OSA 3. / Hengähdystauko, elämästä nauttiminen

23

Life

26.03.2014

No niin, aika saada tämäkin Kohti unelmatyötä -sarja päätökseen. 🙂 Ensimmäisessä postauksessa käsittelin itsensä kehittämistä ja toisessa tavotteiden määrittämistä omien näkemysteni kautta. Tämä kolmas on ehkä erikoisin, mutta kuitenkin itselleni tärkeä asia.

Kaikki elämäni käännekohdat ja valinnat (hyvät sellaiset) olen tehnyt silloin, kun minulla on ollut aikaa. Kiireessä ajatteleminen, varsinkaan uusien ideoiden kypsyttely, ei ole helppoa. On niin paljon kaikkea, ettei halua enää mitään uutta, turvatonta, hankalaa. Siksi puhun aina irtiottojen puolesta. Jos ei pysty ottamaan kovastakaan yrityksestä huolimatta välivuotta, opiskelijavaihtoa, pidempää reppureissausta, vuorotteluvapaata, virkavapaata tai työpaikan vaihdon välistä lomaa, voi työttömyyttä, lomaa tai vain täysin kaikesta vapaata viikonloppuakin pitää irtiottona, jolloin ottaa aikaa ajattelulle.


 
Jos muutokseen on tarvetta, on tällaisten jälkeen usein voimia laittaa ideat täytäntöön ja alkaa toimimaan. Kaiken itsensä kehittämisen lomassa, on siis myös nautittava elämästä. Väsyneenä, stressaantuneena ja uupuneena ei luovuus, alitajunta tai mikään kukoista. Yksi keino siis kohti unelmatyötä, on mielestäni irtautuminen hetkeksi kiireestä ja rutiineista. Kahdesta syystä. Ensimmäinen syy on se, että silloin ajatus siitä mitä haluaa, kirkastuu ja toiseksi se, että hengähdystaukojen jälkeen, jaksaa muuttaa suunnitelmia todeksi.

Minä olen joko-tai –ihminen ja olenkin elänyt jo useat vuodet siten, että paiskin hullunlailla hommia ja ns. kehitän itseäni suurimman osan aikaa vuodesta. Mutta sitten teen aina pidemmän irtioton ja otan todella lungisti. Tämän aikana taustatyö muuttuu usein ideoiksi ja inspiraatioksi. 🙂

 

Toki näiden kolmen käsittelemäni asian lisäksi tarvitaan paljon muutakin. Periksiantamattomuutta, positiivisuutta, uskoa itseen, hyviä ihmissuhdetaitoja, kohteliasta olemusta, jopa hyvää tuuria jne… Halusin tuoda kuitenkin nämä kolme asiaa esille, jotka ovat olleet minulle tärkeitä asioita päästessäni tähän pisteeseen, että saan tehdä työkseni niitä asioita, joista oikeasti nautin. 🙂

Tsemppiä kaikille jotka lukevat pääsykokeisiin, hakevat töitä tai miettivät oravanpyörästä pois hyppäämistä!


xVilma