Kuinka treenaan?

24

Yoga

07.11.2014

Pyysin teiltä kysymyksiä videopostauksia varten ja yksi kysymys oli kuinka treenaan?  Vaikka vastaus tavallaan blogistani jo löytyykin, ajattelin koota tähän ajatuksiani..

_MG_8906

Treenaamiseni on muuttunut totaalisesti sitten viime helmikuun, kun pakkasin laukkuni ja suuntasin kuukaudeksi Kapkaupunkiin. Sen jälkeen tavarani ovat olleet koko ajan matkalaukussa ja minä liikkeessä. Monilla on kovat suunnitelmat reissuilla jatkaa urheiluja normaalisti, herätä aamulenkille hiekkarannalle ja etsiä paikallinen kuntosali. Todellisuus on usein toinen, koska urheilu nyt kuuluu niihin asioihin, joissa rutiinit auttavat. Välillä sohvalta nouseminen on vaikeaa, mutta usein se on vaikeampaa silloin kun ei etukäteen tiedä, mihin on menossa ja miten. Joskus kellonaikaan sidottu ohjattu tunti tai treffit treenikaverin kanssa auttavat, mutta näitäkään ei reissun päällä ole. Puhumattakaan siitä, että ulkomailla on usein niin paljon muutakin tekemistä ja näkemistä.

ENNEN…

Kun vielä olin kotiutuneena yhteen paikkaan, treenasin noin 6 kertaa viikossa: kuntosalia (paljon toiminnallisia koko kroppaa kuormittavia liikkeitä vapailla painoilla), pitkiä juoksulenkkejä, kävelyitä kavereiden kanssa, pari show-tanssituntia Step Up:illa viikkoon ja kerran parissa viikossa vähintään joogatunti tai muuta kehonhuoltoa. Käytin Foam rolleria usein, luin treenilehtiä ja kirjoja sekä kokeilin uusia lajeja. Joka kuukausi kävin testailemassa jotain parkourista sulkapallokenttiin, voguingista tankotanssiin, Crossfitista ilmajoogaan ja niin edelleen.

URHEILUTAUSTANI…

Uusimmille lukijoilleni sen verran, että harrastin kymmenen vuotta joukkuevoimistelua. Sen kautta kävin vuosia myös kerran viikossa baletin tekniikkatunneilla. Pesäpallo oli nuorempana pitkään toinen päälajini ja myös lentopalloa ja yleisurheilua (viimeisimpänä korkeushyppyä) olen harrastanut vuosia. Joukkuevoimistelun lopetin lukion alussa, mutta siihen asti se oli oikeastaan koko elämäni. 😀 Koen, että sen jälkeen olen ollut melko tavallinen liikkuja, tosin helposti uudesta innostuva ja aina aktiivinen. Urheilu on itsestään selvä osa arkeani.

MITÄ NYT…

Luulen, että tämä ”matkalaukkuelämäni” ei jatku enää hirveän montaa kuukautta, joten sitten aion taas etsiä säännölliset liikuntarutiinit, joogastudiot ja kuntosalit. Nyt olen ylläpitänyt kuntoa kotitreeneillä ja lenkeillä. Sain juuri päätökseen Kayla Itsinesin 12 viikon treeniohjelman ja mietin, tilaisinko uuden ohjelman, joka on jatkoa tälle? Onko kokemuksia? Toisaalta mietin, että voisin vain soveltaa tuota 12 ensimmäisen viikon ohjelmaa. Haastetta siinä kyllä yhä riittää. Lisää näistä Kaylan treeneistä olen kirjoittanut täällä.

Syyskuu oli treenien osalta laiskin sitten viiteen vuoteen. Kuukausi piti sisällään 5 ulkomaanmatkaa, joista neljä oli työmatkaa ja valehtelematta vaihdoin koko kuukauden 1-2 yön välein yöpaikkaa. Pitkään urheilu ja ravinto ovat olleet todella iso osa elämääni ja ajatukset ovat pyörineet todella paljon niiden ympärillä. Nykyään elämässä on niin monta muutakin asiaa, että urheilusta ja ravintojutuista on tullut vain pieni osa kaikkea muuta. Silti erittäin tärkeä osa.. mutta välinearvona, ei itseisarvona. Tavallaan on helpottavaa suhtautua asioihin rennosti, liikaa suunnittelematta ja fiiliksen mukaan.

Tässä viime viikon treenini esimerkiksi yhdestä viikosta. Tosin, koska rutiineja ei ole, vaihtelevat treenini nykyään paljon. Esimerkistäni huomaa, että lihaskuntoa on suhteellisen vähän, mutta aerobiset treenini on tehty haastavissa olosuhteissa vuoristossa. Metsässä juokseminen ja todella jyrkkä ylämäkikävely, kyllä tuntuvat koko kropassa. Olen myös  tehnyt pieniä avaavia venyttelyitä täällä melkein joka päivä, vaikka en niitä tuohon ylös kirjoittanutkaan.
treeniviikko

No näkyykö tämä treenin epäsäännöllisyys ja suunnittelemattomuus. Tietysti. Esimerkiksi alla oleva kuva on pari vuotta sitten otettu. Nyt yritin täällä Italiassa samaa (kuvat yllä). Havaittavissa selvää kangistumista. Mutta toisaalta, väliäkö tuolla. Keväällä juoksin 18 km putkeen, menisikö nyt? Epäilen. Entä syväkyykkäisinkö samoilla levypainoilla kun vuosi sitten syksyllä? En todellakaan. Mutta.. urheilu ei ole ammattini ja elämässä on erilaisia vaiheita. 🙂

instavilma

Nautitaan urheilusta, mutta ei tehdä siitä pakkopullaa. Eikös? 🙂 Rentouttavaa viikonloppua! ♥

vp