Parhaita elämyslahjoja

17

Life

19.12.2013

Haluan jakaa teille tässä 19.luukussa muutaman ei-materiaalisen lahjavinkin. Listasin jo joulukuun Cosmopolitan-lehteen aineettomia itse tehtyjä/toteutettuja lahjoja ja nyt haluan muistuttaa lahjoista, jotka eivät ole ehkä niin edullisia, mutta jotka jättävät muistikuvan loppuelämään.

Minulta kysytään usein kotikuvia – mutta ei kotini ole ihmeellinen. Tämä on kotoisa, omaan silmääni kaunis ja viihdymme täällä hyvin, mutta en koskaan melkein osta kotiin mitään. Sisustus on kaukana sisustuslehdistä! Vaatteiden shoppailukin on nykyään melkein pakollinen paha. Elektroniikan ostoa mietin vuoden päivät. Kuitenkin voin hetkeäkään epäröimättä laittaa ravintolaan ison summan rahaa, en laske niin ikään urheiluun menevää summaa ja hemmotteluunkin laitan mieluummin rahani kuin aineellisen. Säästän matkoihin. Elämänfilosofiani on vain kokea mahdollisimman paljon ja mittaan vuoden onnistumista usein muistoilla. Materiaali jopa vähän ahdistaa. En halua mitään ylimääräistä, enkä mitään mitä en oikeasti tarvitse. Kaappiin unohdetut jutut ja pölyttyvät tavarat saavat mielenikin sekaisin. Siksi olen elämyslahjojen puolestapuhuja -varsinkin niille, joille muuten ei keksi ostettavaa.

Greatdays on elämyksiä myyvä verkkokauppa ja suosittelenkin katsomaan valikoiman, jos haluaa ostaa jotain mieleenpainuvaa ja erikoista. Osaa Greatdaysin elämyksiä myydään myös R-kioskeilla ja Sokoksissa bokseissa, joten sieltä voi hakea kätevästi vielä jouluksi lahjan. Jos tilaa verkkokaupasta, lahja tulee kauniissa valkeassa paketissa. (Sain Greatdaysilta molemmat paketit kuvattavaksi, joten alla olevasta kuvasta näkyy millaiset paketit ovat.)


Listasin tähän jotain omia suosikkejani. Monet ovat melko kalliita, mutta muistakaa myös kimppalahjat! Itse suosimme niitä sisarustemme kesken aina, koska on iso porukka. Näin myös lahjojen ostamisesta ei tule niin stressiä, kun vastuu jakautuu. 🙂

Autoista tykkäävälle miehelle : Koeaja Ferrari tai Lamborghini
Luovalle käsityöläiselle: Hopeakorupaja
Muusikon urasta haaveilevalle: Studioelämys -levytä oma kappaleesi
Kulinaristille: Viinitasting
Terveydestä kiinnostuneelle: Kasvisruokakurssi
Miehelle joka arvostaa hyvää olutta: Olut-tasting
Laskuvarjohypystä haaveilevalle: Tandemhyppy
Sushin ystävälle: Sushikurssi
Stressistä tai unettomuudesta kärsivälle: Reikihoito
Naiselle kuin naiselle: Kasvohoito
Urheilulliselle: Kuntotesti
Luonnonläheiselle: Sieniretki

xVilma