Digilasit ja uusi puhelin

37

Wellness

30.01.2018

Terkkuja lentokentältä, kohta lähtee lento takaisin Italiaan. Tänään pikapostauksen parista uudesta hankinnastani, koska IG Storyn puolella näistä ollaan kyselty. 🙂

Kävin viime viikolla Essilorin aamiaistapahtumassa kuulemassa Eyezen -digilaseista ja sain itselleni mukaan kuvissa näkyvät silmälasit. Laseissa ei ole vahvuuksia, vaan nämä suodattavat sinistä valoa. Tällä kertaa olin ottanut itse asiasta ensin selvää ennen kutsun saamista. Silmäni väsyvät nimittäin todella paljon työskennellessäni niin paljon tietokoneella ja puhelimella. Kärsin liian usein silmäkivuista ja aamuisin on vaikea avata silmiä, kun ne ovat niin kuivat. Olen saanut jotain apua voitelevista silmätipoista, mutta olen jo pitkään ollut aikeissa hankkia suojaa silmille sinivalolta. Ensimmäistä kertaa minua varoiteltiin tästä pari vuotta sitten ja aluksi vähättelin vaikutusta silmille, ajattelin silmäkipujen johtuvan raskaista silmäluomistani ja siitä, että joudun usein jännittämään otsalihaksia saadakseni kulmat/luomet ylös päin. Mutta lopulta kyllä yhdistän päänsäryt ja silmäkivut huonoon työskentelyergonomiaani.

Opin aamiaistilaisuudessa, että lähes 30% suomalaisista viettää keskimäärin 7-11h näytön ääressä päivässä ja melkein 10% yli 12h. Sanomattakin on selvää, että tosi lyhyessä ajassa elämäntapamme on muuttunut digitaaliseksi. Se on muuttanut silmien tarpeita, mutta evoluutio ei ole ehtinyt mukaan. Näytöltä heijastuu paitsi tämä kirkas ja häiritsevä sini-violetti valo, mutta myös kirjaimet ja merkit ovat pienempiä ja pikselöityneempiä. Lisäksi lähityöskentelyetäisyydet ovat lyhyempiä ja vaihtelevampia sekä meillä on erilainen ryhti/asento työskennellessämme esimerkiksi puhelimella.

Sinisen valon mahdollisia vaikutuksia ovat mainitsemani silmien ärsytys ja häikäistyminen sekä epäterävä kuva. Sen lisäksi runsas sininen valo saattaa edesauttaa tiettyjä silmäsaurauksia. Se, mistä ollaan mielestäni puhuttu enemmän on sinisen valon piristävä vaikutus. Koska valo muistuttaa auringon valoa, se saattaa säädellä vuorokausirytmiä ja siksi, ei ole suositeltavaa katsoa näyttöä viimeiseen pariin tuntiin ennen nukkumaan menoa.

Nämä Eyezen-lasit suodattavat siis sinistä valoa ja olen nyt alkanut käyttää näitä työskennellessäni. Pidän siitä, että näillä on mukavampi/helpompi katsoa näyttöä. Olen nyt viimeisten Suomessa olo päivien takia ollut tavallista vähemmän tietokoneella, mutta kun nyt menen Italiaan, pääsen testaamaan lasien mahdollisen hyödyn kunnolla. Oletteko te kuulleet digilaseista aikaisemmin tai jopa testanneet näitä jo? 🙂

Minulta tosiaan kyseltiin myös, minkä uuden puhelimen hankin. Ostin kuvassa näkyvän uuden iPhone X:n. Minulla ei ole ollut ainakaan kolmeen vuoteen iPhonea ja tuntuu, että käyttöjärjestelmässä yms. uudessa on vielä opettelemista, mikä välillä ärsyttää. 😉 Mutta toistaiseksi olen ollut tyytyväinen!

Ei tästä niin pikaista postausta näköjään tullutkaan. Nyt pitää kiirehtiä portille! 🙂