Healthy dessert & Banana flour

21

Food

30.01.2014

Viime viikonloppuna siskoni tuli poikaystävänsä kanssa meille lounaalle. Halusin tarjota myös jotain jälkiruokaa, mutta en jaksanut lähteä enää kauppaan. Päätin siis keksiä jotain kaapissa olevista raaka-aineista. Jälkiruuasta tuli kaikkien mielestä tosi onnistunut, joten tässä ohje jakoon.
Koitin tehdä jälkiruuan sekä lasiin, että kuppiin. Kupin vuorasin kelmulla, että sain kumottua jälkiruuan lautaselle leivosmaiseksi. Tämän testauksen jälkeen valitsisin ehkä lasiin koottavan version, mutta luulen, että irtopohjavuokaan voisi tehdä tällä reseptillä myös kakun. Kakun tehdessään toki aineiden määrää pitää lisätä. Raakaleivontaohje on gluteeniton ja sokeriton. 🙂

Blendaa ainekset tehosekoittimessa. Ensin pohja ja sitten täyte. Pohjaan voit käyttää myös valmista mantelijauhoa, jos tehosekoitin ei ole riittävän tehokas hienontamaan kokonaisia manteleita. Itse käytin pohjassa puolikuivattuja kivellisiä taateleita, jotka ovat mielestäni täysin kuivattuja taateleita herkullisempia ja kosteampia. Levitä ”taikinaa” pohjalle ja kaada täyte päälle. Halutessassi murustele vielä lisää pohja-ainesta täytteen päälle ja koristele marjoilla sekä kookoshiutaleilla.

Voit myös pakastaa jälkiruuan ja ottaa sen sulamaan vähän ennen tarjoilua (näin minä tein). Tällöin täytteestä tulee sorbettimainen.

Sain CocoVilta testailuun heidän uutta tuotettaan, reseptistäkin löytyvää banaanijauhetta. Olin aluksi vähän skeptinen, että tuleekohan jauhetta käytettyä, kun banaania löytyy melkein aina keittiöstä. Mutta niinä kertoina, kun ei ole löytynyt, on tämä jauhe pelastanut smoothieni ja proteiinipannarini.
Banaanijauhe on valmistettu ecuadorilaisesta, punaisesta banaanista kuivattamalla. Banaanijauhe sisältää paljon vitamiineja ja mineraaleja -mm. betakaroteenia, kaliumia ja c-vitamiinia sekä b6-vitamiinia. Ennen kaikkea tämä jauhe on pehmeämpi ja makeampi kuin meille tutumpi keltainen banaani. Tämä on siis ihanan makunsa puolesta loistava makeuttaja. Itse en käytä sokeria ollenkaan ja todella harvoin hunajaa tai vaahterasiirappiakaan. Käytän kokatessani lähes aina makeutukseen banaania ja taateleita, joten tämä uusi banaanijauhe on kyllä noussut yhdeksi suosikkituotteekseni!

Summary:
Last weekend my sister and her boyfriend came for a lunch. I wanted to offer something (healthy) dessert, so I created this layer dessert.

Healthy and easy dessert (gluten-free, lactose-free, sugar-free, raw)
Dough”: 1,5 dl almonds, 6 dates, 1/4 dl coconut flakes, season with cardamom
Filling:
150g blueberries, 0,5 tablespoon honey, 1tbls cocovi banana flour, 2 tbls melted coconut oil, 2 tbls hera protein flour

Place ingredients into the mixer in two part (Dough/Filling). Blend until smooth. Press the dough into the glass and pour the filling on top. (I always use bananas or dates in stead of sugar or sweetener.) 🙂

xVilma