Mikä on olennaista?

26

Thoughts

25.10.2018

Mihin käytät aikasi? Mihin luulet käyttäväsi aikasi -ja mihin se todellisuudessa menee? Mihin haluaisit käyttää elämäsi?

Näitä asioita olen pohdiskellut viime päivinä, samoin kuin tarkkaillut ajankäyttöäni. Nykypäivänä elämässämme on vaihtoehtoja, informaatiotulvaa, somea ja hässäkkää siinä määrin, että huomaamattaan saattaa käyttää kaikkeen epäolennaiseen aikaa. Itse ainakin olen syyllistynyt siihen, että viilaan pilkkua tai osallistun asioihin, jotka ovat täysin epärelevantteja määränpääni kanssa elää merkityksellistä elämää. Eikä tässä muuten varmaan mitään negatiivista ole, mutta kun tunnen jatkuvaa kiirettä, riittämättömyyttä ja ajanpuutetta. Kuten varmasti somekanaviani seuraaville on tullut jo selville, olen päättänyt elää vielä entistä enemmän arvojeni mukaan. Olenkin onnistunut viime viikkoina tekemään useamman valinnan tällä näkökannalla.

Joogaopettajakoulutuksen tehtävien mukana oli arvolistaus, jossa oli sanoja 2 ja puoli sivua. Poimin melko nopeasti ja intuitiivisesti sanat arvojeni mukaan. Aikaisemmin olen osannut nimetä varmaan noin 15 arvoani, mutta oli mielenkiintoista katsoa näin laajasta joukosta vaihtoehtoja, mikä merkitsee eniten. Samantyyliset asiat olivat usein vielä peräkkäin kuten älykkyys-viisaus-maalaisjärki, joten mielessä tuli eroteltua, mitä näistä oikeasti arvotan eniten.

Olen tehnyt arvoihin liittyen blogiin useampia postauksia vuosien varrella. Uutena huomiona tässä tehtävässä tuli itselleni se, että jätin automaattisesti valitsemasta kaikki sanat kuten erinomaisuus, täydellisyys, täydellinen, voittaa, loisto. Jos en itse arvosta näitä erityisemmin, saati arvota muita tällaisten asioiden perusteella, miksi tunnen paineita ja pyrin tällaista kohti? Toisaalta taas huomasin itselleni jo monta tutuksi tullutta asiaa korostuneesti tässä tehtävässä: turvallisuus, taloudellinen turva, kotikeskeisyys, sääntöjen noudattaminen, koulutus tai loppuun saattaminen eivät ole itselleni niin merkityksellistä. (Toki turvallisuus voisi olla ykkösenä, jos eläisin toisenlaisessa maailmassa, toisenlaiset kokemukset taustalla).  Mutta sen sijaan sanat vapaus, seikkailu, rohkeus, riskinotto, kokea, intohimo, tiedonhaluinen ja liikkua eteenpäin ovat minulle merkittävämpiä… Jos joku päättää lukea oman arvolistaukseni alta, olisi hauska kuulla, onko teidän arvot pääosin samoja kuin minulla vai onko joukossa niitä, jotka taas eivät merkkaa teille ollenkaan. 🙂

Oma arvolistaukseni tämän mainitsemani sanalistan mukaan näyttää siis tältä (noin puolet sanoista putosi pois, mutta aika monta asiaa jäi mukaan):

Ihmiset, Hellyys, Totuus, Ainutlaatuinen, Hiljaisuus, Tietää, Virtaavuus, Rentous, Pidetty, Näyttää tunteet, Onnistua, Taiteellinen, Luova, Läheiset, Ystävyys, Intuitiivinen, Flow, Ilahduttaminen, Valovoimaisuus, Vapaus, Urheilu, Hyvä maku, Luoda, Luottamuksen arvoinen, Terveys, Vaikuttaa, Nauraa, Ennakkoluuloton, Esikuva muille, Inspiroida, Aitous, Oivaltaa, Riskinotto, Kärsivällisyys, Taiteellisuus, Vilpittömyys, Herkkä, Tuntea, Kunnioittava, Tiedonhaluinen, Ennakointi, Kuulua ryhmään, Keksiä, Ymmärtää, Uskoa, Alkuperäisyys, Liikkua eteenpäin, Hehkua, Kokea, Avustaa, Leikkisä, Selkeys, Visionäärinen, Ilo, Aistillinen, Oppia, Etsiä, Tuki, Kohottaa, Yhdistää, Seikkailu, Olla hyväksytty, Innostaa, Mukavuus, Unelma, Rohkaista, Energia, Taloudellinen riippumattomuus, Kiitollisuus, Mielikuvitus, Tarkoitusperä, Olla tietoinen, Myötätuntoinen, Suoraselkäinen, Nauttia, Armo, Rehellisyys, Rakkaus, Ilmaista, Kehittää, Olla hyväksyvä, Herkkyys, Rohkeus, Viisaus, Olla läsnä, Uskallus, Eleganssi, Kokemus, Saavuttaa, Intohimo, Lahjoittaa

Haastavaa on tietysti, kun usein elämässä moraalikäsitykset ja arvot eivät olekaan käytännössä niin mustavalkoisia kuin aluksi ajattelisi… Eteen voi tupsahtaa tapaus, joka saakin kyseenalaistamaan omat vahvat mielipiteet. Vaikka ei:n sanominen kivoille jutuille on haastavaa, yritän itse muistaa, että pitkässä juoksussa arvojen mukaan eläminen on varmasti sen arvoista.