5 kriteeriäni kuntosalille & Töölö Gym

17

Yoga

14.11.2013

Miten valita itselleen sopiva kuntosali?

  1. Itselleni tärkein kriteeri on sijainti ja sijainnissa olennaisinta sen läheisyys ja matkan kätevyys.
    Aikaiset aamutreenit ja myöhäiset iltatreenit jäisivät minulta tekemättä, jos matkaa salille joutuisi miettimään. Mitä lähempänä sali on kotia, työpaikkaa tai koulua, sitä parempi. Minulle näistä vaihtoehdoista sopii parhaiten lähellä kotia. Kun kävin yliopiston salilla, kyllästytti raahata kouluun niin läppäriä, kirjoja kuin salivaatteita. Ihan keskusta ei myöskään toiminut: ei huvittanut kävellä pitkin Aleksanterinkatua tuulipuvussa ja naama punaisena sekä hikisenä keskellä kirkasta päivää. Käyn mieluummin kotona suihkussa.

    Vaikeinta urheilussa on usein se lähteminen. Itse treeni sujuu useimmiten mukavasti, kunhan vain on saanut peppunsa ylös sohvalta. Hyvä sijainti madaltaa mielestäni siis valtavasti kynnystä lähteä treenaamaan.

  2. Kuntosaliin sitoutuminen tai lähinnä sen puuttuminen.
    En halua olla sidottuna tiettyyn kuntosaliin muutamaksi vuodeksi. Elämäntilanteet muuttuvat ja asuinpaikat siirtyvät. Muutaman kerran pitempään ulkomailla olleena ja kuntosalijäsenyyden kanssa taisteltua, olen tullut siihen tulokseen, että haluan mahdollisuuden päästä salikortistani irti.
  3. Kun valitsee kuntosalia, on tärkeää huomioida myös mitä palveluita haluaa. Onko sinun treenaamiselle olennaista ryhmäliikuntatunnit ja minkälaiset sellaiset? Valitsetko salin, jossa on infrapunasauna, mutta ehditkö oikeasti käydä siellä? Olisiko tärkeämpää hyvät vapaat painot? Merkkaako sinulle hyvät personal trainerit, hyvä salin fiilis, salilla soiva musiikki vai kenties salin siisteys ja puhtaus? Kannattaa miettiä, mitä juuri sinä pidät tärkeänä ja mitä haet treenaamiseltasi.

    Itselleni esimerkiksi tärkeää on, että laitteita ja vapaita painoja löytyy monipuolisesti ja paljon, tärkeää on myös tarpeeksi tilava ”venyttelytila” sekä se, että salilla on tekemisen meininkiä.

  4. Aukioloajat, jotka sopivat sinulle. Tämä on myös tärkeä kriteeri. En ole niin perillä salien yleisistä aukioloajoista, mutta minulle on tärkeää, että sali on auki joka päivä ja mielellään myöhään iltaan. Minulle ei ole merkitystä, onko sali ennen aamu kahdeksaa auki, mutta sinulle tämä voi olla ratkaiseva asia. Huomio siis aukioloajat.
  5. Kohdillaan oleva hinta. Tässä löytyy eroja, joten vertailua kannattaa tehdä ja miettiä, ettei juuri maksa esimerkiksi ryhmäliikuntatunneista, jos ei niillä käy. Opiskelijoiden kannattaa valita sali, josta saa opiskelija-alennusta.

Täällä treenaan

Olen käynyt jo pitkään Töölö Gymillä. Olen onnekas, että olen löytänyt hyvän kuntosalin, joka täyttää tarpeeni ja erityisesti ensimmäisen kriteerini, lähellä olevan sijainnin. Kävin kuitenkin salilla jo ennen kuin asuin näillä main. Ehkä se oli yksi kriteeri, miksi halusin muuttaa tähän kaupungin osaan. 😉 Tykkään Töölö Gymin rennosta ja ystävällisestä fiiliksestä. Tuntuu, että salilla kaikki vähän moikkailevat toisiaan. Löytyypä työntekijöistä yksi kaverini ja kolleganikin. Vinkkivinkki tytöt: täällä voit päästä ihailemaan suosittua miesmallia ja nyrkkeilyn Suomen mestaria. 😉

Töölö Gymin sali on todella iso ja laitteita on kolmessa eri huoneessa. Sen lisäksi löytyy parvi, jossa on lämmittelylaitteita sekä spinnig- ja jumppasali. Pukutilat ovat myös tilavat ja ainakin naisten puolella on juuri uudistetut kaapit. Sauna ja kaksi solariumiakin löytyy.

Töölö Gymillä käy paljon tunnettuja henkilöitä, mutta salilla puhkutaan ja irvistellään. Pidän siitä, että täällä treenataan täysillä eikä hienostella. Sali voi vaikuttaa vähän bodarisalilta, mutta mielestäni kondiksessa olevien naisten ja miesten katsominen on lähinnä innostavaa. Salilla käy silti kaikenlaisia ihmisiä!

Töölö Gymillä ei ole jäsenyysmaksua eikä mitään sitoumuksia, mikä on mielestäni iso plussa. Kortteja voi ostaa aina kertakortista (12e, opiskelija 8e), 10 kerran korttiin ja eri pituisiin kuukausikortteihin. Erilaisia yhdistelmäkortteja ryhmäliikuntamuotoihin on myös tarjolla. Töölö Gym on hyvin huomioinut opiskelijat merkittävillä aleilla ja 10 kerran korttiinkin käyttöaika on jopa 12 kk.

.


Täällä minä siis treenaan. Kuntosalilla on mielestäni valtavasti väliä siihen, paljonko ja kuinka innostuneesti siellä tulee käytyä. Käyttäkää siis pieni hetki oman paikkanne löytämiseen! 🙂

xVilma