(Herkuttelu)viikon ruoka- ja treenipäiväkirja

19

Food

28.04.2015

treeni2

Eilen jo kerroin, että viime viikolla tuli herkuteltua huomattavasti tavallista enemmän ja lupasinkin jakaa nyt ruokapäiväkirjaa tällaisesta ei-niin-esimerkillisestä, mutta inhimillisestä viikosta. Tosiaan yleensä herkuttelen gluteenittomasti ja maidottomasti kerran viikossa, mutta aina silloin tällöin (viimeksi näin paljon jouluna) syön ihan mitä huvittaa seurauksista välittämättä. Tässä viikossa pahimpia eivät ole nuo sokeriherkut, vaan todellinen epäsäännöllisyys. Aterioita on korvattu herkuilla ja napostelulla, ateriavälit ovat välillä ylipitkiä jne.. Haluan tällä osoittaa, etten syö kurinalaisesti, vaikka paljon terveellisiä juttuja onkin mukana. Aina en ehdi ja jaksa kokata, jos tarvitsee tehdä ruokaa vain itselle. Toisaalta tästä voi saada myös ideoita gluteenittomaan ja maidottomaan ruokavalioon (vatsani voi huomattavasti paremmin ilman näitä). Vaikka välillä on viikkoja kun syön melkein kuin oppikirjasta, mukaan mahtuu kaikenlaista. Herkuttelupäivät tai viikot eivät maata kaada, kun paketti on kunnossa. 🙂

Tässä muutama huomio:
– Käytän paistamiseen aina kookosöljyä.
– Juon joka päivä 2-3 litraa vettä.
– Vitamiinit: D- ja B-vitamiini, hius/kynsi, biotiini (muutamina päivinä viikossa), magneesium, omega-3, sinkki.
– Syön tiettyjä ruokia kausittain paljon ja sitten en ehkä viikkoihin. Syön myös aina jääkapin tyhjäksi, ennen kuin ostan uutta. Siksi samalle viikolle osuu aina paljon samoja ruokia ja ruokavalio näyttää todellisuutta yksipuolisemmalle.
– Aamupala on päiväni ehkä tärkein ateria ja siitä en koskaan luista.
– Merkitsin sinisellä ne ruuat, jotka pyrin pitämään normaalisti poissa ruokavaliostani.

Maanantai 20.4

-Ajoittain juon vain teetä, mutta nyt minulla on kahvikausi meneillään. En juo kuitenkaan koskaan yli kahta kuppia päivässä tai muuten se vaikuttaa yöuniini.

8.30 Kookosöljyssä paistettu kananmuna, parmesan-juustoa, kurkkua, varsiselleriä, paahdettuja pinjansiemeniä, puolikas omena, kahvi makeuttamattomalla mantelimaidolla, vitamiinit
TREENI 30 min juoksulenkki
1 h salitreeni (sis. 30 min Kaylan käsi-vatsatreenin vko 7)
11.30 Munakas (2 munaa, psylliumia, kaurahiutaleita, rosmariinia) Paprikaa, tomaattia, pinjansiemenia, parmesania
Vihersmoothie (puolikas päärynä, puolikas banaani, tuore ananas, iso kourallinen pinaattia, puolikas kurkku, 2 varsisellerin vartta, vettä, macaa, opti msm-jauhetta, nokkosuutetta, ripaus merisuolaa) kahvi mantelimaidolla
17.00 Iso kanasalaatti (sis. kvinoaa, punajuurta, porkkanaa, eri vihanneksia, broilerin rintaleikettä, vinaigrette-kastiketta ja muutama pähkinä). Cordyreps Instant, itse tehty raakasuklaa-kauracookie, pari hedelmäpalaa.
20.00 Loput kana-kvinoa salaatista (kunnon annos), porkkana, marjoja, kookosmaitojugurttia, tl maapähkinävoita, inkamarjoja
TREENI 20 min venyttelyä/ foam rollailua

Tiistai 21.4

-Kiireinen päivä näkyy nopeissa ruokavalinnoissa. Syön paljon hedelmiä, mutta syön muuten sen verran terveellisesti, etten jaksa välittää runsaasta hedelmäsokerin määrästä.

9.00 Kaurapuuroannos sis. runsaasti marjoja, omena, manteleita ja siemeniä, vähän mantelimaitoa, vihreää teetä, vitamiinit
TREENI 45 min kevyt kävely
30 min kuntosali (10 min strepperi+20 min pepputreeni)
Treenin aikana litra vettä, johon sekoitettu viherjauhetta, c-vitamiinia, opti msm-jauhetta ja nokkosuutetta
12.30 Pinaattimunakas (2 munaa, valkuainen, 2 kourallista pinaattia, psylliumia, rosmariinia) kurkkua, tomaattia, pinjansiemeniä, parmesania. Marjoja, kookosmaitojugurttia, tl maapähkinävoita, inkamarjoja, banaani, kahvi mantelimaidolla.
16.00 Tuoretta ananasta, luonnollinen TREK-proteiinipatukka, Cafe Americano soijamaidolla
19.30 Porkkana, hummusta, riisikakku, tonnikalaa, puolikas avokado
ruuat

Keskiviikko 22.4
-Koko päivän retki Liverpooliin ystävien kanssa. Söin runsaan aamiaisen, koska tiesin, että seuraavaan ruokailuun on aikaa. ”Lomapäivä” piti sisällään mitä mielen teki…

