogiin.

…jne.

Tosi mielelläni kuulisin teiltä postaustoiveita myös, jos jotain tulee mieleen! 🙂 <3

photos/ Janita Autio (edited by me)