Road Trip Euroopassa: Salzburg

33

Travels

11.09.2018

Kesän yksi kohokohta oli ehdottomasti Janitan ja Artun kanssa tekemämme road trip Italiasta Slovenian ja Itävallan kautta Saksaan. Mietin alkuun, että yhdistäisin koko reissun yhdeksi postaukseksi, mutta siitä tulisi megapitkä, joten päätin nyt jakaa tämän useaan pieneen postaukseen. Aloitetaan loppupään kohteesta Salzburgista, jonne menimme yhdeksi yöksi.

Meillä oli paluulento Suomeen Frankfurtista (parhaat lentodiilit), mutta olimme kaikki sitä mieltä, että ehkä Saksaa on nähty sen verran jo aikaisemmilla matkoillamme, että voisimme sen skipata kokonaan. Laskimme, että Salzburgista, joka sijaitsee ihan Saksan rajalla Münchenin vieressä, olisi tarpeeksi lyhyt matka ajaa suoraan kentälle. Navigaattori näytti n. 5 tunnin ajomatkaa, mutta varasimme tietenkin useamman tunnin ekstraa. Eipä oltaisi uskottu, että silti saadaan jännittää tosissamme, ehdimmekö ajoissa koneeseen – ruuhkia ja tietöitä oli paljon, vaikka oli sunnuntai. Vinkkinä siis, että älkää tehkö samaa virhettä ajaa päivässä Salzburgista Frankfurtiin. Onneksi matkaseura oli loistavaa ja lopulta ehdimme lentokentälle ajoissa. 🙂

Salzburg päätyi kohteeksi myös siksi, että olimme kuulleet siitä paljon hyvää ja halusimme jonkun kaupungin matkamme varrelle. Meno Ljublijanaan peruuntui viime hetkellä (kerron Slovenia postauksessa sitten miksi), joten oli kiva luontokohteiden oheen saada kaupungista vaihtelua. Minusta oli kiva käydä Salzburgissa ja meillä oli tosi hauskaa, mutta kaupunkina Salzburg oli mielestäni yllättävän mitäänsanomaton. Kaunis kaupunki, mutta ei mitenkään erikoinen. Mieleeni tuli Tallinnan vanhakaupunki – oli vähän olo, että tämän olen jo nähnyt. Myöskään illallisruokamme ei erityisesti säväyttänyt, vaikka valitsimme suositun ravintolan. En missään nimessä pettynyt kohteeseen, mutta mielestäni yksi päivä kaupungissa oli tarpeeksi. Jos menisin toistamiseen, tekisin sen joulutorien aikaan talvella. 🙂

Ehkä odotukseni olivat myös turhan suuret ja siksi kaupunki tuntui tavalliselta. Olin lukenut, kuinka tätä alppikaupunkia kehutaan yhdeksi Euroopan monipuolisimmista kaupungeista vuorimaisemineen, upeine barokkirakennuksineen, vilkkaine joenvarsineen ja kirkkoineen sekä linnoineen. Vanhaa kaupunkia kuvataan ”barokin mestariteokseksi” ja se on UNESCOn maailmaperintökohde. Lisäksi tässä Mozartin syntykaupungissa, jossa myös Sound of Music -elokuvaa on kuvattu, on paljon kulttuuria ja konsertteja koettavaksi. Ehkä kaupunki olisi antanut enemmän, jos olisimme käyneet linnoissa, museoissa tai konserteissa – tehneet enemmän. 🙂

Iltaa kohden mielestäni kaupunki kuitenkin heräsi eloon ja lauantai-ilta oli tosi tunnelmallinen. Parin päivän kohteeksi Salzburgia voin suositella! Ja jos kaupunkiin menette, niin käykää ehdottomasti nauttimassa superherkullista Sacher-kakkua sen alkujuurilla kuuluisassa Cafe Sacherissa. Yövyimme vähän keskustan ulkopuolella melko uudessa modernissa Cool Mama hotellissa, joka oli oikein kiva hotelli. Sopi hyvin varsinkin, kun pääsimme autolla liikkumaan.

Olisi kiva kuulla, jos olette Salzburgissa käyneet, että mitä te tykkäsitte? 🙂