8.30 Munakas (2 munaa, kourallinen pinaattia, kaurahiutaleita, psylliumia, rosmariinia, parmesaania), Kasviksia, Porkkana, hummusta
Vihreää teetä, pieni kuppi kahvia, mantelimaitoa, marjoja, omena, tl maapähkinävoita, vitamiinit
TREENI 15 min intensiivinen HIIT-treeni puistossa ( sis. kyykky- ja askelkyykkyhyppyjä, askelkyykkykävelyä, syväkyykkyjä, jalanheittoja yms.)
14.00 kanasalaatti ravintolassa (sis. vähän bataattia, kvinoaa ja halloumia, muuten kasviksia)
16.00 200ml vihersmoothie (omena, päärynä, kurkku, pinaatti, inkivääri, ananas)
18.00 vihreää teetä, kakkupala, suklaamaistiainen
21.00 sushisalaatti ravintolassa (sis. riisi, levä, pavut, lohi, kastike, avokado..) pari bataattiranskista ja muutamia suklaakuorrutettuja pähkinöitä/kuivattuja hedelmiä jälkiruuaksi
Koko päivän aikana paljon kävelyä Liverpoolissa puistossa/kaupungilla

Torstai 23.4

-En laske kaloreita tai käy puntarilla.  Syön hyvällä omallatunnolla välillä paljon, myös herkkuja. Tiedän, että sen jälkeen treeni kulkee seuraavana päivänä paremmin ja mieli tekee syödä kevyemmin.

9.30 Paistettuja sieniä, kananmuna, kasviksia, porkkana, hummusta, kahvi mantelimaidolla, vihreää teetä
14.00 Riisikakku avokadolla ja tonnikalalla, porkkana hummukseen dipattuna, Cafe Americano soijamaidolla
TREENI 1h juoksulenkki (n.9km)
30 min Kaylan Legs&Cardio -treeni
Treenien välissä pala tuoretta ananasta ja kourallinen inkamarjoja + Litra vettä, johon sekoitettu viherjauhetta, opti msm-jauhetta ja nokkosuutetta.
18.00 Riisikakku avokadolla ja tonnikalalla, monta porkkanaa hummukseen dipattuna, manteleita ja cashewpähkinöitä
20.30 Puolikas kurkku, tomaatti, fenkolia, kurpitsansiemeniä, vähän grillattua kanaa, omena, vadelmia, puolikas banaani, loraus mantelimaitoa
30 min palauttelevaa venyttelyä ja foam rollaillua

Perjantai 24.4
-Syön normaalisti harvoin maapähkinävoita, mutta nyt kun tuli ostettua purkki kotiin, huomaan syöväni sitä joka päivä teelusikallisen siellä täällä.

9.00 Kaurapuuroa, marjoja, siemeniä, tl maapähkinävoita, kahvi mantelimaidolla
13.00 Kvinoaa, parsakaalia, sieniä, selleriä, pinaattia, tomaattia, paprikaa, omenaa, siemeniä, vähän munakasta, parmesania
15.30 Inkamarjoja, banaani, tl maapähkinävoita, vadelmia, pari cashewpähkinää, cafe americano soijamaidolla
18.00  Pieni kulhollinen lounaan jämiä, omena, tl maapähkinävoita
19.30 Vähän grillattua kanaa, kasviksia, juustoa, riisikakku, mansikoita, cordyrps-instant, vitamiinit
TREENI 1h syvävenyttelyä

Lauantai 25.4
-Synttärijuhlintaa ja matkustamista toiseen kaupunkiin. Käsittämättömän pitkä ateriaväli. Lounas korvautui kaupasta ostetuilla eväillä, kun vaihtoehtona kiireessä löytyikin vain Burger King.

10.00 kaurapuuroa, marjakeittoa (marjoja, banaania ja päärynää blendattuna), siemeniä, kananmuna, puolikas riisikakkua, kasviksia, parmesania, mantelikahvi
14.00 vihermehua, muutamia sushipaloja, luonnollinen TREK-proteiinipatukka, banaani
21.00 runsaasti texmex salaattia (itse tehtyä quacamolea, jauhelihaa, kasviksia, juustoa, hummusta, maissilastuja..) gluteenitonta daim-kakkua, toblerone-suklaata, pari lasia valkoviiniä
Lepopäivä

Sunnuntai 26.4
-Kesän jäätelökausi avattu ja ensimmäinen irtojäätelö auringossa syöty. Veikkaan, että tänäkin kesänä tulee nautittua lähinnä gelattoa Italiassa, koska vatsani kestää sitä paremmin. Halusin kuitenkin maistaa lähimaatilan itse tehtyä jäätelöä, johon olin todella pitkä jono. Kyseessä on ehdottomasti yksi Nantwichin ”nähtävyys”. 🙂

11.00 jauhelihamunakas, kasviksia, juustoa, kahvi mantelimaidolla
14.00 mantelimaitoa, marjoja, banaani, maapähkinävoita
15.30 Käsintehtyä jäätelöä kaksi palloa vohvelissa
Treeni 30 min Kaylan ABS &CARDIO-treeni
19.00 kanasalaatti (parsakaalia, romaine-salaattia, siemeniä, grillattua kanaa, kurkkua, tomaattia, hummusta), maissilastuja
21.00--> Toblerone-suklaata (n.100g)
vp