Give Him a Chance

31

Thoughts

20.03.2016

kenia

Saavuin eilen illalla Berliinistä takaisin Englantiin ja nyt meillä on ystäviä Suomesta kyllässä. Olen kyllä nauttinut tästä vähän erilaisesta viikonlopusta täysillä ja itse asiassa tätäkin kirjoittelen Chesteristä, jonne tulimme viettämään sunnuntaita. Pahoitteluni, etten ole ehtinyt vastailla kommentteihin pariin päivään, mutta huomenna palaan taas normaaliin rytmiin ja vastaan edellistenkin postausten kommentteihin.. 🙂

Berliinistä tulossa myös useampikin postaus, mutta nyt halusin kirjoittaa jostain ihan muusta. Olen blogissa pariin otteeseen kirjoittanut pikkusiskoni Ellin ja hänen ystävänsä Juulin matkasta Keniaan vapaaehtoistyöhön. Kaksikon viiden kuukauden jakso orpokodissa alkaa tulla pian päätökseen ja odotankin jo innolla, että näen Ellin huhtikuun alussa, kun menen Suomeen. Ikävä on ollut kova! Minullekin on avautunut afrikkalainen elämä ihan toisella tavalla ja olen saanut käsityksen, millaista elämä slummissa voi olla. Tietenkään tällaisia asioita ei voi ymmärtää, kuin kokemalla asioita itse, mutta suosittelen tosi lämpimästi lukemaan Hetkeksi -blogia, johon Elli ja Juuli ovat kohta puolen vuoden ajan kokemuksiaan ja tuntemuksiaan päivittäneet. Sain viime viikolla tosi ihanan ja ainutlaatuisen synttäriyllätyksen, jonka voitte katsoa alta. Mielestäni ihan huippu tervehdys/lauluesitys!♥ 🙂

https://youtu.be/NBUTtAcVREI

Ellin ja Juuli auttavat orpokotia yhdessä italialaisen avustusjärjestön kanssa ja itsekin haluan yrittää jakaa heidän viestiä tätä kautta. Aiheesta ja avustuksesta voit lukea enemmän täältä, mutta tässä Ellin ja Juulin blogista pätkä:

Lapset ovat innoissaan uudesta koulusta, mutta ongelma on, että koulu on kaukana orpokodista eikä kävely pienten kohdalla ole vaihtoehto. Tammi-helmikuun meidän hostisä Raphael heräsi aamulla aikaisin ennen töitään, kuljettaakseen kaksi lastillista lapsia kouluun henkilöautollaan ja iltapäivällä takaisin orpokodille. Alussa ei ollut muita vaihtoehtoja, sillä lasten täytyi päästä kouluun. Koulu loppuu ennen kello 16, mutta tämän järjestelyn takia osa lapsista oli kotona vasta iltakuuden jälkeen. Myös auto alkoi hajota liian painavasta lastista. On selvää, ettei tätä voida jatkaa loputtomiin. Nyt maaliskuuksi on järjestetty matatu kuljettamaan lapsia, mutta tämä on kallista ja siksi myös hyvin väliaikainen ratkaisu.

Tämän hetken kiireellisin rahantarve koskee siis koulubussia. Rahaa ja aikaa on uponnut näihin koulumatkoihin jo liikaa ja haluamme auttaa. Koulubussi olisi toimiva ja pitkäaikainen ratkaisu ongelmaan, jotta tulevaisuudessa tähän ei tarvitsisi käyttää aikaa eikä ylimääräistä rahaa. Näin pystyttäisiin keskittyä muihin tarpeisiin.

Moni on kysynyt, olisiko mahdollista tarjota apuaan Good Samaritanille Suomesta käsin. Koulubussi eli käytetty hyvässä kunnossa oleva pakettiauto maksaa n. 5 000 € (500 000 kes) ja tähän asti rahaa sitä varten on saatu kasaan 1 500 €. –”

Tässä vielä italialisen järjestön viesti engalnniksi, suomeksi sen voi lukea Ellin ja Juulin blogista:

Hi Juuli and Elli’s friends and people of Finland, we really need and appreciate your help for funding the school van for the kids of Good Samaritan. The money goes directly to Good Samaritan without intermediaries to buy the van as soon as possible.

Give Him a Chance is a non-profit association and it’s purpose is to help children who have been abandonded or in social unrest through donations or volunteering. The Ngo is recognized by the disposal D. Lgs. 460/97, art. 10.

In 2012 GHAC started supporting Good Samaritan Children’s Home, which at that time did not have money for food or any primary needs. Nowadays, after restructuring the Home first, we support Good Samaritan through fundraising and “distance support” programs.

I had the chance to meet Juuli and Elli, two amazing girls and volunteers, and spend time with them and see how much they love the kids of Good Samaritan. We are grateful to have them helping us fundraise for this big project.

All the best,
Claudia Puddu and all the team of Give Him a Chance

 

 

samartin

Jos siis haluat auttaa, voit tehdä verkkopankkisiirron tälle järjestön tilille:

Tili: Give him a chance Onlus
IBAN: IT31 Z020 0843 9530 0010 2215 339
(BIC: UNCRITM1E59)
Viestiksi voi kirjoittaa: GoodSamaritan/ellijuuli
Jotkut pankit saattavat pyytää verkkopankkisiirtoon osoitetietoja: Via Tharros 110, 09045 Quartu Sant’Elena, Italia

Suomi sekä Italia kuuluvat molemmat yhtenäiseen euromaksualueeseen (SEPA), joten tilisiirto ei ole sen vaikeampaa tai kalliimpaa kuin tilisiirrot Suomen sisällä.

Toivotaan, että nuo suloiset lapset saavat koulubussinsa pian. Ja superiso kiitos minunkin puolesta kaikille, jotka tekevät lahjoituksen. Pienikin apu on suuri! 🙂

postauksen kuvat / Elli & Juuli
VP2