30. Romance

20

Beauty

30.08.2014

Tähän loppuu 30 päivän kuvahaasteeni. Parasta tässä on ollut se, että on tullut julkaistua kuvia, jotka muuten olisi unohtunut blogin ulkopuolelle. Nyt voin aloittaa puhtaammalta pöydältä, kun MENOSSA BLOGIIIN –kansioni on supistunut. 😉

Tämä on myös blogihistoriani aktiivisin kuukausi. Elokuulle tulee nyt ainakin 50 postausta ja tavallaan tämä intensiivisyys on tuntunut hyvältä. Kun postaa monesti kaksi kertaa päivässä ja ilman yhtään välipäivää, mahtuu mukaan enemmän yleistä lätinää ja kynnys kirjoittamiseen madaltuu. Jokainen voi tietysti skippailla postauksia niin paljon kun huvittaa, mutta helpoin tapa ehkä sittenkin tehdä blogia on päivittää usein. ”Tyhjän paperin” kammokin katoaa helpoiten vain kirjoittamalla ja blogitaukojen jälkeen tuntuu, että postauksen pitäisi olla jotenkin todella spesiaali. Ehkä jatkan siis tiuhemmin päivittämistä..? Syyskuun alusta kuitenkin tulee selkeästi enemmän hyvinvointi-, treeni- ja ravintojuttuja!!

Tämän postauksen kuvat ovat ylijäämistöä puolitoista vuotta sitten kuvaamistani testeistä. Ihana Maryam kannusti minua kuvaamaan malleja ja päätimme alkaa tehdä yhdessä mallitestejä toimistojen new face:ille, koska Maryamkin oli aloittelemassa stylistin uraa. Nyt mallina tunnetuksi tullut Maryam on muun muassa Anna Abreun ja monen muun artistin stylisti. Blogistani löytyy esittely ja haastattelu Maryamista TÄÄLTÄ. Nämä kuvat ovat toisista testikuvauksistamme. Molemmille alkoi tulla sen verran paljon työkiireitä, että yhdessä kuvaaminen (toistaiseksi ;)) on jäänyt, mutta toivottavasti vielä joku päivä teemme jonkun projektin yhdessä!

Nämä olivat myös ensimmäiset kuvaukset, jossa käytin salamaa. Nyt kun katson kuvia, tajuan, että minun on kyllä pakko hankkia käsisalama ennen talven pimeyttä. Tällä hetkellä kamerakalustooni kuuluu naurettavan vähän: vain yksi runko ja yksi objektiivi!! Mutta positiivista on se, kuinka paljon voin vielä kuvaamisessa oppia, kehittyä ja laajentaa tyyliäni.. Kameroiden tekninen puoli kun on melkein kokonaan vielä haltuun ottamatta!! Ehkä myös voin kannustaa muita kuvaamaan.. ei tarvitse heti omistaa kaikkea.

Kuvien kaunis malli on Minna Modelboom-mallitoimistosta. Mielestäni kuvissa on jotenkin romanttinen henki ja mallin silmissä katse, joka ehkä kielii romanssista.. 😀 Siksi päätin julkaista nämä unohdetut kuvat tämän otsikon alla.



Sen verran huomenna vielä tätä kuvahaastetta, että julkaisen blogissa teidän instagrammiin lataamistanne haastekuvista 12 mielestäni upeinta kuvaa! 🙂

xVilma