3 Ajatusta juuri nyt

32

Travels

12.03.2018

Nämä kaikki kolme kuvaa ovat tältä aamulta.

1.Heräsimme aamulle ennen kuutta, jotta näkisimme auringon nousun ja voisimme kuvata aamuvalossa. Olen postannut blogiin viime viikolla vähemmän kuin koskaan, mutta sen sijaan instagram My Storyyn olen kuvannut reissuamme hyvinkin aktiivisesti. Tällaisella pressimatkalla ei ihan hirveästi ole aikaa olla tietokoneella ja oikeastaan poikkeuksetta uneni ovat jääneet alle kuuteen tuntiin. Tämä ei toistaiseksi ole haitannut, koska fiilis on niin hyvä, että pelkästään sillä jaksaa. Olemme kuvanneet ihan älyttömän paljon ja olenkin halunnut pyhittää tätä reissua enemmän kuvaamiselle, kuin kirjoittamiselle – harvoin nimittäin on viittä bloggaajaa ympärillä. Kaikilla sama mentaliteetti ja matkanjärjestäjät ovat olleet ihan ihmeissään meidän kuvausmeiningeistä. Kieltämättä itsekään en ole koskaan kokenut samaa kuin täällä, asusteita vaihdellaan, kaikki kuvaavat ristiin rastiin toisiaan ja illalla kokoonnutaan aulaan yhdessä käsittelemään kuvia yömyöhään. Ihan parasta, tämä porukka on niin super!

2. Jokapäiväinen aamupalani on näyttänyt kutakuinkin tältä: paljon tuoreita hedelmiä, pannukakkuja ja loraus vaahterasiirappia. Jep tiedetään, tällaisissa resorteissa aamupalapöydät notkuu kaikenlaista ja tämä oma settini on aika sokerintäyteinen, mutta en silti saa tarpeekseni tästä aamupalasta. 😀

3. Olemme meren rannalla sijaitsevassa Dusit Thani Laguna Phuket resortissa ja tämä on kyllä tosi  kaunis hotelli. Minulla olisi hirveästi kirjoitettavaa teille reissusta, mutta haluan kirjoittaa vinkkipostaukset huolella, ja siihen en pysty nyt keskittyä tässä hulinassa. Halusin tulla kuitenkin moikkaamaan ja toivottamaan kivaa maanantaita ja alkavaa viikkoa kaikille! ♥ (Huomenna meilläkin on jo kotiin lähdön aika, joten yritän nauttia täysillä tästä lämmöstä vielä viimeiset hetket. Ei nimittäin hirveästi houkuta paluu sinne kylmään. ;))