Learning A New Language

30

Travels

16.05.2016

IMG_7471-2IMG_7525IMG_7465-2 copyIMG_7131IMG_7515

Täällä Italiassa iski taas hirveä tarve oppia puhumaan italiaa. Vietän täällä paljon aikaa ihmisten kanssa, jotka eivät puhu englantia – tai suomea, eikä yhteistä kieltä siten ole. Minua vähän harmittaa, etten osaa kommunikoida kuten haluan. Tällä hetkellä jutusteluni kulkee aina jotenkin ”Buongiorno- Come stai?- Tutto bene, grazie – E tu? – Si vediamo dopo a domani” linjaa. Toki osaan muitakin lauseita ja fraaseja (ulkoa), sekä paljon esimerkiksi ruokasanastoa. Mutta lauseita en osaa muodostaa, jos epämääräistä sanojen heittelyä ja käsien huitomista ei lasketa. Myös keskustelujen seuraaminen on vaikeaa, eikä minua lohduta, että ymmärrän jotain.

Kielten oppiminen on aina ollut minulle hyvin haasteellista ja tuntuu, että minulla ei ole yhtään sitä ns. ”kielipäätä”. Mutta pikkuhiljaa. Täällä ainakin motivaatio oppimiseen on hyvä ja italiaa tulee kuultua niin paljon, että jos vähän panostaisi italian opiskeluun syntyisi tuloksia varmasti nopeasti. Minusta on kuitenkin hyvin vaikeaa olla pitkäjänteinen itseopiskelussa ilman tarkkaa ohjelmaa/suunitelmaa, jonka mukaan edetä.

Ystäväni vinkkasi reilu kuukausi sitten, että kertaa ruotsin kieltä Duolingo nimisellä puhelinsovelluksella. Kokeilin pari kertaa ja tykkäsin siitä, kuinka sovellus on rakennettu. Alku tuntui kuitenkin liian helpolta ja kyllästyin. Nyt vähän aikaa sitten eräs lukija kommentoi samasta sovelluksesta ja sanoi sen löytyvän myös netistä. Kirjauduin myös tietokoneella ohjelmaan ja tykkäsin, miten hyvin tämä koko opiskelu kokonaisuus on tehty. Jäin heti koukkuun ja pari aamua sitten puolitoista tuntia opiskelin tätä kautta italiaa. Nyt yritän käyttää sovellusta edes 10 minuuttia päivässä. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan, jos haluaa opiskella jotain kieltä. Tosin suomen kieltä ei ole vaihtoehtona, mutta ainakin toistaiseksi oma opiskeluni on hyvin sujunut käyttäen sovellusta englanti-italia-englanti.. 🙂 Onko teillä vinkata jotain muuta tietokoneohjelmaa/sovellusta kielten opiskeluun?


I spend time here a lot with people who don’t speak English or Finnish so I really want to learn Italian. I can say just some basic words, food glossary and easy phrases but now I found an application named Duolingo. I try to use it even only 10 minutes daily. It works both in computer and phone and I think it’s brilliant! I have decided to work on learning more Italian this summer! Have you tried Duolingo or some other application to learn a new language? 🙂

VP2