5 x Terveelliset tavat, jotka pysyvät kiireessäkin

39

Wellness

01.03.2018

Olen käynyt viime aikoina läpi vanhoja papereita ja vihkojani… Olen ollut järkyttynyt ja samaan aikaan huvittunut, kuinka usein pidin 18-25 -vuotiaana ruokapäiväkirjaa. Tuntuu, että se oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Löysin muutenkin monta hyvinvointiin keskittynyttä muistiinpanovihkoani. Nykyään itseasiassa tuntuu, että suhtautumiseni ruokaan oli joskus enemmän kontrolloivampi kuin koskaan tajusin. (Terveellisen elämäntavan suorittaminen ja ortoreksia -postaus löytyy täältä.)

Ennen ravintolisien ja superfoodien syöminen oli minulle arkipäivää, kuten 6 treenipäivää viikossa tai aamurutiinien pyörittäminen tähän tapaan. Jatkuva matkustaminen on tehnyt minusta suorastaan leväperäisen aikaisempaan ajatteluuni verrattuna, mutta toki kaikki on suhteellista. Ja nykyelämässäni vaihtelee erilaiset jaksot. Pohdin kuitenkin tässä, että mitä tapoja minulle jää silloinkin, kun on kiire?

Mikä on se minimipaketti hyvinvointivalintoja, jolla vielä tunnen oloni ihan hyvinvoivaksi ja energiseksi? Mitkä ovat niitä terveystekoja, jotka eivät ehkä yksissään optimoi terveyttäni, mutta jotka ovat juurtuneita tekoja, joita en edes huomaa. Valintoja, jotka pysyvät päivästä toiseen? Tällä hetkellä on taas sellainen paketti, että viikkoon mahtuu kiireisen työviikon lisäksi matkustus Italiasta Suomeen, visiitti Seinäjoelle, kaukolennot Aasiaan ja no, muutto. Tässä viisi asiaa, mitä ehdin silloinkin, kun kädet ovat aivan täynnä:

1. Pidän hyvää huolta suuhygieniasta. Harjaan aamuin illoin hampaat sähköhammasharjalla, mutta sen lisäksi käytän aina myös hammaslankaa ja putsaan kielen ”kielenkaapimella”. Tästä tulee raikas olo ja suun terveydellä on osoitettu olevan vaikutusta koko yleiseen terveyteen ja immuunipuollustukseen. Myrkkyjä erittyy yön aikana kehosta kielenpäälle, ja jos niitä ei kaavi kielenpuhdistajalla pois, kulkeutuu ne helposti elimistöön takaisin. En edes tiedä, miksi tämä on niin tärkeä rutiini minulle, mutta en osaisi olla ilmankaan… 😀

2. Juon paljon vettä. Juon aina ruuan kanssa vettä, mutta muutenkin pidän nykyään luonnostani huolen, että jano ei ehdi edes tulla. Tähän voisin lisätä, että en juo juurikaan alkoholia. Viimeiset neljävuotta olen juonut vain harvakseltaan viiniä.

3. Kirjoitan to do -listat ja lähes kaiken muistettavan ylös. Tämä on selvä stressin vähentämisteko, kun kaikki mielessä pyörivä on paperilla. Tai tällä hetkellä OneNote:ssa. Sain Alexalta vinkin tästä tosi kätevästä sähköisestä muistiinpanokokonaisuudesta! Suosittelen!

4. Venyttelen. Kiireen keskellä muu urheilu saattaa jäädä viikoksikin, mutta venyttely on sellainen hetken hengähdystauko. Teen jonkinlaisen joogarutiinin tai venyttelen edes vähän päivittäin. Tuntuu, että paineessa, koko kroppa menee tukkoon ja jumiin. Venytellessä muistan hengittää syvään ja syke tasaantuu.

5. Syön kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Tämä ei ole nykyään edes mikään tietoinen valinta, mutta ruokavalioni pohja vain on sellainen, että joka aterialle kuuluu jotain näistä.

Millaiset hyvinvointiteot teillä kulkee mukana kiireisimmässäkin arjessa? 🙂